Dvd kokoelmaa

Yksi tylsä päivä en muuta keksinyt, niin kuvailin dvd-kokoelmaani tänne blogiini. Kuvissa vain kaks kolmasosaa kokoelmasta, koska osa odottaa lajittelua (hamsteri haalinut liikaa tavaraa ilman säilytyspaikkaa). Sekä mun suosikki sarjani Frendit uupuu kokonaan, kun on säilytyksessä varastossa isossa pahvilaatikossa koko tuotantokausi. Täytys hakee pois. Täytys käydä koko varastolla ylipäätään. En ole siellä eron jälkeen vieraillut. Mutta nyt sitä kokoelmaa kuviin...

Nää löytyvät vitriinistä ja kuten lähemmässä tarkastelussa näkee löytyy sieltä Uuno Turhapuro leffojakin jotka ovat keräilyn alla parhaillaan. Vitriinistä löytyy myös muutama Disney kirja.

Big Bang Theory eli Rillit Huurussa keräilyn alla.

Nämä löytyvät siis oman huoneeni kirjahyllystä. Alakerran eli olohuoneen kirjahyllyssä on lisää, mutta niitä en jaksanut kuvata varmaan joku 40-50 leffaa siellä.

Rappukäytävän hyllyssä on tällainen kasa joka on kasvanut sit viime kuvan oton jälkeen. Siellä on seassa kyllä pari myynti leffaakin. Nimittäin: Potter ja Paris. Ei ihan mun juttu, mutta läpi katoin kun tuli erään isomman leffapaketin mukana. Eihän noita vielä kovin paljon ole, mutta unelmoin tulevaisuudessani pyhittäväni yhden kokonaisen huoneen leffakokoelmalleni kunnon kotiteatteri laitteiston kera.

Elokuva historiani

En tullut pakinoimaan elokuvien historiasta kuin omalta kohdalta vain. Uuno Turhapurot taisivat olla niitä ensimmäisiä kokoillan elokuvia joita katsoin. Katson muuten vieläkin, mutta ne aukeaa hieman eritavalla nyt kuin lapsena. Sitä nauraa hieman eri kohdissa. Lapsena huvitti kovasti sana sovinistisika joka ilmenee Uuno Turhapuro menettää muistinsa elokuvassa. Se oli niin hauska sana, että sanoin iskää sovinistisiaksi. Pienen puhuttelen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että ei saa käyttää sellaisia sanoja joita ei ymmärrä. Meillä oli kaikki Uunot nauhalla ja muutama muukin Speden elokuva kuten: Pikku Pojat ja Kliffaa hei! Todella hauskoja molemmat. Pekko Aikamiespoika elokuvat tulivat myös tutuiksi nuorena.

MTV kolme alkoi näkyä meillä, kun oli ala-aste ikäinen. Siellä pyöri lauantai iltapäivisin aina joku Disneyn elokuva. Niitäkin nauhoteltiin ja paljon nauhalta uudestaan katseltiin. Tässä vaiheessa tekstiä huomaatte jo sen, että olen pienestä pitäen ollut kova videoiden kuluttaja sekä elokuvien ystävä.
Ihastuin Disneyn Maija Poppaseen kovin aikoinaan ja harmittelin, kun ei otettu sitä nauhalle.No viime vuonna viimein sain sen omaan dvd kokoelmaan ja pääsin kokemaan uudestaan tuon satumaailman joka lapsena minuun niin suuren vaikutuksen teki.

Nuorena aikuisena kun asuin omillani oli pientä katkosta elokuvissa. Ennen sitä ehdin kuitenkin ihastua sellaisiin klassikoihin kuin Kulkuri ja joutsen sekä Rentun ruusu. Monta kymmentä kertaa katottu, vaan ei kyllästytä lainkaan. Maailman ihanin rakkaus tarina on puolestaan Romeo ja Julia. Se moderni versio. Siinä on kaikkea mitä toivoa saattaa hyvältä elokuvalta: Draamaa, toimintaa, rakkautta, huumoria ja jännitystä. Titanic tuli myös jokusen kerran katsottua, mutta ei minuun vaikutusta tehnyt. Paitsi se paatin uppoaminen. Teini iässä tuona Disneyn kulta-aikana yhekskytluvun alkupuolella tuli  ahkerasti käytyä elokuvissa Disney klassikoita katsomassa. Siitä se alkoi aina näihin päiviin asti yltänyt Disney klassikoiden ihannointi.

