Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2016

Mun ihan oma päivä jota en koskaan unohda

Se oli tänä vuonna tihkusateinen torstai. Heräsin syntymäpäivääni surullisena ja apeana niinkuin aina sen jälkeen, kun kolmekymmentä täytin. Olin varma ettei kukaan muistaisi mua tai päivä toisi mukanaan mitään hauskaa tai liikuttavaa. Vaan olin (onneksi) täysin väärässä ja tämä seuraava "tosi tarina" kertoo sekä todistaa sen miten pienillä valinnoilla on suuri merkitys. Kuinka tuntuu, että asiat tapahtuvat sattumalta, mutta minun mielestä kohtalon sanelemalla tavalla. Miten sillä on merkitystä, että olet tietyssä paikassa juuri tiettyyn aikaan "sinä oikeana hetkenä".

Heräsin, join äitin keittämän kahvin ja selasin postin. Seassa oli vielä yksi syntymäpäiväkortti. Pitkin viikkoa olin niitä jo saanut. Meidän kylällä oli markkinat. Halusin sinne ostamaan täytelakua pientä sadetta uhmaten. Äiti lähti kanssani, vaikka ei itse niin innoissaan markkinoista ollutkaan. Olin valitsemassa lakuja, kun keskenkaiken viereeni ilmestyi pieni tyttö kukka kädessä. Katsoin häntä ja sanoin: Kaunis kukka. Tyttö ojensi kättä ja sanoi: Se on sinulle. Hämmästyin, hymyilin ja sanoin: Voi kiitos. Käännyin näyttämään kukkaa äidille ja meinasin sanoa vielä tytölle, että kuinka juuri tänään osasit antaa mulle kukan kun on syntymäpäiväni. Mutta tyttö oli kadonnut. Maksoin lakut ja katsoin ympärilleni vaan en nähnyt häntä missään. Kuin pieni enkeli taivaasta olisi tipahtanut viereeni tuomaan kukan ja hymyn kasvoilleni.
Mentiin autolle. Tarkoitukseni oli käydä S-Marketissa ostoksilla, mutta äiti ehdotti että enkö voisi mennä tuohon toiseen kauppaan kun on lähempänä. No minä menin, vaikka jupisin sen olevan kalliimpi kauppa. Unohdin kuitenkin pian arkiset murheet, kun kävelin kauppaan sisään ja siellä käytävällä oli viulisteja. Musiikkikoulun oppilaita opettajansa kanssa soittamassa viulua ja piristämässä kiireisten ihmisten arkea. Minulla ei ollut kiire joten pysähdyin kuuntelemaan kaunista soitantaa ja melkein kyynelehdin. Vain kolme ihmistä minun lisäksi oli seisahtanut aloilleen kuuntelemaan soittoa. Heidän lopetettua soitannan kiitin opettajaa ja sanoin tällaisia tempauksia pitäisi olla enemmän ihmisten arkea piristämässä. Mutta ajatelkaas, tämäkin kaunis hetki olisi mennyt minulta ohi, jos olisin sinne toiseen kauppaan mennyt.

Kukka jonka tytöltä sain.
Äiti ihmetteli missä viivyin, mutta ymmärsi asian kun kerroin mitä ihmettä olin kokenut. Huristeltiin kotia eikä ehditty kunnolla edes hengähtää, kun kuulin auton ovien paukkuvan. Kurkkasin yläkerran ikkunasta ulos ja näin enoni kukkapuskan kanssa. Ovikello soi ja eno vaimonsa kanssa tuli ylläri synttärikahveille. Piilotteli sireenipuskaa selän takana. En tohtinut paljastaa, että tiedän mitä sulla on siellä! Tarjottiin teetä (koska kahvipannu pesukoneessa) ja herkkuja kuten: Vadelma-lakritsakakkua (ihan ite valitsin), Runebergintorttuja, tavallisia wienereitä ja mustikkawienereitä, lihapasteijoita sekä keksiä. Kakku oli kaikkien mielestä todella hyvä ja ihanan kevyttä, kun ei ollut kerma tai kreemipäällysteinen. Mummon tuvan pihalta olivat käyneet keräämässä kauniin sireenikimpun, koska tietävät etten muista kukista tykkää. Tämä pieni teko merkitsi minulle todella paljon. Sain toki kauniin kortin ja lahjarahaakin.
Äitiltä sain kieloja ja niinikään kauniin kortin ja lahjarahaa.

Enon tuoma kaunis sireenikimppu.
Pidän äitin miesystävää nykyään läheisempänä itselleni kuin omaa isääni. Keskiviikkona käytiin hakemassa hänen luonta savukalaa (kuhaa) mun lempparia jonka oli vartavasten mua ajatellen savustanut. Samalla sain häneltäkin lahjarahaa. Torstaina äiti toteutti vielä illansuussa yhden toiveeni, että mentäisiin käymään hänen miesystävän luona. Niin mentiin mukanamme pari wieneriä viemisiksi. 

