Liisan seikkailut peilimaailmassa

Meinaan aina kirjoittaa tuon nimen: Liisan seikkailut peilimassa. Tämä oli kuitenkin elokuva jonka halusin nähdä teatterissa, koska tiesin sen fantasiamaailman näyttäytyvän todella upeana valkokankaalla ja oikeassa olinkin. Vähän alkoi kuitenkin elokuvan puolessa välissä ärsyttää liika tehosteilla mässäily. Vaikea vielä yhden katselu kerran jälkeen sanoa onko parempi kuin ykkösosa, mutta tällä hetkellä kallistun enemmän sen puoleen, että ykkönen on parempi ja seesteisempi. Niin ja tuosta nimestä vielä pari sanaa. Hämäsi minua. Kuvittelin nimen perusteella, että Liisa seikkailee peilien seassa, vaan ei. Ainoastaan peilin kautte ajautuu seikkailemaan ajan kanssa. Se ei kuitenkaan kait olisi toimiva leffan nimi: Liisan seikkailut kello\aika maailmassa.

Tämä elokuva keskittyykin oikeastaan kertomaan Hatuntekijästä, vaikka Liisa pääosassa loistaakin. Tehdään aikamatka menneisyyteen joka kertoo monta asiaa esimerkiksi sen: Miksi Herttakuningatar on niin ilkeä ja miksi hällä on niin iso pää.
Hatuntekijän lapsuudessa piipahdetaan ja tavataan tämän hassun miehen perhe.
Liisa itse on yhtä itsepäinen ja omatahtoinen kuin ensimmäisessäkin elokuvassa. 

Tykkäsin värikkäästä mielikuvitusmaailmasta, mutta liikaa tehosteita minun makuuni. Elokuva oli turhan pitkä. Liki kaksi tuntia ja alkujaarittelu etenkin turhan pitkä ennenkuin koko jutun juoni selvisi ja elokuva pääsi vauhtiin. Alkua olisi huoletta voinut lyhentää ja näin saada elokuvasta tiiviimmän sekä kiinnostavamman. Harmittaa, kun kakkososissa intoudutaan aina lisäämään tehosteita jolloin tarinan kerronnallinen puoli kärsii. Hieman hitaampaa tahtia olisin toivonut jotta fantasiamaailman pikku yksityiskohdista olisi päässyt nauttimaan kunnolla. Kohtauksesta toiseen sinkoilu aikamatkalla teki elokuvasta rasittavan katsoa. Tämän seikan kun ei anna liikaa häiritä niin elokuva on tasoa: Hyvä. Näyttelijöiden rooli suorituksissa ei ole moitittavaa. Etenkin Johnny Deppiä Hulluna Hatuntekijänä rakastan. Loistavaa ilmehdintää sekä elekkäitä liikkeitä.

Kenelle sitten suosittelisin tätä elokuvaa. No tietenkin kaikille niille jotka tykkäsivät ykkös osasta ja fantasian sekä satujen ystäville. Ei tosikoille tai suurta draamaa rakastaville. Yhden katselukerran jälkeen annan arvosanaksi: Neljä tähteä. Se yksi tähti putoaa pois jaarittelevan alun takia ja liiallisesta tehosteiden mätkinnästä ruutuun.
Katsosinko uudestaan: Jo vain ja aivan varmasti tämä elokuva tulee löytämään tiensä dvd-kirjastooni ykkösosan viereen. Onhan tämä sentään Disneyn tuotantoa.

Ps. Mä haluaisin tuollaisen oman hassun hatuntekijän. Hattufriikki, kun olen.

Elokuvissa: Elämältä kaiken sain

Taattua Suomi draama laatua sitä on elokuva nimeltään: Elämältä kaiken sain. Vesa-Matti Loiri ei petä koskaan, vaan loistaa jälleen kerran pääosassa koko karismallaan. Sen sijaan Armi Toivasen tilalle olisin toivonut toista naisnäyttelijää. Armi Toivanen vetää aina yli. Sopii ehkä komedioihin, mutta ei draama elokuviin. Nuori Lenita Susi puolestaan oli vaikuttava Emilian roolissa.