Mieleen tulee kaksi elokuvaa joista tykkäsin nuorempana, mutta en enää ja ne ovat: Minä ja Morrison sekä Menolippu Mombasaan. Kyllähän Samuli ja Irina ihania vieläkin ovat, mutta ei oikein enää juonellisesti vanhaa Minttua ilahduttanut Minä ja Morrison. Menolippu Mombasaan on eräänlainen road movie, mutta samalla tarina syöpää sairastavista kaveruksista. Aikansa lapsi, vaan ei enää jaksa viehättää. Kai sitä maku jalostuu. Nykyään, kun tykkää laadukkaasta kotimaisesta draamasta eniten ja komediatkin mieluiten kotimaisina nautin. Toki Amerikoissakin osataan. En sitä kiellä. Jotenkin vain tuntuu mun leffa hylly olevan täynnä enemmän kotimista laatua ja Disneytä kuin mitään muuta.

Vhs videot

Nyt nykynuoriso on siellä että: Siis mitkä? 80-luvun lapset muistavat hyvin nuo videot ja vhs-kasetit. Itse varmaan penskana opin videoiden avulla tunnistamaan värit ja muodot sekä rakkauteni vihreään kohtaan syveni, koska: Vihreästä kolmiosta sai nauhan pyörimään. Jee! Sininen neliö katkaisi toiminnan. Keltaiset namikat kelas ja punaista ympyrää ei saanut painaa. Onneksi meidän ensimmäisissä videoissa tuo punainen nappula oli "eristetty" muista, niin osasi varoa. Toisinaan leikin valokuvaajaa paussettamalla kuvia, mutta hyvin nopeasti äiti kielsi tämän leikin sanomalla: Jos teet noin. Videot menevät rikki ja mitä sinä sitten katsot? Voin sanoa että: Tehos tuo ukaasi.

Tässä meidän ensimmäinen video. Kuva vuodelta 2017

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan kirjoittaa lapsuusmuistoista, vaan idean tähän kirjoitukseen sain oman huoneeni kirjahyllyssä olevista vhs-kaseteista. Meillä on todella paljon vhs-kasetteja. Aitoja ja etenkin niitä itse nauhoitettuja varmasti yli kaksisataa, kun laskee kaikki yhteen. Äiti kirjoitti aina video vihkoon kasetin numeron ja sen mitä se sisältää muistiin. Kätevää.

Näitä leffoja katsoin nuoruudessani. Paitsi tuota yhtä: Happy hour. Kerron kohta lisää ja huom. Disney kasetit ja piirretyt löytyvät alakerran kirjahyllystä minkä vuoksi niitä ei näissä kuvissa näy. Tissitohtorit on komedia jonka ostin vain sen takia, kun siinä oli Frendeistä tuttu David Schwimmer pääosassa. Leffa itsessään on surkea. Menolippu Mombasaan on mielestäni hyvä suomalainen road movie. Badding elokuva on huono. Ostin, kun halvalla sai. Kulkuri ja joutsen on yksi suosikki elokuvistani.Olen katsonut sen useamman kymmentä kertaa ja aina vaan se jaksaa viehättää. Martti Suosalo Repe Helismaana on vertaansa vailla. Upeaa rooli työskentelyä. Rentun Ruusu on paras kotimainen elokuva ehkä ikinä. Tai ainakin top kymmenessä mulla. Jälleen upea roolityö Suosalolta. Tällä kertaa Irwinin nahoissa. Turha kai mainitakkaan, että tämäkin elokuva on katsottu monta kymmentä kertaa. Sibelius ei enää niin sykähdyttänyt kuin nuo kaksi aiempaa. Katselutkin jääneet alle kymmeneen, mutta tykkään kuitenkin. Karvinen tuskin kaipaa selityksiä. Marco Bjurström Happy hour on tanssikoulu video jota en ole kertaakaan katsonut. Haaveilin nuorempana show tanssijan urasta, mutta eipä minusta sellaista tullut. Tällä videolla opetetaan tanssiliikkeitä. Maailmanmestarit 1995. Tietenkin tuo piti nuorena lätkäfanina saada jotta pääsi kokemaan voiton huuman yhä uudelleen ja uudelleen.