Illan kruunasi rauhallinen iltakävely pienessä tihkusateessa ja taas sattumaa vaiko kohtaloa...Joku lapsi oli hylännyt asfaltille kaksi katuliidun jämää punaisen ja valkean. Minä piirsin niillä sydämet asfalttiin ja ajattelin näin tän täytyi olla ja näin se meni. Katsoin ylös taivaaseen ja sielunisilmin kuvittelin, että sieltä ne ukki ja mummo tahtoivat mua muistaa koko päivän ajan järjestämällä pieniä yllätyksiä tielleni. Ne sydämet kruunasivat minun päiväni. Mutta koskaan siis en koskaan tule unohtamaan sitä pientä tyttöä joka ojensi minulle kukkasia. Jumala siunatkoon tätä pientä enkeliä.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kun minä synnyin

Se oli kaunis keväinen keskiviikko iltapäivä 26.5. kello kahtakymmentä vaille kaks kun minä synnyin maailmaan kaksosen merkeissä. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Noh, eipäs nyt liioitella. Tulin tahdoin taikka en tähän maailmaan ollen vanhempien esikoinen, keskimmäinen ja iltatähti samantein. Erään lapin taikayön ja häämatkan tulos. Olen niin usein kertonut syntymä tarinani etten taida enää kerrata. Voitte lukea ne täältä ja täältä.
 


Minulla on hassu tapa kirjoittaa itselleni nykyään joka vuosi syntymäpäivä onnittelukortti. Sen taakse kirjoitan jotain unelmista, haaveista ja elämän kauneudesta. Tämä tapa minulla on ollut siitä lähtein, kun kolmekymmentä täytin. Näin myös varmistan ainakin yhden kortin iselleni syntymäpäivänä, jos kukaan muu ei muista. Äiti nyt tietysti muistaa.
Tänä vuonna valikoitui kortiksi yllä näkyvä söpö kisu. Siinä on minun suosikki värityksellä varustettu oranssi  kissanpentu. Tuollaisen kun lahjaksi saisi, niin muuta en tarviiskaan. Mutta haaveita vain. En minä kissaa saa. Korkeintaan uuden kalan akvaarioon.
Ikähän ei mulla viisautta lisää tuo, vaan entistä enemmän muistoja menneeseen. Muistoja sekä unelmia niistä on minun elämä tehty ja kuorutettu sokeripumadalla.
Nam, ja onnea vaan mulle!

Myöhemmin kerron kuinka syntymäpäiväni sujui. Nimittäin päiväni ei ollut todellakaan aivan tavallinen syntymäpäivä.



torstai 26. toukokuuta 2016

Lapsuusmuistoja: Syntymäpäivät

No tästä aiheesta voisi kirjoittaa yhtä monta tekstiä kuin on ikävuotta. Vaan kurkataan tällä kertaa muutaman kuvan kera vuoteen 1983. Minähän olen syntynyt keväällä, kun sireeni kukkii. Lieköhän siinä syy siihen, että ainut kukka joka mua viehättää on sireeni.


Aloitetaan kuitenkin helmikuusta. Tuolloin juhlittiin aina minulle hyvin läheisen ja rakkaan serkku-poikani syntymäpäivää. Talvella ja kaupungissa eli ei koskaan ulkotiloissa. Toisin kuin minun synttäreitä voitiin juhlia jo ulkosallakin.


Tämä kuva on siis serkku-pojan kolme vuotis synttäreiltä. Huomatkaa miten ihanassa peltirasiassa keksit ovat tarjolla. Minut on puettu hhmm, hyvin ajan mukaisin värein ruskeaan ja siniseen. Tosin tuo taisi olla yksi mun lempivillapaidoista. Sen verran monessa lapsuuden kuvassa se vilahtaa. Epäilen, että nuo housut ovat serkun vanhat. No niin tai näin tältä näytti siellä. Seuraava kuva meiltä ja minun 2.v. synttäreiltä. Tuona samaisena vuonna. Kolme kuukautta, kolme viikkoa ja kolme päivää myöhemmin. Näin olen laskenut meillä tarkalleen ikäeroa olevan 1 vuosi, 3 kuukautta, 3 viikkoa ja 3 päivää. Hauskaa!


Kas kummaa taas hedelmillä koristeltu kakku niinkuin serkunkin synttäreillä. Äitit päässeet tuolloin vielä helpolla kakun koristelussa. Minä ainakin osasin ruveta viisi vuotiaana vaatimaan jo karkkikakkua. Siis karkeilla koristeltua kakkua. Sen kyllä muistaisin, että serkku-pojan synttäreillä oli aina säilyke hedelmin koristeltu täytekakku. Itsehän en tietenkään penskana moisia edes syönyt. Hyi! Tästä kuvasta voi bongata hyvin 80-luvulle tyypillisiä asioita kuten keltainen keittiön seinä, ruskea kaapisto, vanha maito ja fairy tölkkikin näkyvät taustalla. Huomasin myös että serkku-pojan syöttötuolissa oli puuhelmet kiinni, mutta minulta ne oli irrotettu, kun veivät liikaa huomiota syömiseltä. Niin ja hattu päässä tietenkin! Olin pienenä tosi tarkka tuosta hatusta, kun oli opetettu että pitää suojautua hatulla auringolta. Valistin kuulemma naapurin lapsiakin käyttämään hattua. Minulla se meni vaan niin etten suostunut luopumaan hatusta sisälläkään kuten kuvasta näkyy. Auta armias mikä huuto siitä nousi, kun yritettiin hattua pois ottaa.