Elokuvan juoni lyhykäisyydessään on tämä: Urhon (Vesa-Matti Loiri) tytär (Armi Toivanen) muuttaa miesystävänsä (Peter Franzen) ja tämän tyttären (Emilia Susi) kanssa hoitamaan isäänsä ja remontoimaan hänen taloa. Mikään ei mene kuitenkaan ihan niinkuin pitäisi. Sekaan soppaan mahtuu myös yksi remonttimies apupoikineen. Onpahan Urhollakin oma naisystävänsä ( Jaana Saarinen) joka jää kyllä aika sivuosaan tässä elokuvassa, mutta vilahtaa tuomassa iloa Urhon elämään.

Kauneinta tässä elokuvassa on kuinka Urho ja Emilia ystävystyivät keskenään. Näiden kahden eri ikäisen sukupolven kohtaaminen oli liikuttavaa katseltavaa. Itken nytkin, kun kirjoitan tätä tekstiä. Itse asiassa itken sitä Veskun roolia pyörätuolissa. Hän oli samaan aikaan niin herkkä sekä vahva. Aivan upeaa rooli työskentelyä jota ei moni osaa.
Nämä kaksi Urho ja Emilia viettävät aikaa luonnon helmassa välillä jopa laittaen iloisesti lauluksi muiden hääriessä talon remontin parissa Urho pyytää Emiliaa viemään hänet aina ulos ja luontoon kävelylle. Ystävyys ei katso ikää, vaan se on jotain jossa kaksi kaunista sielua kohtaavat.

En tiedä muista elokuvan nähneistä, mutta minuun tämä teki suuren vaikutuksen ja itkin elämän haurautta. Sitä mihin se voi lopulta johtaa. Tai sitten tämä kaikki kaunistelu ja herkistely johtui vain ja ainoastaan Vesa-Matti Loirin näyttelijän taidoista. Niihin ei moni yllä josko kukaan. Aivan varmana tulen tämän elokuvan ostamaan heti dvd.nä,
kun ilmestyy. Suunnittelin jopa meneväni teatteriin katsomaan vielä uudestaan.

Elokuvan on ohjannut Mika Kaurismäki ja jostain luin, että sama tuotantotiimi olisi tämän takana kuin mun suuressa suosikissa Tie pohjoiseen elokuvassa (arvosteluni täällä.). Suosittelen kaikille Suomi draaman ystäville. Tosin kyllä tästä huumoriakin löytyy.
Täydet viisi tähteä.

Eila, Rampe ja Likka

27.12. käytiin tuon niminen elokuva katsomassa. En osaa oikein sanoa siintä mitään syväluotaavaa. Oli sellainen kevyt komedia pläjäys. Tiedättekö, että toisinaan elokuvista jää tyhjä fiilis. Onko tuttu tunne?
No, mulle kävi nyt niin vaikka ihan hauskahan tää leffa oli niin en osaa kyllä arvostelua väsätä. Siitä se ehkä johtuu, kun olen enemmän kotimaisen draaman ystävä. Elokuvien jotka koskettaa edes jollain tasolla. Komediat eivät siihen pysty.

Näyttelijöistä sen verran että:
Pirkka-Pekka Petelius miespääosassa oli ihan huippu! Muut näyttelijät keskikastia. Suosittelen niille jotka rakastavat kevyttä kotimaista komediaa.

Miksi sit mentiin elokuviin katsomaan tämä. No, ihan ex tempore ajankuluksi. Arvosanaksi annan kolme tähteä.

