Elokuva vinkki:Hei, kuka puhuu nyt?

Tää leffahan on jatkoa Hei, kuka puhuu? ja Hei, kuka puhuu myös? elokuville. Tykkään etenkn ekasta, mutta toinen ei ollut niin hyvä. Kolmas taas yllättävän hyvä vai liekkö sillä ollut vaikutusta, että tapahtumat sijoittuvat Jouluun ja Joulun aikaan. Kuitenkin hauska leffa oli ja hömppäkomedioiden ystäville suosittelen. Kolmos osassa seikkaili koiria ja vaikka en ole "koiraihminen", niin se ei haitannut katseluelämystä. Itse pääpari on ihana ja lapsi näyttelijät samoin, mutta oih tuota leffaa katsellessa pääsin jo niin Joulufiiliksiin ja tunnelmiin ettei tosikaan. Katso ja ihastu tai (kauhistu) Hei, kuka puhuu nyt?

Jokaisen leffan pääossa ovat: John Travolta (tykkään) ja Kirstie Alley.

Ei mulla muuta, mutta jos kaipaat kevyttä komediaa ilman syvällisempiä henkäyksiä niin tässä leffa vinkki teille. Arvostelua en tällä kertaa kirjoita, mutta tähdet menee näin:
Hei kuka puhuu? 5 tähteä.
Hei kuka puhuu myös? 3 tähteä.
Hei kuka puhuu nyt? 4 tähteä.

Syyskuun vieraileva tähti

Tässä tulee syyskuun vieraileva tähtönen Kipua ja poskipunaa blogin Johanna. Aluksi kyllä löysin hänen jouluisen blogin Joulu Mimmin luona. Johannan tapa kirjoittaa on aito ja rehellinen, konstailematon. Selkeä tekstin jaksotus saa plussaa kummassakin blogissa ja vaikka välillä ikävistä asioista puhutaankin, niin positiivinen sävy kuultaa läpi. Mitäpä minä tässä enempää lätisemään. Annetaan Johannan itsensä kertoa hieman itsestään ja mitä blogit sisältää.

Tervehdys kaikille! Sain ilon ja kunnian kirjoittaa Vihreän talon tunnelmaan, ja tässä sitä nyt ollaan. Eli olen Johanna, nelikymppinen nainen Etelä-Suomesta, ja perheeseeni kuuluu mieheni ja meidän suloinen 2-vuotias kissamme Peppi. Kirjoitan kahta blogia, joista kerron teille ihan kohta lisää. Ensin kerron, miksi aloin kirjoittamaan ensimmäistä blogiani. Eli minulla todettiin alkukesästä fibromyalgia, joka tosin oli kiusannut minua jo pitkään. Erilaiset kivut siis ovat varjostaneet elämääni jo kauan, kuten kivut jalkaterissä, käsissä ja nyt myös olkapäässä. Olen myös kärsinyt jo pitkään unettomuudesta, ja sekin on fibromyalgian yksi oire. Viime keväänä tilanne ajautui pahaksi, kun sairastin kovaa flunssaa pari kuukautta. Jalkani alkoivat turvota, ja kivut pahenivat entisestään. Niin sain viimein diagnoosin, kun lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen. Saatuani diagnoosin päätin heti, että alan pitämään blogia, että löydän ehkä itselleni vertaistukea, ja voin mahdollisesti sitä antaa myös muille. Niin syntyi Kipua ja poskipunaa, mikä sisältää myös kosmetiikka-aiheisia postauksia, juttuja Pepistä, matkoistani maailmalla ja mitä nyt milloinkin.

Ja sitten tämä minun toinen blogi. Sehän on joulublogi Joulu Mimmin luona. Olen useita vuosia seurannut joulublogeja ahkerasti. Luultavasti olen seurannut ihan jokaista joulublogia Suomessa, ja haaveillut omasta. Nyt tuntui, että oli sopiva hetki perustaa oma blogi, mihin voin kanavoida kaiken jouluintoni. Ja se on ollut mukavaa! Minulla on paksu vihko, mihin kirjaan ideat blogia varten. Pääasiassa säästelen ideoita lähemmäs joulua, ja kaikenlaista kivaa onkin jo suunnitelmissa! Tämä blogi on minulle todella rakas, ja toivon, että se välittyy lukijoille.
Olet lämpimästi tervetullut blogieni pariin <3.
Ja Mintulle lämpimät terveiset ja kiitokset. Oli kiva kirjoittaa tätä juttua! :)

Elokuvissa: Elämältä kaiken sain

Taattua Suomi draama laatua sitä on elokuva nimeltään: Elämältä kaiken sain. Vesa-Matti Loiri ei petä koskaan, vaan loistaa jälleen kerran pääosassa koko karismallaan. Sen sijaan Armi Toivasen tilalle olisin toivonut toista naisnäyttelijää. Armi Toivanen vetää aina yli. Sopii ehkä komedioihin, mutta ei draama elokuviin. Nuori Lenita Susi puolestaan oli vaikuttava Emilian roolissa.