Siinä sit availlaan pakettia. Hattukin on tässä vaiheessa lentänyt nurkkaan. Tulikohan hiki se päässä. Tiedä häntä. Hyvin ominaista 80-lukua on kukkalauta ikkunalla ja äitin permis. (Älkää kertoko äitille, että laitoin tän kuvan tänne). Äitillä oli aina permis. Voi, että hän on nuoren näköin tuossa kuvassa. Noh, nuorihan hän olikin 24.v. Paketin muodosta päätellen kyseessä kova eli kiva paketti. Pehmeät paketit eivät kiinnostaneet mua avaamista kauempaa. Tässä nyt tällain pieni katsaus vuoteen 1983 ja synttäri tunnelmiin silloin. Lisää on luvassa myöhemmiltä vuosilta, kun jo oikeasti ihan itsekkin muistan sieltä jotain eikä mennä vain kuvamuistin varassa.




tiistai 24. toukokuuta 2016

Kaupunki tuliaiset

Käytiin asia asioilla kaupungissa äitin kanssa, mutta muutamassa kaupassa pyörähtämisen tulos oli se, että ihan tyhjinkäsin ei tultu takaisin.Ostettiin kaloille uusi koriste akvaarioon. Ihan kuin niitä ei ennestään jo ois riittämiin. Tämä valikoitui edullisen hinnan takia. Ne hienot linnat joita katseltiin maksoivat yli kakskyt euroa ja se oli jo liika se äidin lompakolle yhdestä koriste esineestä.


Nyttemmin tämä on päässyt jo akvaarioon asti ja kalat tykkäävät sujahdella noista silmän raoista ulos ja sisään.

Minä en tällä reissulla karkkipusseihin puuttunut, mutta Citymarketista tarrautui yksi kirja mukaan eikä irronnut kuin vasta kassalla ja sieläkin hyvin nihkeästi kätösistä.


Disneyn Satuhiutaleita. Tarjouksessa 4.90. euroa.


Todella kaunis kuvitus ja kuvat houkuttelivat ostamaan tämän kirjan omaksi.


Minun keskittymiskykyhän ei muuhun lukemiseen nykyään riitä kuin sarjakuviin ja satukirjoihin. Tässä kirjassa on seitsemän lyhyttä kauniisti kuvitettua talvista tarinaa jotka sopivat pituudeltaan hyvin, vaikka iltasaduiksi lapsille. Tarinoita tähdittävät esim. Bambi, Aristokatit sekä Kaunotar ja Hirviö.

Koska olin oikein kiltti tyttö enkä sitä karkkia marissut matkaani, niin sain vielä söpöjä tarrojakin.


Tarrojahan ei siis koskaan voi olla liikaa. Eihän...

Nyt kyllä meillä alkoi säästölinja joten nautitaan kauniista kesästä materian sijaan. Pihakeinu ja grillikatos (joo täältä löytyy sellainenkin) odottavat käyttäjäänsä joten kaupungilla juoksemiset vähenee. Mutta, ainahan voi nettishoppailla!


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kevään herkkuvaihto

Tätä moni teistä (ainakin kolme) on jo odottanutkin. Kevään herkkuvaihtoa! Säännöt samat tutut eli kuuden euron paketti joka sisältää namia, kortin ja pienen yllärin.
Lapset voivat osallistua myös kunhan vanhemmat huolehtivat paketin esittelyn blogiinsa. Saatu paketti täytyy esitellä ja kuvata blogiin viikon kuluessa saapumisesta.
Mukaan pääset vastaamalla alla oleviin kysymyksiin ja jättämällä kommentti kenttään toimivan sähköposti osoitteesi. Eli kun olen laittanut sinulle viestiä, niin vastaat siellä sähköpostitse noihin kysymyksiin. Ei tähän alle.