Aikuisten poika (elokuva arvostelu)

Pieni irtiotto arjesta tehtiin jälleen kotimaisen elokuvan parissa nimeltään Aikuisten poika. Kyseessä on draamakomedia joka käsittelee nuoren Oliverin (Esa Nikkilä) surua ja halua selvittää vanhempiensa kuolemaan johtaneen autokolarin syy.

Matkalla läpi selviytymisen ja asian todellisen laidan hyväksymisen Oliver tutustuu uusiin aikuisiin ihmisiin joista tulee hänen ystäviään ja joiden elämä tulee mullistumaan tämän pojan myötä. Hälytyslaitteita kaupitteleva Joonas (Kari Hietalahti) joutuu Oliverin avuksi ensimmäisenä. Yhdessä he käyvät läpi onnettomuustilannetta ja joutuupa Joonas sattumusten kautta mukaan myös Oliverin jalkapallo harrastukseen. Oliver osaa sekoittaa myös Joonaksen parisuhdepakkaa joka ikävä kyllä tällä sympaattisella miehellä on varattuun naiseen. Siitä ei enempää juoni paljastuksia, mutta häkellyttävällä tavalla lapsi saa aikaan ihmeitä ja ryhdistäytymistä Joonaksen kaltaiseen hieman huono onniseen mieheen. Joonas tosin yrittää päästä sinnikkäästi eroon Oliverista aluksi, mutta antaa lopulta periksi pojan sinnikkyden alla.

Kari Hietalahti loistaa roolissaan. Hietalahtea pidetään yleisesti komedia näyttelijänä, mutta onnistuu tämän vakavammankin roolin vetämään hyvin läpi. Rakastan Hietalahden tyyliä ja tapaa. Rennon letkeä on hän tässäkin elokuvassa ja ilman Hietalahtea elokuvasta puuttuisi se komedia osuus joka keventää muuten surullista aihetta. Nikkilän ja Hietalahden yhteistyö on loistavaa ja parivaljakko sopii hyvin yhteen.

Oliver tekee tuttavuutta myös parin vanhemman herran kanssa joille kyllä alussa valehtelee todellisen nimensä ja tilanteensa, mutta kun hätä on suurin tulee totuuskin tunnustettua. Jaakko (Esko Salminen) ja Rafu (Sulevi Peltola) pyörittävät vanhaa elokuvateatteria josta puuttuu kuitenkin se tärkein nimittäin yleisö. Oliver saa vauhtia näidenkin herrojen elämään ja teatterin toimintaan. Kohta he yhdessä pyörittävät vanhoja elokuvia täysille katsomoille. Vanhat lupsakat herrat tuovat lämpimän henkäyksen tähän elokuvaan ja tunnelman voi aistia suoraan valkokankaan läpi.

Minä pidin elokuvasta. Aihe on ehkä surullinen, mutta oli sinne mukavasti saatu sitä pientä huumoriakin mukaan joka kevensi tunnelmaa. Lämminhenkinen elokuva joka näyttää meille sen millaista voi olla aikuisen ja lapsen ystävyys. Sekä kuinka surusta voi selvitä monien vaiheiden jälkeen läpi lopulta asian hyväksymiseen. Tarina joka varmasti koskettaa jokaista. Suosittelen kotimaisten laatudraamojen ystäville.
Arvosanaksi annan neljä tähteä.

Lumoava elokuva Maleficent-Pahatar

Käytiin elokuvissa katsomassa tämä ihana satu fantasia. Se oli kerrassaan lumoava.
En suosittele kuitenkaan perheen pienimmille, vaikka satua onkin. Elokuva oli  paikoin aika pelottava ja eritoten tummasävyinen. Ei mitään pelkkää kevyen kevyttä hattara höttöä ja hempeilyä pastellivärein.

Me käytiin katsomassa 2D versio, koska mun silmät eivät kestä 3D elämyksiä. Siltikin aivan mahtavan elokuva kokemuksen sai.