Elokuvan juoni lyhykäisyydessään on tämä: Urhon (Vesa-Matti Loiri) tytär (Armi Toivanen) muuttaa miesystävänsä (Peter Franzen) ja tämän tyttären (Emilia Susi) kanssa hoitamaan isäänsä ja remontoimaan hänen taloa. Mikään ei mene kuitenkaan ihan niinkuin pitäisi. Sekaan soppaan mahtuu myös yksi remonttimies apupoikineen. Onpahan Urhollakin oma naisystävänsä ( Jaana Saarinen) joka jää kyllä aika sivuosaan tässä elokuvassa, mutta vilahtaa tuomassa iloa Urhon elämään.

Kauneinta tässä elokuvassa on kuinka Urho ja Emilia ystävystyivät keskenään. Näiden kahden eri ikäisen sukupolven kohtaaminen oli liikuttavaa katseltavaa. Itken nytkin, kun kirjoitan tätä tekstiä. Itse asiassa itken sitä Veskun roolia pyörätuolissa. Hän oli samaan aikaan niin herkkä sekä vahva. Aivan upeaa rooli työskentelyä jota ei moni osaa.
Nämä kaksi Urho ja Emilia viettävät aikaa luonnon helmassa välillä jopa laittaen iloisesti lauluksi muiden hääriessä talon remontin parissa Urho pyytää Emiliaa viemään hänet aina ulos ja luontoon kävelylle. Ystävyys ei katso ikää, vaan se on jotain jossa kaksi kaunista sielua kohtaavat.

En tiedä muista elokuvan nähneistä, mutta minuun tämä teki suuren vaikutuksen ja itkin elämän haurautta. Sitä mihin se voi lopulta johtaa. Tai sitten tämä kaikki kaunistelu ja herkistely johtui vain ja ainoastaan Vesa-Matti Loirin näyttelijän taidoista. Niihin ei moni yllä josko kukaan. Aivan varmana tulen tämän elokuvan ostamaan heti dvd.nä,
kun ilmestyy. Suunnittelin jopa meneväni teatteriin katsomaan vielä uudestaan.

Elokuvan on ohjannut Mika Kaurismäki ja jostain luin, että sama tuotantotiimi olisi tämän takana kuin mun suuressa suosikissa Tie pohjoiseen elokuvassa (arvosteluni täällä.). Suosittelen kaikille Suomi draaman ystäville. Tosin kyllä tästä huumoriakin löytyy.
Täydet viisi tähteä.

Tyttöpoika, poikatyttö

Olen aina ollut poikamainen tyttö tai no okei en aina, vaan yhdeksän vuotiaasta asti. Kolmannen luokan kevätjuhlan jälkeen heitin mekot nurkkaan ja vejin lippiksen syvälle päähän. Vapauttavaa! Myöskin korut, hiuksien kiharrus tai ylipäätään hiustenlaitto edes pompulalla kiinni jäi samantein. Halusin olla poika ja käyttäydyin kyllä kuin pahaiset pojan koltiaiset. Kiipeilin puissa (ainoastaan yhden kerran repes housut takamuksesta) ja aidoilla, rakensin metsään kavereiden kanssa majoja hiukset, vaatteet ihan pihkassa.

 Poikatyttö tykkää autoista!

Suurin osa kavereistani olikin poikia joka varmasti myös vaikutti asiaan. Minkäverran se on vaikuttanut siihen mitä nyt olen: Biseksuaalinen, sitä en tiedä ja uskoisinkin ettei mitenkään. Miksi minnä tämmöistä pohdin. En tiedä, mutta muistan vaan kuinka ihanaa oli olla lapsi vailla huolia ja murheita. Aionkin ruveta kirjoittamaan tänne blogiin sarjaa nimeltä: Lapsuusmuistoja tai Muistoja lapsuudesta. Sillä niitä kyllä riittää.

Ihania aurinkoisia syyskuun päiviä teille!

Aladdin trilogia

Siis mullahan oli jo kaikki Aladdin leffat ostettuna, mutta kun näin tämän myynnissä en voinut vastustaa kiusausta ostaa jo olevassa olevien lisäksi.
Etenkin, kun tätä on harvoin saatavilla.

Pahvikotelo.

Sisempi kotelo jossa itse levykkeet ovat kiinni.

Kertakaikkisen upeat nämä levyt! Ei voi muuta sanoa. Sisältää Aladdinin kaksilevyisen juhlajulkaisun, Jafarin paluun ja Varkaiden kuninkaan.

Ensi kerralla esittelenkin yksittäiset Aladdin leffat. Ihan samat ovat kuin tuossa kotelossa, mutta huvin vuoksi.
Aladdin on kyllä yksi mun lemppari Disneyn kokoillan piirretyistä leffoista ja leffoista yleensäkkin. Tässä on sopivassa suhteessa toimintaa, romantiikkaa ja jännitystä. Värikkäät maisemat ja monipuolinen hahmo kavalkadi jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Jasmin on mun suosikki prinsessa heti Bellen jälkeen ja Aladdin on suosikki prinssi tai miespuoleinen sankarihahmo. Ihan kuinka sen tahtoo ajatella.

Paljon kuvia. Vähän asiaa, mutta tajusitte pointin varmaan. Sitä kun alkaa keräilemään, niin homma vähän laajenee alkuperäissuunnitelmasta. Mitäs tykkäätte ja tykkäättekö Aladdin elokuvista?