Frendit! Tarviiko sanoakkaan mitään. Ihan huippumahtava, ihana, maailman paras komediasarja mitä kuunaan on tv.stä tullut. Tän verran ehdin sitä vhs-versiona kerätä. Nythän nuo tulee tv.stä uusintana vähän väliä, mutta toki kaikki tuotantokaudet löytyvät mun dvd kokoelmastani.

Siinä pieni pala mun videokasetti kokoelma historiaa.

Napapiirin sankarit 2

Jos tykkäsit elokuvan ekasta osasta et tule pettymään toisenkaan kohdalla ja tämä sinun on ehdottomasti nähtävä. Elokuva on (anteeksi kirosana) hiton hyvä! Naurutakuu on taattu ja hymy on herkässä. Edessä jälleen yksi seikkailun täyteinen yö pitkin pohjoista. Tällä kertaa kuitenkin kesäisissä maisemissa, kun viimeeksi seikkailtiin talvisissa kuvioissa.

Tietysti mukana kuvioissa on vanha kunno TIS-51 rekkarilla varustettu autokin ja uutena tuttavuutena mukana LER-551 rekkarilla varustettu auto. Kertoo jotain mun huumorista, kun nää pitää mainita ekana ja erikseen. Sitä menoa ja meininkiä ei muuten puutu. Eksytään ihan oikealle "sota tantereellekkin". Inhimillisiä erehdyksiä, noloja tilanteita ja hauskoja sattumuksia tapahtuu enemmän kuin yhden elokuvan tarpeiksi. Näistäkin huolimatta meno on siedettävissä rajoissa eikä kohellus ala ärsyttää missään vaiheessa. Paitsi lopussa ehkä vähän kuitenkin.

Viimeeksi juostiin digiboxin perässä nyt ravataan alituiseen karkailevan tai katoilevan taaperon kannoilla. Se onkin haastavampaa mitä aluksi voisi kuvitellakkaan. Ihan putkeen ei mene naisten tyttöjeniltakaan. Miesten juostessa taaperon perässä on tytöillä täysi työ pitää hauska irtiottoa arjesta, mutta kuten arvata saattaa...Mukaan mahtuu pari muuttujaa.

Annan elokuvalle arvosanaksi neljä tähteä. Kotimainen komedia on vaikea laji ja tämä yltää siihen melkein täydellisesti. Yksi tähti kuitenkin pois lopun turhan suuresta sähellyksestä. Vähemmälläkin ois selvitty. Ei sen homman noin paljoa tarvii lapasista lähteä.

Ps. Kävin tämän elokuvan katsomassa jo syksyllä teatterissa, mutta en kyennyt silloin tekemään arvostelua, kun oli se ero prosessi päällänsä. Sen takia oli myös pieni kynnys katsoa elokuva uudestaan, kun toi tavallaan huonot ajat mieleen. Tein sen kuitenkin ja hyvä niin, koska tämä oli hauska leffa.

Viikossa aikuiseksi elokuva

En odottanut elokuvalta mitään niinkuin en yleensä yhdeltäkään suomalaiselta komedialta. Suomalaiset osaavat kyllä melankolisen draaman teon, mutta komediat onnistuvat harvemmin. Siksipä tämä olikin mukava yllätys joka sai jopa parit ääneen naurut aikaiseksi.

Tiivistetysti kymmenen ihmisen ja yhden kissan ryhmä lähtee saaristoon viikon mittaiselle aikuistumis leirille. Aikuistuuko kukaan ja millä tavalla selviää kyllä elokuvan aikana, mutta sitä ennen ehtii tapahtua jos ja vaikka mitä. Hyvin erilainen sakki eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kun laitetaan samaan pihapiiriin ei kommelluksilta voi välttyä. On rockistaraa ja uskovaista. Nuorta sekä vanhaa. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi yhteinen tekijä nimittäin hukassa olo omassa elämässä ja henkisen tasapainon puute. Jokainen kaipaa myös rakkautta tai läheisyyttä jota tällä leirillä opitaan ja saadaan.

