Disneyn kokoillan klassikko piirretyt

Saaneen esitellä tai kertoa teille mun uusimman intohimoni, rakkauteni ja keräilyn kohteeni: Disneyn kokoillan klassikko piirretyt. Tai no ainahan mä olen näitä rakastanut ja himoillut, vaan ei vanhemmilla ollut varaa paljoa näitä mulle ostella. Ensimmäinen Disney vhs-kasettini on Tuhkimo jonka sain heiltä nimipäivä lahjaksi ja toinen täälläkin moneen kertaan mainittu Kaunotar ja Hirviö jonka olen saanut joululahjaksi. Murrosikäisenä ostin itselleni omilla rahoillani Aristokatit, kun äiti ei suostunut "isolle tytölle" enää piirrettyjä ostamaan. Siihen ne sit jäi. Kunnes nyt päätin aloittaa keräilyn.

Aluksi ajatttelin kerääväni vain niitä leffoja jotka mua oikeasti kiinnostaa ja kiehtoo. En siis kaikkia. Kerään dvd ja vhs versioita. Myöhemminhän sitä saa sitten laajentaa oman maun mukaan mihin suuntaan vaan. Seuraavaksi esittelen teille mitkä dvd.t multa löytyy tällä hetkellä ja toisella kertaa esittelen mitkä vhs.t olen onnistunut haalimaan itselleni.

Liisa Ihmemaassa ei kuulu ykkös suosikkeihini, mutta klassikkona sekin täytyy löytyä kokoelmista. Robin Hood on puolestaan yksi lemppareitani. Vauhdikas ja hauska piirretty täynnä toimintaa ja rakkauttakin siinä sivussa.

                                         Topi ja Tessu ovat vaan niin suloisia.

Kallein aarteeni ja suurinsuosikkini kaikista on iki ihana Kaunotar ja Hirviö. Rakkaustarina johon en kyllästy koskaan. Tietysti tästä elokuvasta löytyy myös joulu versio (kuva alapuolella). Seuraavaksi kotiutan vielä Bellen lumotun maailman, niin sarja on täydellinen. Vhs-kasetteinakin tätä elokuvaa löytyy neljä kappaletta.

Notre Damen Kellonsoittaja leffan olen vain kerran nähnyt. Täytyypi pian katsoa uudestaan, koska silloin aikoinaan ainakin tykkäsin tästä.

Tuo prinsessa dvd ei ole kokoillan piirretty enkä ole koskaan Keisarin uusia kuvioita katsonut, mutta kun nämä sai niin edullisesti niin ostin kokoelmiini. Ovathan nuo Disneyn prinsessat tosi ihastuttavia.

Bernard ja Bianca Australiassa täytyy jossain vaiheessa vielä hommata. Luultavasti kuitenkin vhs versiona. Ei lukeudu ykkös suosikkeihini kuitenkaan.

                     
                                 Topi ja Tessu 2 tuli ostettua, kun edullisesti sai.

            
                                   Autot on uusimmista leffoista ihan paras.

Bambi elokuva oli ensimmäinen Disneyn kokoillan piirretty jonka näin ja käytiin äitin ja serkku-pojan kanssa ihan paikallisessa elokuvateatterissa (paremminkin pieni kino) katsomassa. Tarina teki lähtemättömän vaikutuksen, vaikka aika surullinen olikin. Seuraavaksi kotiutan Bambin jatko osan jonka olen kyllä jo kertaalleen nähnyt.

Tässä siis tämän hetkinen tilanne. Paljon on vielä semmoisia joita haluan ja osan vanhemmista vhs-kasetteina, mutta hyvä alku kuitenkin keräilylle.
Toivottavasti tykkäätte Disney aiheisista jutuista. Sillä näitä on tulossa jatkossa paljon lisää ja löytyy alatunnisteista tietenkin kohdasta Disney.
Onko sinulla suosikkia Disneyn kokoillan klassikko piirretyissä?

Televisiossakin oli vain kaksi kanavaa

Niin siintä kultaisesta 80-luvusta vielä ja kiireettömästä ajasta, Ei olleet tietokoneet, pelikonsolit ja muut kodin viihdekeskukset sitä luokkaa kuin nykyään. Meillä "maalla" näkyi vain ylen kanavat ja mtv kolmekin varmaan vasta 1990, kun olin jo kolmannella luokalla. Se kuulkaas oli jännä kanava kun sieltä tuli Disneyn pitkiä elokuvia lauantaisin ja piirrettyjä ihan tolkuton määrä. Minulle joka kasvoin ylen tarjoaman Puoli kuusi ja Pikku kakkonen lastenohjelmien parissa tuo uusi kolmas kanava oli huippu elämys!

Meillä ei paljoa televisiota silloin katsottu kun olin muksu. Joulu oli oikeata lasten kulta-aikaa, kun silloin tuli tavallista enemmän piirrettyjä telkkarista. Aattoaamun tapitin aina television ääressä Joulupukin kuumaalinjaa ja sen ohessa tulevia piirrettyjä katsoen. (Teen sitä kyllä vieläkin.)