Mut niin siintä elokuvasta. Sehän kertoo tarinan tarinan takaa eli Prinsessa Ruususesta tutun Pahattaren elämästä. Tämän ilkeän katalan keijuhaltijattaren joka taikoi Ruususen ikiuneen. Tarina alkaa Pahattaren lapsuudesta. Pienen ja viattoman haltijakeijun elämän alusta. Siitä kuinka hän ihastuu ja myöhemmin rakastuu nuorukaiseen joka ei kuitenkaan ole aivan niin viaton kuin voisi olettaa.

Nuorukainen katkoo Pahattaren siivet ja hänet kruunataan uudeksi kuninkaaksi. Tässä vaiheessa elokuvaa Pahatar muuttuu "pahaksi". Hänen sydämensä on särkynyt ja siivet revitty irti. Kuvitelkaa nyt minkälaista olisi elää keijuna ilman siipiä. Hän alkaa hautomaan kostoa ja huomaa tilaisuutensa tulleen, kun kuulee kuninkaan saaneen vauvan. Kuningas on se nuorukainen johon hän rakastui. Kostoksi kavaluudesta hän saapuu linnaan muiden vieraiden mukana ja langettaa kirouksen Auroran ylle.

Kuningas antaa Auroran kolmen haltijattaren kasvatettavaksi metsämökkiin. Hupsut haltijattaret eivät kuitenkaan osaa hoitaa pientä lasta ja Pahatar puuttuu asiaan yllättävällä tavalla. Hän seuraa sivusta pienen Auroran kasvamista aikuiseksi naiseksi ja he ystävystyvät keskenään.

Ruusunen varttuu aikuiseksi. Ei ainoastaan kolmen haltijattaren vaan neljän ja yhden linnun kasvattamana. Tulee hänen 16-vuotis syntymäpäivän aatto joilloin suuri varjeltu salaisuus paljastuu Auroralle. Tietenkin Aurora lähtee heti linnaan vanhempiaan tapaamaan, vaan jälleennäkeminen ei ole niin onnellinen kuin voisi kuvitella.

Tästä eteenpäin en paljasta enempää etten spoilaa koko leffaa teiltä. Sen vaan sanon, että lopussa käydään huima taistelu joka saa varsin yllättävän päätöksen. Tarinassa niin kutsuttu paha saa palkkansa, vaan millaisen... Se teidän kannattaa käydä itse toteamassa elokuvissa tai dvd-versiona myöhemmin. Vaikkakin itse näin jälkikäteen jäin miettimään, että kukakohan se oikeasti oli paha ja kuka hyvä tässä elokuvassa. Jokainen katsoja päättäköön itse tahollaan tähän vastauksen.

Elokuva oli visuaalisesti mahtavaa katsottavaa. Näyttelijöiden suorituksissa ei ollut mitään moitteen sijaa. En osaa muuta kuin suositella vain kaikille kyseisen genren elokuvista tykkääjille. Tarina on aidosti mielenkiintoinen ja koukuttava. Ennalta arvaamattomat käänteet tekevät siitä nautinnollisen elokuvaelämyksen. Pahatar ei olekkaan niin paha kuin ollaan aina annettu ymmärtää ja koittaa jopa murtaa oman kirouksensa pois Ruususen yltä siinä kuitenkaan onnistumatta. Mitä tähän enään muuta lisäämään kuin täydet viisi tähteä!