Elokuva oli sopivan puolitoista tuntisen pituinen. Asiaan eli juonen ytimeen päästiin suoraan heti alussa eikä ollut turhaa puisevaa alustusta. Eikä loppua pitkitetty turhaan myöskään. Eli jämäkästi koossa pysyvä paketti joka ei aiheuttanut inhon väristyksiä. Homofobiaa sairastavat ovat varmaan ainoat jotka tästä inhoväristyksiä saattavat saada. Muille sen sijaan täyttä nauruterapiaa. Elokuva ei jätä kylmäksi tunnepuolellakaan. Tuollaiselle leirille vois vaikka itsekkin lähteä mukaan.

Elokuva: 21 tapaa pilata avioliitto

21 tapaa pilata avioliitto on vuonna 2013 ilmestynyt kotimainen komedia jonka pääosassa ovat: Armi Toivanen, Aku Hirviniemi, Essi Hellen ja Riku Nieminen. Muissa rooleissa nähdään mm. Vesa Vierikko ja Hannele Lauri.

Muistan katsoneeni elokuvan vuosia sitten, kun se ilmestyi dvd.nä. Tuolloin en tykännyt siintä, mutta päätin antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden, kun sen kirjaston hyllyssä näin. Yllätys, yllätys nyt nauratti jopa ääneen useassa kohdassa. Näin se voi ihmisen mieli muuttua vuosien vieriessä.

Tämä elokuva todistaa raadollisesti sen miten moni asia voi mennä ihmissuhteissa tai avioliitossa pieleen. Silkkaa fantasiaahan tämä on, mutta kyllä sieltä totuuden siemenkin löytyy. Se on eri asia kuinka vakavasti kuka minkäkin ottaa. On helpompaa suoltaa tämä elokuva läpi aivot narikassa meiningillä kuin miettiä liikoja syntyjä syviä. Jokaisen ihmisen rakkaus ja tuntuma siihen kun on kuitenkin erilainen. Ehkä itsekkin ekalla kerralla katsoin tämän liian vakavalla mielellä. Loppu on ehkä ennalta arvattava, mutta mitä siintä niinhän se komedioissa yleensä aina on.

En antanut edes Aku Hirviniemen ylinäyttelimisen pilata minulta tätä elokuva nautintoa. Onneksi pääosassa onkin Armi Toivanen joka eniten ruutuaikaa saa. Itse en aluksi pitänyt Armista näyttelijänä, mutta täytyy sanoa että tällaisiin komedioihin hän sopii hyvin. Juonesta en sen enempää avaudu, mutta tästä lähtien aion antaa useammallekkin elokuvalle uuden mahdollisuuden. Elokuvat tarvitsevat usein useamman katselukerran ennenkuin aukeavat kokonaan. Poikkeustapaukset kolahtavat kerralla ja jäävät sydämeen elämään.

Zootropolis

En odottanut mitään tältä elokuvalta, koska edeltäjänsä Big hero 6 oli suuri pettymys. Näinollen kun mitään ei odota. Ei voi pahasti pettyäkkään. Joten olin positiivisesti yllättynyt siintä, että tässä elokuvassa oli selkeä juoni, mielenkiintoiset hahmot ja huumoria mielinmäärin.

Kani joka tahtoi ja pääsi poliisiksi aika veikeää. Kania enemmän tykkäsin kyllä ketusta. Tuosta mairean suloisesta juonittelevasta repolaisesta joka tarinan edetessä koki totaalisen suunnanmuutoksen. Nämä kaksi ja kaikki sivuhahmot päälle takasivat viihdyttävän melkein kaksi tuntisen elokuva nautinnon jonka parissa mieskin viihtyi. Tosin elokuvan jälkeen tunnusti ettei ehkä yksinään olisi jaksanut loppuun katsoa. Minulle suurelle animaatioiden kuluttajalle ja Disneyn piirrettyjen rakastajalle ei tuota vaikeuksia katsoa tulevaisuudessa yhä uudelleen ja uudelleen tuota leffaa.

