Ylppärit osa 2. - Kotiin paluu

Niinkuin aina mukavatkin juhlat loppuvat aikanaan ja on aika palata kotiin. Jos mies tai äiti on vaikea saada juhliin lähtemään, niin yhtä hankala niitä on saada sieltä poistumaankin. Muuten ihan vähän asiasta edelliseen kirjoitukseen. Sen kohdalla tapahtui historiaa. Ei kommentti tai katsojamäärissä ( vielä ainakaan ), vaan Mies luki sen! Joo,o. Ihan totta ja vieläpä kokonaan. Pyysin häntä lukemaan ja sanoi, jos laitat linkin faceen ni hää voi lukasta. Tarkkailin ilmeitä ja huomasin hymynkaretta joissakin kohdissa. Joten ilmeisesti hyvä teksti oli, vaikka ei mitään palautetta antanut. Sitä en sentään ruvennut enään vaatimaan. Joku raja se täytyy näissäkin jutuissa pitää.

Laitan tähän ensin ne lupaamani piha kuvat.

Tämä rakennus on ilmeisesti vanha pihasauna. Itse päärakennus on keltainen, mutta siitä en kuvaa tänne laita. Suojellaan ihmisten yksityisyyttä.

Näitä mä siis niin rakastan, lyhtypylväitä. Mulla on mieletön kokoelma lyhtypylväs kuvia. En tiedä mutta niiden valon leikki ja etenkin sateen kuvaaminen lyhtypylvään valossa on lumoavaa. Voin kuvitella hyvin miten ihanasti elokuun hämärinä kesäiltoina tämäkin pylväs antaa tunnelmallista valoa puutarhaan. Eli ei päässyt ihan oikeuksiinsa nyt päivän valossa tämä lyhtypylväs.

Luonnon omaa taidetta vanhassa omenapuussa. Kaksi kääpää. Tämä kuva kuuluu luokkaan : Katso uusin silmin ympäristöä.

Paluumatkalla ei pysähdytty kertaakaan. Yleensä se menee niin, että kotimatka sujuu joutuisammin ja pysähtyä ei malta. Itse en ottanut kännykkää lainkaan mukaan juhliin ja miehelle annoin noottia juhlissa luurin puhumisesta. Sama meno jatkui paluumatkalla autossa.

Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa mä olen sille sanonut, että autolla ajaessa ei saa puha kännykkään. En näköjään tarpeeksi paljon. Niin kauan puhuu, kun jotain sattuu. Jospa tuo sit oppis kerrasta keskittymään olennaiseen.
Asiasta kukkaruukkuun vielä pakko mainita, että runokirjani sai mukavaa huomiota ja hyvää palautetta paikan päällä. Tuli yllätys ostaja joka ilahdutti kovasti mieltä. Tiedättehän sanonnan joskus elämä voi yllättää ja nyt niin tapahtui.
Mutta kuiteskin miehen lörpötellessä luurin minä yritin kuvata tuulimyllyjä. Heikolla menestyksellä liikkuvasta autosta ja puiden takaa.

Siellä se on. Siivet näkyvät vain vihreyden keskeltä. Niitä on seitsemän myllyä täs lähimaastossa kaikenkaikkiaan.

Säästän rakastani enkä laita niitä poseeraus kuvia. Ainoastaan tämän koomisen totuuden meidän olkkarista.
Kotiin ei ollut kiva palata, koska tänne jäi sotku ja kaaos. Mies käänsi lähtiessään puolet vaatehuoneen sisällöstä sekaisin sopivia sukkia etsiessään. Samalla leväytti vaatteet taas olohuoneen sohvalle.

Se on vaikeaa avata paidan nappeja sekä puhua puhelimeen samalla. Nökökin katsoo että "ei tuosta nyt kyllä tule yhtään mittään". Tällaista se meillä aina on. Yritä tuon kanssa nyt olla läsnä ja luoda syvällisiä keskusteluja ku aina puhelimessa höpisee jos ei ole motocross radalla. Pyh, sanon minä.
Mä kyllästyin tuohon touhuun ja lähdin ulos kuvaamaan kenkäni.