Nimi ja osoite
Herkuinta herkkua
Ällöintä yökköä
Allergiat
Pienet jutut joista pidän (ei syötävää)
Pienen jutut joista en pidä (ei syötävää)
Blogi osoite ja nimimerkki
Muuta mainittavaa

Osallistumisaikaa on 31.5. asti ja paketin on oltava viimeestään perillä 16.6.
Viime kerralla oli vähän sekaannusta paketin arvossa, mutta se on kokonaisuudessaan 6 euroa plus postit. Ei niin, että herkut ovat kuusi euroa ja kaikki muu vielä siihen päälle. Herkuttelemisiin.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Lapsuusmuistoja: Markkinoilla

Oli kaksi aivan eri asiaa käydä markkinoilla mummon kanssa kuin vanhempien kanssa. Mummon kanssa ja nimenomaan isänäidin kanssa käytiin meidän kylän markkinoilla. Joka kerta ostettiin ainakin markkinarinkeli ja mulle joku pieni lelu.
Lelu oli joskus poni, sammakko, markkinpallo tai tuuliviiri eli viipperä. Markkinoilla oli aina myös sama vanha setä myymässä arpoja ja niitä ostettiin useampi kappale. Usein jotain pientä kuten esim. kampoja voittaen.
Mummo oli vaan puheliasta sorttia eikä sieltä ihan heti takasin tultukkaan markkinoilta, kun kaikki muutkin mummelit olivat liikenteessä ja jokaista tuttua piti jututtaa. No minä pysyin karkkiaskin avulla aika rauhallisena rattaissa. Jossain vaiheessa kyllästyin jorinaan ja nykäsin mummoa mekon helmasta merkiksi et nyt liikkeelle. Pienen lapsen silmissä se oli huima paikka. Paljon ihmisiä ja meteliä.

Vanhempien kanssa käytiin markkinoilla sit isommassa naapuri kaupungissa. Siellä sitä ihmistä ja kojua vasta olikin. Täältäkin mukaan tarttui markkinarinkeli (keskikokoinen ja mulle oma pieni) , makulakua, kilopaperia, joku lelu tai jopa kukkopilli. Iskän oli siis aivan pakko aina saada ostaa tuota lakua.
Kun olin isompi tyttö sain foliopallon. Olen aiemminkin maininnut millaisia ne olivat, mutta kerron vielä kerran kuitenkin. Ihka ensimmäisessä oli halinalleja, toisessa My Little Pony ja kolmannessa Kaunotar ja Kulkuri koirat pentuineen. Ihania kaikki. Puristin tosi lujaa narusta, kun pelkäsin tuulen vievän hienon palloni mennessään. Siihen aikaan ei ollut hienoja muovisia ilmapallopainoja niinkuin nykyään. Mulla on vieläkin nuo kaikki tyhjät foliopallot jemmassa.

Mitä siintä vaikka lakut olivat syöty jo ennenkuin oltiin kotona tai kissa kynsillään rikkoi markkinapallon niin että sahanpurut levisivät lattialle. Eikä sekään haitannut että kilopaperi kassin mukana tuli aina samoja värityskirjoja kuin mitä kotonta jo löytyi. Ei sillä väliä. Tärkeintä oli tunnelma. Nykypäivänä ei tuota tunnelmaa markkinoilta enää saa eikä paljon juuri mitään muutakaan. Kaupasta saa kaiken ja sen mitä kaupasta ei saa, niin löytyy netistä. Surullista, mutta totta markkinat ovat hieman menettäneet merkityksensä nyky yhteiskunnassa. Tästäkin huolimatta edelleen käyn ostamassa sen pienen markkinarinkelin ja makulakua.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Kaunotar ja Hirviö Lumottu Joulu

Joo, kyllä tiedän, että joulu meni jo ja seuraavaan on rutkasti aikaa. Tulin kuitenkin esittelemään uusimman hankntani Disney dvd kokoelmaani. Ettekä te muista väärin. Kyllä olen esitellyt aiemminkin kyseisen leffan ja se löytyy minulta niin dvd versiona kuin veehooässänäkin. Löysin vaan torista viiden euron hintaan toisen painoksen tästä ihanasta elokuvasta, niin pakkohan se oli kotiuttaa. Minä kun omistan vain sen uusimman tylsimmän version läpinäkyvällä kotelolla.


Tää kansi on ihana. Sininen kotelo on aina paljon kivempi silmälle kuin läpinäkyvä. Kotelo oli uuttavastaavassa kunnossa. Ei tahroja, naarmuja taikka repeämiä.


Mukana oli myös priima kunnossa oleva kohtausvalikko lehtinen. Harvinaista herkkua käytetyissä leffoissa.


Ei tarvitse varmaan edes sanoa, että kuvallinen levy päihittää harmaat levyt mennentullen.
Seuraavaksi vierekkäin vertailussa tämä toinen sekä kolmas painos.





Kakkos painoksen takakannesta on tehty kolmannen painoksen kansikuva, mutta mielenkiintoisinta tässä on se, että kakkos painoksen ikäraja on 7 vuotta ja uudemmassa 3 vuotta. Sinällään mielenkiintoista, kun kyseessä on sisällöltään täysin sama elokuva.