Elokuva eteni sopivaa tahtia eteenpäin. Eikä ollut samanlaista kohellusta ja sähellystä kuin Big hero 6. Okei, myönnän että hieman tuo adhd-kani otti aluksi aivoon, mutta siihen tottui elokuvan aikana ja onneksi ketturepolainen tuli rauhoittamaan tilannetta.
En tiedä mikä siinä on, mutta minä vaan tykkään kettu hahmoista niinkuin esim. Robin Hood ja Marian-neito. Ihania! Ketuissa on sitä jotain.

Arvosanaksi annan 4 tähteä. Yksi tähti lähtee pois tosiaan koheltavan kanin takia. Oikeasti rauhallisempi tahti riittäis ja miksi kani. Miks ei vaikka kissa? No, mutta kanithan koheltaa tosi elämässäkin joten ymmärtäähän tämän, että hahmokin on ylivilkas tapaus. Huumori oli kyllä ihan huippua, kun jaksoi naurattaa aikuistakin. Mene ja katso itse, niin tiedät mistä kirjoitan. Suosittelen animaatioiden ystäville.

Big Game elokuva

Yllättäjä! Mä olin tosi skeptinen tätä elokuvaa kohtaan. Kuten olen kaikkia elokuvia kohtaan joita hypetetään etukäteen kamalasti. Älä oota mitään, et pety. Kirjaston lasten ja nuorten osastolta tämä nyt kuitenkin tarttui käteeni sekä lainaan. Eihän tuo huvi mitään maksa, niin katotaan katotaanko. Suuresti kyllä ihmettelin miksi tämä on lasten osastolla. Itse sijoittaisin ennemmin aikuisten elokuva puolelle, mutta varmaan nuori toinen pääosa näyttelijä syy rähän.

Elokuvan takakannessa puhuttiin Amerikan presidentin kaappauksesta ja terroristeistä. Ajattelin, että kauheaa räiskintää luvassa. En tykkää. Vaan eipäs ollutkaan tai toki siinä oli räiskintääkin, mutta ei niin paljon kuin luulin. Sopivasti ettei käynyt rasittamaan. Mut silti...lastenosasto?

Sen enempää juonesta en tässä käy avautumaan. Nuori poika menee metsään yksin saalistamaan, Amerikan presidentti putoaa taivaasta pojan leirinuotiolle, alkaa yhteinen kamppailu terroristeja vastaan ja poika saa hyvän saaliin. Ei ihan peuraa, mutta jotain muuta jolla todistaa metsästäjä porukalle olevansa mies. Mene ja katso itse.

Yllättävää oli sekin, että elokuvassa puhuttiin myös suomea odotin tämän olevan kokonaan englannin kielinen. Katsoisinko uudestaan... Kyllä toki ja vaikka kolmannenkin kerran, mutta en ihan heti.

Muumit Rivieralla elokuva

Noh, mitä tästä nyt sanois. Ainakin sen, että aluksi petyin, kun huomasin että animaatio ei ollut samanlaista kuin tv.stä tutussa sarjassa ja toiseksi petyin ääninäyttelijöihin kun ei edes nekään olleet samat kuin tv.ssä.

Kun näihin puutteisiin tottui oli elokuva siedettävä, mutta jotenkin tyhjä maku jäi. Vaatii varmaan toisen katselukerran ennenkuin voi virallisen arvion antaa, mutta tämä oli ensi kosketus elokuvaan.

Koin myös hyvin vahvasti sen, että elokuva oli enempi aikuiseen makuun tehty. Siis suorastaan suunnattu aikuisille. Aika vakavahko ja vähissä oli hassuttelu kohtaukset, jos niitä nyt lainkaan oli edes.
Pikku Myykin oli pelottavan näköinen irvihampaineen ja Nuuskamuikkunen kalmankalpea. Täytyy sanoa, että en tykännyt. Juoni oli ihan ok hyvä, mutta piirrosjäljestä en tykännyt.