Eiks oo mageet! Joo se auto on likainen ja pölyä mokkanahka kengissä, mutta se on elämän jälki mikä niissä molemmissa näkyy. Oli tulla mulla päivää ennen lähtöä kenkäkriisi, kun en löytänyt niitä joita etsin. Mut "ta daa" löysin jotain parempaa nimittäin nämä! Olin kokonaan unohtanut tällaisten olemassa olon. Mut hei nyt minulla on kengät seuraaviinkiin juhliin. Joten laittakaas ystävät ja sukulaiset kutsua vaan tulemaan!
Muussa pukeutumisessa turvauduin vain siisteihin farkkuihin ja paitapuseroon. Jep, menin vaatteissa joissa viihdyn, koska se vaikuttaa niin paljon muuten omaan mieleen sekä olemukseen.

Se niistä juhlista. Sitä mitä, missä ja milloin juhlitaan seuraavan kerran on täysi mysteeri. Ehkä vasta ensi keväänä pyöreitä synttäreitä enolla. Joten juhlahumua ei ole pitkään aikaan tiedossa, vaan ihanaa tasasen tappavaa tylsää arkea. Hieman sarkasmia, mutta periaatteessa totta! Joten eiköhän tuohon arjen keskellekkin joitain pikku kohokohtia keksitä jottei ihan tylsyyteen kuolla.
Onhan nyt kesä! Joten juostaan ulos ja kuunnellaan mistä kaukaa tuuli tuo terveiset. Mihin kutsuu, mihin vie, sitä tiedä en lie. Kuljen vaan kutsussa tuulen, koska siinä sinun äänesi kuulen.
Aurinkoista viikon jatkoa! Mua kutsuu nytten huumaava kahvin tuoksu. Tsau!

Kun serkku-tytön tytär lakin sai

Niin tosiaan tuli pitkästä aikaa nyt niitä sukulaisia tavattua ja ylioppilas juhlissa käytyä. Sää oli suotuisa, kaunis ja lämmin. Tunnelma rento ja tarjoilut maistuvaiset.
Ensiksikin ihmetyttää ( edelleen ) mihin tää aika rientää? Vastahan tämä samainen tyttö pääsi ripille. Nyt hän onkin jo kaunis nuori nainen jolla on fiksut suunnitelmat tulavaisuuden suhteen.
Käytiin siis sukulaisissa isän puolelta. Harvemmin ollaan heidän kanssa tekemisissä joten juhlat olivat oiva mahdollisuus nähdä kaikki tutut samalla kertaa. Tästä taitaa tulla kuvapainoitteinen kirjoitus enemmänkin, koska lakkiaiset etenee usein sillä samalla kaavalla jonka kaikki tietävät. Saavutaan paikalle, kohotetaan kuohuviinilasit, lahjotaan, halataan, tervehditään, kätellään, kahvitellaan, herkutellaan, valokuvataan, seurustellaan ihmisten kanssa. Paljon ehtii pariin-kolmeen tuntiin tapahtua sekä mahtua. Palataan ajassa kuitenkin alkuviikkoon. Ennen juhlia täytyy ostaa lahja,kortti ja kukkia. Lahjan unohdin kuvata. Se oli kuitenkin Finlaysonin sinisen sävyinen Paratiisi pussilakanasetti ja myös pienet sini-vihreät "omatuotanto" korvakorut annoin. Kortin ajattelin ensin tehdä itse, mutta löysin ihanan valmiin kortin joten ostinkin sen.

  Vihreää kuinkas muutenkaan, kun minä pääsen päättämään.

Teksti kortin sisällä osui ja upposi minuun joka myös puolti tämän kortin ostamista. Ominaiseen tyyliini ehdin tarrankin lätkästä vielä korttiin.