Isänmaallinen mies (elokuva arvostelu)

Kuten nimikin jo kertoo kyseessä on hyvin suomalaishenkinen elokuva. Luvassa urheilua, olutta ja villejä naisia. Kaikki alkaa siintä kun päähenkilöä Toivoa esittävän Martti Suosalon veri todetaan lääkärissä dynamiitiksi. Alkaa tavallisen työttömän talliaisen ura Suomen hiihtojoukkueen ryhmässä. Tosin työnkuva on enemmän ja vähemmän epämiellyttävä ja laillisuuden rajapyykkejä hipova. Toimia varaverenluovuttajana  "varatakkina" kuten Toivo itse asian ilmaisee ,kilpahiihtäjille. Toivo on isänmaallinen mies ja vaimonsa painostuksen alaisena suostuu ottamaan vähän kyseenalaisen pestin vastaan.
Alkaa kisamatkat joihin sisältyy hämyisiä baari-iltoja sekä ihastumista. Onko tämä kaikki aivan pakollista tehdä menestyäkseen urheilussa. Kuljetaan siinä sääntöjen rajamailla ja leikitään ihmishengellä. Mihin kaikkeen sitä pystyykään pienen vilungin avulla ja mitä varten. Vain voiton ja maineen takia.
Toivon mitta täyttyy lopulta ja hän sanoutuu virastaan irti, vaan onko jo liian myöhäistä.

Elokuva on taattua kotimaista laatua. Draama komediaa joka saa hymyn huulille ajoittain, mutta myös pohtimaan urheiluhengen rehellisyyttä. Tällaistako se tosiaan on siellä kulisseissa. Kaukana on reilupeli meininki.
Itse lähdin katsomaan elokuvaa pelkästään ja vain sen takia kun Martti Suosalo on pääosassa. Mun suosikki miesnäyttelijä. Hän on roolissa kuin roolissa uskottava ja aito. Ei ylinäyttele tai alinäyttele koskaan. Laittaa itsensä likoon ja on varsin moni-ilmeinen ihminen. Kaikista näyttelijöistä ei ole tähän. Moni jämähtää yhden genren elokuvarooleihin, mutta Suosalo taitaa kaiken. Tässäkin Toivon roolissa  Suosalo oli uskottava. Jopa mun miehen mielestä.

Yhteenveto elokuvasta. Annan neljä tähteä viidestä. Suosittelen kaikille kotimaisen elokuvan ystäville tai Martti Suosaloa diggaaville. Kevyt draama, komedia joka ei sisällä mitään kauheuksia. Jos urheilu aiheena tökkii, niin sitten kannattaa jättää väliin, koska elokuvan juoni pohjaa täysin hiihtoon. Eikä tässä suuria tunteita kuten rakkautta käsitellä juurilainkaan. Sivutaan vain ohimennen.

Me tykättiin. Jopa mies, vaikka aluksi totesi:  "Ai se hiihtoelokuva." Kun kerroin minkä leffan haluaisin nähdä. Ennakkoluulot pois vaan ja katsomaan. En minäkään hiihdosta välitä, mutta Martti Suosalosta kylläkin.

Leijonasydän elokuva

Tästä elokuvasta on vaikea kirjoittaa arvostelua siten ettei spoilais koko leffaa. Joten sanonkin vain, että mene, näe ja koe se itse. On meinaan yksi tämän vuoden parhaista kotimaisista leffoista.
Me käytiin katsomassa ajatuksella, että ei etukäteen paljoa mitään tiedetty elokuvasta ja yllätti positiivisesti. Aihe oli ehkä vakava, mutta mukaan oli kylvetty myös huumorinjyväsiä. Näyttelijä suoritukset erinomaiset etenkin Peter Franzen pääosassa sekä hänen velipuolta näyttelevvä Jasper Pääkkönen olivat loistavia. Aivan erilaisissa rooleissa missä normaalisti totuttu näkemään. Syviä ajatuksia herättävä elokuva jota en suosittele herkille ihmisille.

Ihmeellistä oli se että jopa mun mieskin tykkäs tästä. Hän kun ei yleensä suomalaisista draamoista niin diggaa. Silloin siinä täytyy olla jotain erityistä.

Itse ilkimys osa kaks ( se elokuva )

Me käytiin torstaina sadepäivän ratoksi elokuvissa. Tällä kertaa animaatiota Itse ilkimys katsomassa. En olekkaan ennen kirjoittanut arvostelua animaatiosta. Katotaan kuin käy. Kerran yritin, mutta ei oikein luonnistunut.