Myös sivuprofiilissa on eroja. Rouva Pannu vanhemmassa ja Belle uudemmassa kuvana.
Siellä joku varmaan ihmettelee miksi ostin tämän, kun hyllystä jo ihan sama leffa löytyy eri kansilla vain. Noh, koska olen keräilijä ja suunnattoman suuri Kaunotar ja Hirviö leffa fani. Siksi. Kumpi kansikuva viehättää enemmän sinun silmää?

Seuraava projekti olisikin esitellä Disney leffa kokoelmani täällä blogissa alusta loppuun Lumikista uusimpaan. (Tosin uusin leffa minulta vielä puuttuu.) Niin viiden sarjoina läpi. Kuvan ja lyhen mielipiteeni kera. Jotkut ovatkin aiemmin täällä blogissa vilahtaneet, mutta nyt aion tehdä järkevän katsauksen numero järjestyksessä. Eli aiheet ja kirjoittaminen eivät tule ihan heti loppumaan.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Puhelittomuus

Minun kännykän akku on aika finito. Sitä pitää ladata kaksi kertaa päivässä ja siltikin sammuu. Uutta ei ole varaa ostaa ennen heinäkuuta joten olen tyynesti sulkenut koko kännykän ja viettänyt puhelimetonta aikakautta ja arvatkaa mitä... Se on ihanaa ja vapauttavaa. Yksi piippaavaa härpäke vähemmän elämästä ja stressitaso laskee huimasti. Ilove it! Voisin jopa melkein kokonaan elää ilman kännykkää. Ennen soitin äitille joka päivä, mutta nyt kun asutaan saman katon alla ei tarvitse enää soitella. Kaverit pitää yhteyttä facessa samoin iskä ja kummi-täti. Joten mihin mä koko luuria enää edes tarvitsen? No okei, matkoille tietenkin ottaisin sen mukaan jne, mut noin niiku muuten.

Nokia 5000
Olen muutenkin jättänyt kännykän aina kotiin kävelylle tai kauppaan lähtiessä, koska en tykkää julkisilla paikoilla lörpötellä siihen kaiken kansan kuullen. Se on todella ärsyttävä ja ruma tapa. Arvostan ehkä liikaakin omaa aikaa ja rauhaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi oman hyvinvoinnin takia. En omista edes älypuhelinta ja kännykkäni olen ostanut uutena vuonna 2009 vai 2008. Enkä aio älypuhelinta hommata niinkauan kuin mummopuhelimia saa. Kosketusnäyttö-ei kiitos mulle! Lankapuhelimet -kyllä kiitos mulle!


lauantai 14. toukokuuta 2016

Muumit Rivieralla elokuva

Noh, mitä tästä nyt sanois. Ainakin sen, että aluksi petyin, kun huomasin että animaatio ei ollut samanlaista kuin tv.stä tutussa sarjassa ja toiseksi petyin ääninäyttelijöihin kun ei edes nekään olleet samat kuin tv.ssä.

Kun näihin puutteisiin tottui oli elokuva siedettävä, mutta jotenkin tyhjä maku jäi. Vaatii varmaan toisen katselukerran ennenkuin voi virallisen arvion antaa, mutta tämä oli ensi kosketus elokuvaan.

Koin myös hyvin vahvasti sen, että elokuva oli enempi aikuiseen makuun tehty. Siis suorastaan suunnattu aikuisille. Aika vakavahko ja vähissä oli hassuttelu kohtaukset, jos niitä nyt lainkaan oli edes.
Pikku Myykin oli pelottavan näköinen irvihampaineen ja Nuuskamuikkunen kalmankalpea. Täytyy sanoa, että en tykännyt. Juoni oli ihan ok hyvä, mutta piirrosjäljestä en tykännyt.

Hauska poiminta elokuvasta, kun Niiskuneiti ostaa ja pukee bikinit päälle, niin Muumipeikko sanoo: Tuo on todella paljastava. Näytät melkein alastomalta.
Siis oikeesti huvitti! Eihän Niiskuneidillä ole koskaan mitään muuta päällänsä kuin nilkkarengas.
Siihenpä ne huvittavuudet jäivätkin.

Tämä oli kai taiteellinen ja hieno näkemys muumeista elokuvan muodossa, mutta tämän muumifanin sydän lämpeää enemmän pehmeästi piirretylle tv.n animaatiosarjalle. Surullista, mutta totta.
Oletko sinä katsonut Muumit Rivieralla leffan ja mitä tuntemuksia se sinussa herätti?

perjantai 13. toukokuuta 2016

Blogin kirjoittaminen

Blogi muuttuu niinkuin kirjoittajansakkin. Vuodenvaihteessa minulla oli tunne, että mulla ei ole teille enää mitään annettavaa. Ei aiheita joista kirjoittaa, vaan kummasti tuo tila on muuttunut. Luonnoksissa on liki 20 kirjoitusta odottamassa julkaisu vuoroaan ja uusia syntyy kokoajan lisää. Aihe alueet ovat kokeneet muutoksen enkä yksityiselämästäni kirjoita enää niin paljon kuin ennen. Sen sijaan tilalle on tullut menneisyys ja muistot. Kai se osaltaan vaikuttaa tilanteeseen, kun asuu lapsuuskodissaan. Tiedä häntä, mutta eipä haittaa ainakaan. On vain ihanaa huomata tämä looginen muutosprosessi myös blogin puolella ei vain itsessään. Ihminen kirjoituksineen voi siis muuttua niin hyvässä kuin pahassa ja hyvä kun olette pysyneet mukana matkassa. Ilman teitä, arvon lukijat tämä ei olisi yhtään niin antoisaa puuhaa kuin nyt on. Olen niin kiitollinen teistä siellä ruudun takana, kun jaksatte vielä jopa kommentoida ja jättää terveisenne sivuilleni. Kiitos.