Hauska poiminta elokuvasta, kun Niiskuneiti ostaa ja pukee bikinit päälle, niin Muumipeikko sanoo: Tuo on todella paljastava. Näytät melkein alastomalta.
Siis oikeesti huvitti! Eihän Niiskuneidillä ole koskaan mitään muuta päällänsä kuin nilkkarengas.
Siihenpä ne huvittavuudet jäivätkin.

Tämä oli kai taiteellinen ja hieno näkemys muumeista elokuvan muodossa, mutta tämän muumifanin sydän lämpeää enemmän pehmeästi piirretylle tv.n animaatiosarjalle. Surullista, mutta totta.
Oletko sinä katsonut Muumit Rivieralla leffan ja mitä tuntemuksia se sinussa herätti?

Rentun Ruusu elokuva Irwin Goodmanista

Kuten varmasti moni blogiani aktiivisesti seurannut tietää, niin minä olen suuri kotimaisten elokuvien ystävä laadukkaiden animaatioiden lisäksi. Olen huono tekemään elokuva arvosteluja, mutta muutaman sanan tahdon kertoa mitä tunteita Rentun ruusu minussa herättää. Se herättää nimittäin niin paljon tunteita, että niitä on vaikea sanoin kuvailla.

Elokuvahan perustuu suosikki laulajan Irwinin eli Antti Hammarbergin elämään. Tosi tarina todellisesta kansansuosikista. Irwinhän kuoli jo nuorena 47-vuotiaana tammikuussa 1991. Itse olin tuolloin vähän vajaa kymmenen vuotias, mutta Irwinin laulut kuuluivat hyvin vahvasti lapsuuteeni. Niitä kuunneltiin meillä c-kasetilta ja radiosta. Osasin jo pienenä hyvin laulaa rentunruusua. Niin siitä elokuvastahan minun piti kertoa eikä eksyä taas lapsuusmuistoihini.

Rentun ruusu on yksi suosikki elokuvistani. Olen katsonut sen varmaan about 30-40 kertaa. Irwinin elämän tarina kiehtoo ja muistuttaa siintä kuinka elämä voi olla lyhyt ja kuinka se täytyisi osata elää. Yhä uudelleen ja uudelleen Irwin nousee ylös pohjamudista ja löytää tiensä takasin huipulle. On noustva useammin kuin kaatuu hän sanoo ja tuota mottoa olen itsekkin viljellyt elämässäni. Minua kiehtoo elokuvassa se kuinka kaiken voi menettää, mutta sinnikkyydellä ansaita takaisin. Kuinka unelmilla on hintansa.
Martti Suosalo tekee todella uskottavan roolin Irwininä ja Ilkka Koivula Vexi Salmena. Oikea Vexi Salmi toimii tarinan kertojana ja eteenpäin viejänä.
En varmasti koskaan tule kyllästymään tähän elokuvaan, vaikka osaankin vuorosanat jo ulkoa. Minulla on tämä vhs-versiona ja joulun alla kävi tuuri, kun löysin kirppikseltä samaisen leffan dvd-version vaivaseen kahden euron hintaan uuttavastaavassa kunnossa. Pääsin siis jälleen vuosien tauon jälkeen katsomaan tämän sykähdyttävän klassikon. Sillä klassikosta voidaan minun mielestä jo ihan huoletta tämän elokuvan kohdalla puhua.

Tämä elokuva on minun kohdallani ainoa laatuaan myös sillä tavalla, että saa kyyneleet silmiini. Etenkin alku ja loppu kohtauksessa. Minä kun en yleensä elokuvista liikutu tahi kyynelehdi, vaan lähinnä musiikki koskettaa. Siinäpä se ehkä onkin vastaus, musiikki. Tietenkin Irwinin itsensä laulamat alkuperäiset kappaleet värittävät tätä elokuvaa ja tekevät siitä juuri sen mitä se on: Koskettava, haikea ja todellinen. Lopussa kun "Viimeinen laulu" alkaa soimaan, niin kyynelkanavat aukeaa.

En osaa edes sanoin kuvailla sitä tunnetta minkä tämä elokuva saa aikaan. (Kuten alussa jo taisin mainitakkin). Se täytyy itse kokea ja nähdä. Tuntea ja tietää. Viimeeksi, kun katsoin niin taas sen tajusin : "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielenvapaus ja mielenvapaus."