Aina niin reipas rakas mieheni toimi kuskina, kun oltiin ensin mun äitiliini kaapattu matkan varrelta mukaan. Aamupäivän tämä herra oli tietenkin viettänyt autotallissa mopoja rassaillen ja se näkyikin käsistä sitten, mutta ei sen väliä. Pääasia että lähti mukaan tuiki tuntemattomaan. Ensimmäistä kertaa tapasi juhlissa olleita sukulaisiani. Mutta kuten tavallisesti hän ei jännittänyt yhtään. Minä se olin puol matkaa kädet hikisenä ja jännityksissä. Mamma pysyi hiljaisena takapenkillä naistenlehtien avulla eikä kertaakaan kysynyt "joko ollaan perillä". Määränpäähän päästiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Mies pysähtyi syömään jäätelön ja minä kinusin karkkia. Melkein nenäliina kädessä sit vahtasin ettei tavanomaiseen hotkaisen ja sotken tyyliin mies saanut jäätelöä paidalle. Ei saanut ja matka jatkui sopuisasti kun saatiin kaikki verensokeria nostettua. Ennen juhliahan ei passaa kauhiasti syödä jotta jaksaa paikan päällä jokaista sen suolaista ja makiaa sorttia maistaa.

Juhlien sankari itse oli todella kaunis punaisessa leningissään ja kampaus oli ihana. Sain luvan laittaa päivän tähden kuvan tänne.

Nätisti laskeutuva leninki ja väri sopivat hyvin kantajalleen. 
Auringon säteiden leikki näkyy tässä kuvassa leningissä. Alemmassa kuvassa tulee paremmin esiin mekon todellinen väri.

Kengät olivat myös kesäisen kevyet ja sirot. Kampauksesta unohdin ottaa lähikuvan.


Siirrytäänpä nyt vuorostaan sisätiloihin, nimittäin...

Laitoin tämän kuvan, koska ihastuin tuohon olohuoneen pöytään. Yksittäisiä isoja ruusuja tyttö pääasiassa sai. Meiltä tuo kuvassa näkyvä sininen. Siinä oli hieman hilettä terälehdissä ja sinisen värin valitsin sointuen lahjan väriin yks yhteen. Moni muukin kaupassa oli valinnut sinisen ruusun, koska tuo oli viimoinen jonka minä ostin. Anteeksi se on kylläkin vaaleansinisen ja valkoisen sekoitus tuo väri. No eteenpäin...

Tarjoilut olivat hyvät ja maistuvat. Kakkukin oli aloittamatta vielä kun mentiin, mutta unohdin tarjoilupöydästä ottaa kuvan siinä vaiheessa. Minun miehenihän se oli se hirmu joka uskalsi kakusta ekan siivun leikata jonka jälkeen se katosikin hyvin nopeasti parempiin suihin. Mansikka täytekakkua oli ja hyvin maistuvaa. Tässä pieni kuva ote koko kattaukseen.

Suolaista ja makiaa herkkua oli joka makuun ja moneen lähtöön. Myös gluteeniton ruokavalio ja vaihtoehdot oli hyvin otettu huomioon. Oma silmäni kiinnittyi kuitenkin eniten tähän nurkkaukseen...

Jep, keksitarjotinhan se siinä ja arvatkaas kuka on tuon loven tehnyt tuohon alimmalle lautaselle... No minä!

Juhlat olivat mukavat ja antoisat. Pitkästä aikaa näin myös rakasta kummitätiäni. Ihania muistoja ja kuvia tuli taas talteen vuosien päähän.
Kiitos kutsusta ja Onnea uudelle ylioppilaalle! Elämäsi on edessä ja tie avoin, kulje sitä omin tavoin. Astua saatat välillä harhaan, mutta lopulta löydät tien parhaan. Katso luottavaisesti tulevaan, usko unelmiin ja jo olevaan.

Tähän tuli jo niin paljon kuvia, että palataan kotimatkaan ja juhlan jälki tunnelmiin ensi kerralla. Silloin luvassa juhlapaikan pihapiiri kuvia, mun kenkä esittely ja miehen poseeraukset. Joten pysykäähän taajuudella!