Ps. Luonnoksissa on sadan lukijan arvontakin valmiina, vaan vieläkään en voi toteuttaa sitä kun joku on karannut...

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Beauty and the Beast Special Edition

Olo on kuin lotto voittajalla tai ei ihan, mutta melkein. Jos keräät jotain ja saat kauan himoitsemasi tavaran kuukausien tai jopa vuosien etsinnän jälkeen niin tiedät tämän tunteen. Kaksi vuotta etsin ja kahden epäonnisen kaupan jälkeen viimein löysin hyväkuntoisen ja sopuhintaisen yksilön tästä dvd julkaisusta.
Kuvat kertokoon puolestani kaiken...


Kansi. Nuo reunan "kulumat" kuuluvat asiaan.



Tästä keskiaukeamasta tykkään todella paljon.


Ihana kuvallinen levyke.


Koko komeus avonaisena.


Takakansi jossa kohtausvalikko.

Tämä upeus oli vielä erillisessä pahvikotelossa, mutta sitä en enää erikseen kuvannut. On samanlainen kuva etukannessa kuin tässäkin, mutta eri teksti takakannessa.

Armottoman suurena Disneyn Kaunotar ja Hirviö elokuvan ystävänä voitte vaan kuvitella kuinka onnellinen olen tästä löydöstäni ja kokoelmieni helmestä. Vastaavanlainen special versio minulta löytyy toisesta suosikki Disney leffastani Aladdinista. Se on kyllä ehkäpä värikylläisyydessään vielä hienompi kuin tää. Mut ei siinä molempi parempi. Tykkään kummastakin. Onko sinulle tuttu tämä julkaisu Kaunotar ja Hirviö elokuvasta?

maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitiys

Äitienpäivä tuli, oli ja meni. Kaikille äitiys ei ole itsestäänselvyys. Kaikki eivät voi saada omaa biologista lasta tai lasta lainkaan. On hyvä muistaa, että se mikä nyt on itsestään selvää ei välttämättä vuosien päästä enää ole. Äidin halaus, hymy nekään eivät ole ikuisia. Oma äitini menetti äitinsä 30-vuotiaana. Ei paljon juhlittu kolmekymppisiä, kun neljä päivää aiemmin äiti nukkui pois.

Äidille itselleen ei äidiksi tulo ollut itsestäänselvyys, vaan monien "harjoitusten" jälkeinen saavutus. Synnytys vei kohdun mennessään ja siinä samalla haaveen toisesta lapsesta. Se ainoakin joutunut taistelemaan elämästä kynsin hampain periaatteella : On noustava useammin kuin kaatuu.

Se ainoa ei saa eikä välttämättä enää edes halua omaa lasta. Hänen kuultu viime aikoina sanovan: Lapset ovat kivoja niinkauan kun eivät ole omia. Älkää nyt "äiti ihmiset" suuttuko, mutta on olemassa kahdenlaisia naisia. Niitä tyypillisiä äiti hahmoja jotka jo pienenä hoitavat nukkevauvaa ja leikkivät kotista. Sitten meitä ei niin naisellisia poikatyttöjä joita kiinnostaa enemmän autojen maailma kuin nuken hoitaminen. Onneksi olemme erilaisia. Sillä muutenhan tää maailma olisi aika paska paikka elää. 

Meillä kotona ei ole koskaan sen ihmeemmin äiskäpäivää vietetty. Minä askartelin koulussa kortin ja iskä saattoi ostaa lahjan. Äiti ite teki kakun. Kerran vietiin kahveet aamusella sänkyyn, mutta ei suostunut siellä juomaan. Ei sillä en minäkään tykkää että sängyssä murustetaan ja syödään.
Tänä vuonna annoin kortin ja Tie Pohjoiseen dvd.n. Käytettynä hälle eurolla ostin, mutta eipä tuo mukissut mitään vaan otti lahjan vastaan. Ei ilmeisesti odottanut mitään joten tuokin rupunen leffa oli kiva yllätys. Itse myös kukkansa keräsi ja mökiltä valkovuokkoja kotiin toi. Että näin tänä vuonna. Ihmeen hyvin meni, kun yleensä äiti masentelee äiskäpäivänä. Mummon haudalle vietiin miniruukkuruusu jo perjantaina.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Haaste: Minä

Nappasin SatunNaiselämää blogista hauskan pienen haasteen. Tee sinäkin, jos vaan suinkin huvittaa.