Eli käytiin katsomassa se "aikuisten versio" jota ei oltu dubattu valmiiksi. Katsomossa olikin pääsääntöisesti aikuisia tai nuoria. Varmaan vaan kaks alle kymmenen vuotiasta löytyi. Me kotona yleensä aina näitä kokoillan pitkiä animaatio elokuvia katsellaan, mutta kun oli tarkoitus miehen loman aikana käydä kerran teatterissa ja tarjonta on kesäisin aika heikkoa niin päädyttiin tähän. Valinta oli hyvä! Suosittelen kaikille niille jotka tykkäs ykkös osasta. Nauraa saa ja jännitystä piisaa. Piirros jälki huippuluokkaa ( niinkuin useimmiten nykyään piirretyissä aina on. Toista se oli 80-luvulla. ) ja värit ihania. Näyttelijä suoritukset olivat mainiot. Kaikki pysyivät roolissaan ( heh ). Ihan huippuja kyllä olivat ne pienet keltaiset kätyrit! Parhaimmat naurut irtoaa näiden touhuja katsellessa. Se on kyllä ihmeellistä miten nykyään nämä animaatiot osataan tehdä niin, että ne jaksaa kiinnostaa ja naurattaa niin aikuisia kuin lapsiakin.
Juonesta en kerro tai paljasta teille yhtään mitään. Eihän piirretyissä nyt niin huiman suuria juonenkäänteitä olekkaan. Sanon vaan että kaikkea löytyy niinkuin edellä mainitsin jännitystä, toimintaa, romantiikkaa ja ennenkaikkea ja eniten komediaa!
Minua myös huvittaa se että miksi niille ihmisille on piirretty kauhiat tikkujalat ja niihin verrattuna suhteellisen suuri yläkroppa. Ei kaikilla, mutta useimmilla hahmoilla.

Elokuvassa oli myös herkkiä ja tunteikkaita kohtauksia. Eikä se ollut pelkkää yletöntä huutoa, räiskintää ja älämölöötä niinkuin ikävästi joissakin lasten piirretyissä tuppaa käymään. Sanoma olit kai se lähimmäisenrakkaus. Sen arvostaminen ja siitä huolehtiminen. Joskus lähimmäisten puolesta joutuu tekemään suuria sankaritekoja ja äärimmäisessä hädässä viimein saa sanottua sen mihin ei aiemmin kyennyt. Minulle irtosi jotain tämäntyylistä sanomaa elokuvasta. Leffassa oli monta kaunista kohtausta jotka jäi mieleen et joo noinhan se menee oikeassa elämässäkin ja miksipä ei. Aikuiset ihmisethän tämän ovat käsikirjoittaneet. Hellyyttävin kohtaus on kun itse ilkimys laittaa lapsia nukkumaan. Vanhimman tytön ensi ihastuminen on kuvattu kanssa myös hyvin todentuntuisesti. Noinhan se menee.

3D-versiona tästä olisi saanut varmasti vielä paremman elokuvaelämyksen, mutta mies ei suostu noita valmiiksi dubattuja piirrettyjä katsomaan joten tämä original oli tavallinen 2D-kokemus. Mulle riittää henk.kohtasesti itselleni hyvin nämä "normi leffat". Ei sitä ennenkään mitään 3D.tä katseltu tai edes sellaisesta haaveiltu. Mietin vaan mielessäni miltä mikäkin kohtaus olisi kolmiuloitteisena näyttänyt. Annan neljä tähteä tälle elokuvalle, koska joissain kohdissa oli liikaa sählinkiä ja meteliä joka puottaa yhden tähden pois.