Silmien väri: Vihreänruskeat.
Hiusten väri: Vaaleanruskeat.
Oikea vai vasen kätinen: Sekakätinen.
Horoskooppimerkki: Itsepäinen kaksonen.
Jokin huono ominaisuus: Sama kuin Satulla ja kaksosenmerkeissä syntyneillä yleensä, kärsimättömyys.
Jokin hyvä ominaisuus: Siisteys ja luotettavuus.

Suosikkeja
Väri: Vihreä.
Karkki: Salmiakki.
Juhlapyhä: Joulu.
Ruoka: Savustettu kuha tai kirjolohi. Mannapuuro.
Bändi: Egotrippi.
Viikonpäivä: Keskiviikko tai lauantai.

Olinpaikasta ja muusta
Mitä ikkunastani näkyy: Yötaivas ja vaahteran oksat.
Musiikki jota soitan jatkuvasti: Ei sellaista olekkaan. Kausiluontoisesti jokin kolahtaa kovempaa.
Mitä päälläni on juuri nyt: Kotilökärit ja Angry Birds pitkähihanen.

Juuri nyt
Mieliala: Seesteinen.
Aika: 23:19
Huulipuna: En käytä. En koskaan ole käyttänyt. Enkä tule käyttämään.
Suunnitelma: Lukea blogeja ja katsoa illan päätteeksi elokuva.

Ois hauska haastaa mukaan pari blogia, mutta ehkä mielummin niin, että tee jos tykkäät ja kerro mulle kommenteissa jos teit niin tulen lukemaan.
ps. Kirjoitettu perjantai iltana,yönä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Lapsettomien lauantai

Ei mulla muuta kuin:
Muistuttaisin tähän väliin nyt kaikkia, että jokainen ei voi viettää äitienpäivää tai saada omaa lasta. Tänään on lapsettomien lauantai ja onkin hyvä näin äitienpäivän alla muistaa myös heitä joilla ei ole lapsia syystä tai toisesta.


Nämä kukat omistan kaikille lapsettomille äideiksi haluaville ihanille naisille sekä myös omalle blogilleni joka sai tänään sadannen lukijansa! Ritva Caffe Latte blogista laittasitko kommentteihin sähköposti osoitteesi, niin muistan sinua pienellä yllärillä koska olet blogini sadas virallinen lukija. Toisille ihanaisille tiedoksi, että arvontaa on luvassa toukokuun lopussa, jos tuo luku nyt pysyy sadassa ettei kukaan sieltä katoa.
Ihanaista ja aurinkoista viikonloppua ihan jokaiselle!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Helatorstai

Äiti heilui Helatorstain aamupäivän haravan varressa minun nukkuessa vielä Ruususen unta. Iltapäivällä heilun hänen mukana sitten ostoksilla makutuomarina. Äiti kävi ostamassa vähän kesävaatteita itselleen ja miniruukkuruusun haudalle sekä toisen omaksi. Minä nettosin kans jotain pientä tältä reissulta.


Sini-vihreä oli ostosten teemaväri. Englannin rakeita ostin, koska niitä ei meidän kylän kaupasta enää saa.


Kuplis. Näitä ei voi olla koslaan liikaa. Vapun alla ostin Minions kupliksen (on tainut unohtua esitellä se teille), mutta tämäkin oli niin söpö että oli pakko kotiuttaa.


Tarjouksessa muumimelamiini lautaset vaivaset kaks euroa kappale.


Tämä vaaleanvihreä Niiskuneiti oli viimeinen laatuaan ja ihan mun värinen. Näitä ajateltiin mukaan kesän eväsretkille joita tullaan tekemään naapuruston lasten kanssa. Tätä vihreetä ei saa kyllä kukaan muu käyttää kuin minä.

Lisäksi ostin kirjekuoria ja postikortteja sekä maisteluun seuraavanlaisen karkkipussin...


Voinen jo pikaisen tuomion tälle antaa, vaikka virallinen esittely tuleekin vielä Sateenkaaren alle.  Eli en tykännyt kerroslakusta jonka maku oli rommi-juustokakku eikä karamellin makuinen kookospallerokaan iskenyt. Musta liitulaku oli tästä pussista oma suosikkini. Laajempi katsaus myöhemmin toisaalla luvassa siis tästä pussista.