Mä kerään ja säilytän  pääsylippuja. Ne ovat hyviä muistoja yleensä ainutlaatuisista hetkistä. Pääsylippujen alla Tie pohjoiseen dvd. Sehän me käytiin katsomassa viime syksynä teatterissa ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen joten yks kaunis kevätpäivä ostin ( hyvästä alesta ) tietenkin tuon leffan kokoelmiini. Mitä kirjoitin Tie pohjoiseen elokuvasta sen voit lukea Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin... otsakkeen alta.
Pako arkea pimeään teatteriin silloin tällöin tekee hyvää ja asiaan kuuluu tietenkin leffanamut kuinkas muutenkaan. Niin ja hyvä seura.

Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä kunhan se tulee sydämestä. Niinkuin tämä miehen tarjoama leffahetki, kun mulla oli ollut hiukka tylsä viikko kaiken sen kivan jälkeen mitä edellisellä viikolla tapahtui.
Tunnelmallisia elokuvahetkiä teidänkin hämärtyviin kesäiltoihin!

Vuonna 85 - käytiin elokuvissa siis

Niin käytiin maanantaina elokuvissa eikä viimeeks vuonna 85. Se oli sen elokuvan nimi Vuonna 85.
Kyllä te nyt sen tiesittekin. Ajattelin jotain kirjoittaa tuosta elokuvasta, koska ei nuo kriitikot ja elokuva-arvostelijat ymmärrä komediaa. Nehän oli ihan lyttyyn haukkuneet tämänkin leffan. Onneksi en anna niiden mielipiteiden vaikuttaa siihen mitä minä katson.
Kyseessä oli siis komedia ja siksipä sitä ei voi verrata Tie Pohjoiseen elokuvaan joka viimeeksi käytiin teatterissa syksyllä katsomassa. Tie Pohjoiseen elokuvan arvostelu löytyy täältä Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin. Käykää lukemassa ja tutustumassa, jos ette vielä ole sitä tehneet. Se leffa teki vaikutuksen minuun.

Vuonna 85 sisälsi ennalta arvattavan rakkaustarinan. Eli kovin kummoinen juoni ei tässä ollut. Suosikki kohtaustani en voi kertoa, kun se pilaisi nautinnon niiltä jotka eivät ole elokuvaa nähneet. Sanotaan vaan että se ei liittynyt tähän rakkaustarinaan mitenkään, vaan erääseen sivuosassa olleeseen henkilöön.
Eniten minua viehätti tässä se 80-luku. Sen takia tän leffan halusinkin nähdä. Bongasin elokuvasta esim. samanlaisia astioita ja tavaroita joita löytyi aikoinaan kotontakin. Heti alussa muistin mikä oli se yksi asia jota myös kaipaan 80-luvulta... Autot! Tuolloin autot olivat vielä persoonnallisen näköisiä ja merkit erotti heti. Nyt ne on kaikki samannäköisiä pyörylöitä. Kulmikkuus takaisin autoihin, kiitos!
Tätähän kriitikot olivat juuri parjanneet, että elokuvassa korostettiin liikaa 80- lukuisuutta. Minä en nähnyt tätä ollenkaan häiritsevänä tekijänä, vaan juuri sinä pointtina joka meidän nykyihmisten oli hyvä havaita. Puhelinkopit katukuvassa kertoo sen mikä nyt on toisin. Puhelin on jokaisen taskussa ja ihminen aina tavoitettavissa. En listaa tähän nyt kaikkia pikkujuttuja jotka erottuu nykyajasta.  Mene ja katso itse niin tiedät sen mitä tarkoitan.
Kaikin puoli viihdyttävä elokuva, jos tykkää kotimaisista elokuvista kannattaa mennä katsomaan. Tykkäsin elokuvasta, vaikka siinä ei mun suosikki näyttelijöitä ollutkaan. Näyttelijöistä sen verran ( oma näkemykseni ). Reino Nordin ei ole koskaan sykähdättänyt tai näyttelijän taidoilla vakuuttanut. Jussi Lampi ja Tapio Liinoja olivat takuu varmoja ja hyviä valintoja elokuvassa. Konkareita alallaan ja sen kyllä huomaa. Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki Maunoa näytellyt Topi Kohonen. Luin fakta tiedoista, että hän näytteli ensimmäisessä pitkässä kokoillan elokuvassaan. Hyvin näyttelikin, koska hänen roolihahmostaan pidin ja oli paljon uskottavampi kuin Reino Nordin pääosassaan. Siinä on varmasti tulevaisuuden näyttelijä lahjakkuus. Nimi pitää laittaa korvan taakse muistiin.
Musiikkina soi taattua 80-lukua Eppu Normaali, Bobeda ja Juice. Laulut olivat juuri sopivasti lisätty kohtauksiin. Voisikin sanoa, että jotkut kohtaukset eivät olisi ilman sitä musiikkia tehneet niin suurta vaikutusta. Joten musiikki tavallaan tuki ja piti pystyssä tätä muuten niin heikkoa juonta. Ei siis pidä aliarvioida musiikin kykyä mielenliikuttajana.