Miten meni sinun Helatorstai? Ilma oli ainakin kaunis, aurinkoinen ja kesäisen lämmin.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Lapsuusmuistoja: Mummolassa hoidossa

Viitenä päivänä viikossa ma-ke äidinäidillä ja to-pe isänäidillä olin pienenä arkisin hoidossa, kun vanhemmat olivat töissä. Äiti teki vuorotyötä leipomolla ja isä oli 7-16 tehtaalla. Voiko tavallisempaa duunariperhettä ollakkaan. Kumpikin mummo asui kolmen kilsan päässä meistä. Toinen toisessa ja toinen toisessa suunnassa. Aamut alkoi varhain, kun iskä otti minut reppuselkään ja kantoi kahvipöytään. Paloitteli pullan kahvimukiini ja alkoi itse lukea päivän lehteä (tietenkin urheilusivut ensin). Minä luin Aku Ankkaa minkä jaksoin ja söin lusikalla pullamössöä mukista.
Kahvi piristi sen verran, että saatiin suht koht hyvin ilman kiukkua puettua päälle. Paitsi ne sukkahousut olivat ärsyttävät (senpä vuoksi en nykyään moisia käytä). Siirryttiin autolle ja talvisin raapattiin yhdessä ikkunoita. Menomatkalla mummolaan saatoin jo taas nukahtaa autoon. Mummolaan kun päästin niin jatkettiin mummon kanssa yhdessä unia vielä tunti tai pari ennenkuin noustiin uuteen päivään. Jälleen kahvia, pullamössöä ja keksiä kehiin. Mummonkin kanssa luettiin sanomalehteä. Mummo luki sarjakuvat mulle aina ääneen.

Puolenpäivän aikaan syötiin jotain simppeliä kotiruokaa. Äidinäiti teki usein punaista puuroa ja isänäiti mannapuuroa. Rakastin kumpaakin etenkin kun sain mättää sokeria päälle niin paljon kuin sielu sieti.
Kello 14.00 oli päiväkahvi aika ja taas pullamössöä ja keksiä kiduksiin. Neljän jälkeen iskä haki kotia. Toisinaan katselin ikkunasta ulos, että jokohan se isi sieltä tulis. Isänäiti teki joskus lettuja neljäks, niin päästiin niillä vielä herkuttelemaan ennen kotiinlähtöä.
Isänäiti leipoi usein rieskaa. Se olikin leivinuuni tuoreena tosi hyvää.
Äidinäiti teki oman maan marjoista ihanaa mehua ja omenoista maailman parasta omenapiirakkaa kunnon pullapohjaan. Varmasti teki marjapiirakoitakin, mutta minä tykkäsin vain tuosta omenapiirakasta jossa oli päällä se ihana omenasose.

Mitä muuta mummolassa tehtiin kuin syötiin. No kerron lyhyesti. Leikin pikkuautoilla, väritin värityskirjoja, luin kirjoja ja mummot lukivat mulle. Yhdessä myös pelattiin Mustaa Pekkaa ja muistipeliä. Joten kyllä meillä tekemistä riitti. Kesällä vietettiin aikaa puutarhassa marjoja syöden ja poimien, pihakeinussa istuen siinä samalla maailmaa ihmetellen. Äidinäidin kanssa käytiin pienessä lähikaupassa, kun taas isänäidin kanssa pääsin ihan kylän keskustan kauppoihin mukaan. Potkukelkalla talvella kuljettiin ja kesäisin jalan (minä rattaissa). Usein sain jotain pientä herkkua kaupasta kuten karkkiaskn, lakupatukan tai suklaapatukan. Mummo kehui isälle, kun se tyttö oli niin kiltisti eikä mittään kinunut niin ostin vähän herkkua. Huippua kuitenkin oli markkinat keväisin ja syksyisin mummon kanssa. Tää vaatii jo kyllä ihan oman kirjoituksen tai tästä tulee kilometrien pitkä tarina joten siintä lisää myöhemmin.

Muita muistoja mummoista... Äidinäiti neuloi mulle aina lapasia ja villasukkia. Isänäiti tehtaili vain villasukkia. Oma äitini teki minulle villapaitoja ja kaulaliinoja. Joten lämpöisenä ollaan pysytty. Silloin tuli jouluna monet sukat ja lapaset lahjaksi. Oikein kyllästytti, mutta nyt niitä kaipaa.
Mummot olivat pehmeitä, pyöreitä ja harmaahiuksisia. Mummot käyttivät aina mekkoa jopa talvella ja harvoin hajuvettä. Joskus leikittiin mummon kanssa hienoja leidejä ja laitettiin hajuvettä. Sit me oltiin tosi hienoja, kun tuoksuttiin hyvälle. Mummolassa oli aina palasaippuaa vessassa ja pannukahvia. Isänäiti ei koskaan opetellut käyttämään suodatinkahvinkeitintä. Nyt kirjoitan tätä, niin voin samalla tuntea tuon vahvan ja aromikkaan pannukahvin tuoksun sekä niiden sekalaisten keksien jotka mummo oli peltirasiaan laittanut. Mmm, ihana muisto.

Taidan jatkaa lisää mummoista toisella kertaa ja jäähän nyt näihin pannukahvin tuoksuisiin tunnelmiin. Ikävä kyllä mummoni ovat molemmat jo kuolleet. Joten minulla on vain nämä muistot.