Kokonais kuvaus...Hauska, viihdyttävä ja kevyttä kauraa. Jos haluat rentoutua niin katso tämä, mutta mitään suurta draamaa ei kannata odottaa. Minä annan neljä tähteä. Syystä että nimen mukaisesti 80-luku oli hyvin tuotu esille ja musiikki tuki tätä tarkoitusta.
Tässä minun näkemykseni tästä elokuvasta.

Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin...

Elämä ei ole elokuvaa vai onko sittenkin. Eikös jokaisen elämä ole laulun arvoinen niin miksi ei myös elokuvan arvoinen.
Käytiin miehen kanssa pitkästä aikaa elokuvissa. Elämys ja elokuvaan keskittyy aivan toisella tavalla teatterissa  kuin kotona sohvalla. Elokuva jota käytiin katsomassa oli Tie pohjoiseen. Voin suositella kotimaisten elokuvien ystäville. Itse antaisin täydet viisi tähteä. Oli nimittäin elämän makuinen elokuva.
Draamaa ja komediaa. Jutun loppuun asti hyvin kantava juoni. Meinasi kyynel välillä tulla silmään. Sen verran koskettava ja liikuttava oli.
Vesa-Matti Loiri ei ole vuosien saatossa menettänyt loistoaan ja taitojaan näyttelijänä. Samuli Edelmann siinä rinnalla oli kanssa hyvä. Tämä on niitä leffoja joita jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan.

Palaan otsakkeeseen nimittäin ehkä elämämme on kuin elokuva. Juonen käänteitä surua, onnea ja iloa. Aina ei mene ihan suunnitelmien eli käsikirjoituksen mukaan suunnitelmat ja tapahtumat, vaan tulee yllättävä käänne. Hassuja ajatuksia, mutta aikalailla itse ohjaamme oman elämän elokuvan. Kaikki ei saa suurta rakkautta ja onnellista loppua, mutta kokemuksia ja tuntemuksia tulee enemmän kuin osaamme odottaa.

Se mitä halusin teille sanoa on... Pieni irtiotto arjesta elokuvateatterissa tekee hyvää. Täytyy käydä useammin.
Nautitaan jokaisesta terveestä päivästä ja lähimmäistemme läsnäolosta. Koskaan ei tiedä mitä elämän suuri käsikirjoitus seuraavaksi eteen tuo.
Lopetetaan se tyhjän perässä tai rahan perässä juokseminen. Se mitä sinulle lopulta jää on muisto. Muistoja eivät kiireelliset ihmiset ehdi keräämään ja kadottavat perheensä.

Ole läsnä tässä ja nyt, kun ilta on hämärtynyt. Hiljaisuudessa kuulet enemmän kuin kaupungin hälyssä.
Tunnelmallisia syysiltoja teille.