Nykypäivänä tarjontaa on ihan liikaa kanavissa. Päälle vielä kaikki maksu tv.t sun muut hömpötykset. Onneks niitä ei ole pakko katsoa! Silti liian moni on television ja sen tuomien ohjelmasarjojen orja. Moni ajoittaa kyläilyt ja kaupassa käynnit tv-ohjelmien aikataulun mukaan.
Onneksi tiedän ettei kaikki näin toimi ja lapsi perheissäkin on eroja minkä verran vietetään aikaa television äärellä. Kukin kuitenkin tyylillään ja tavallaan. Kunhan se tv ei ole lapsen ainoa viihdyke tai päinvastoin aikuisen ainoa huvi.

Mitä me sit tehtiin, kun ei katsottu televisiota? Eikä pelattu pelikonsoleilla tai surffailtu netissä? Me vietettiin aikaa yhdessä. Pelattiin isän kanssa paljon lautapelejä. Toisinaan pelasin yksin, kun ei ollut pelikaveria. Pelattiin pihalla kaikkia mahdollisia ulkopelejä kesäisin. Kavereitten kanssa rakennettin majoja, niin sisälle kuin uloskin. Aina oli tekemistä! Minäkin olin perheeni ainut lapsi ja ainokainen, mutta harvoin mulla oli tekemisen puute. Aina äiti jotain keksi ja isällä oli aikaa pelata. Leluja ei ollut paljon (paitsi pikkuautoja ja pehmoleluja ja näillä kaikilla nimet. Jopa autoilla.) Silti tekemistä oli ilman tv.n tuijotusta tai konsolipelejä. Niitä lautapelejä sain usein syntymäpäivä sekä joululahjaksi ja muistan mitä vanhemmaksi tulin sitä arvokkaampia pelejä sain. Viimesin ja ehdoton suosikkini on Hotel lautapeli. 
Äiti ei tykännyt lautapeleistä. Silloin tällöin osallistui Kimbleen isän ja mun kanssa ja yleensä vielä pirulainen voitti koko pelin. Mut äitin kanssa leivoin, piirtelin, askartelin ja kokosin kiiltokuvakansioita.

Sellainen oli minun lapsuus. Ihania muistoja täynnä. Pääosin  paljon muistoja perheen yhteisistä ihanista pelihetkistä ja läsnäolon tunteesta. Äiti ja isä olivat minua varten. Minun kanssa. Ehkä sit kun menin nukkumaan saattoivat telkkarista jonkun saksalaisen dekkari sarjan katsoa, mutta eivät koskaan lapsen (minun) aikana.
Oih, olin unohtaa kirjat! Niitä meillä luettiin ja paljon.! Vuoro illoin vanhemmat lukivat mulle iltasadun ja kirjastosta kannettiin kasapäin uutta lukemista joka kuukausi omien satukirjojen lisäksi. Kirjat ovat aina kuuluneet elämääni ja olleet suuri rikkaus. Mikä parasta kaikki lapsuuteni rakkaat satukirjat ovat vielä tallessa. Samoin kuin ne kiiltokuvakansiotkin.

Minkälaisia muistoja teillä on omasta lapsuudesta? Tiedän, että lukijoissani on 2000-luvun lapsia sekä äitini ikäisiä ihmisiä oman ikäluokkani lisäksi. Kertokaa kommenteissa muistojanne ja pelattiinko teillä paljon lautapelejä?

Herkku katsaus osio: Merisuola lakritsipiiput

Olen täällä ohimennen maininnut, että laivalta pyydän aina tuomaan lakupiippuja ja nykyään merisuola sellaisia. Tällä kertaa kerron teille hieman enemmän noista merisuolaisista kipparinpiipuista.

Ulkonäköhän on muuten sama kuin normaaleissa lakupiipuissa, mutta nonparellit ovat keltaisen värisiä. Käsin tuntee myös koostumuksessa eron. Nämä ovat minusta ainakin hieman pehmeämpiä ja lutusempia kuin normi piiput. Maku on se pääpointti ja huima ero, koska kyseessä on merisuola ovat nämä piiput todella suolaisia! Hieman tulee salmiakkilakun maku mieleen, mutta ne ovat vähän makioita. Nämä eivät. Merisuola lakupiiput sopivat suolaisen ja tujun lakun ystäville.

Itse olen aivan koukussa näihin, jos syön yhden niin samaan syssyyn tekee mieli ottaa toinen heti perään. Ai, miksikö? No, koska ne ovat niin hyviä ja se suolaisuus koukuttaa. Tiedättehän vähän niinkuin salmiakin kanssa. Harvoin yksi riittää aina tarvitaan vähintään toinen ja kolmaskin.

Osta, jos olet kyllästynyt vanhaan tuttuun turvalliseen lakun makuun ja himoitset uusia maku elämyksiä. Tai ihan vain silkasta kokeilun halusta, mutta älä osta jos välttelet suolaa. Merisuolalla maustetut lakupiiput jakavat aika varmasti maku mieltymykset kahteen kastiin. Joko pitää tai ei pidä. Itse tykkään!
Arvosana: Viisi nallekarkkia

Mainittakoon vielä, että en ole näitä merisuola versioita maissa tavannut. Joten taitaa saada vain laivalta. Kannattaa kuitenkin ostaa ja maistaa, jos laivalla käy.

Aikuisten poika (elokuva arvostelu)

Pieni irtiotto arjesta tehtiin jälleen kotimaisen elokuvan parissa nimeltään Aikuisten poika. Kyseessä on draamakomedia joka käsittelee nuoren Oliverin (Esa Nikkilä) surua ja halua selvittää vanhempiensa kuolemaan johtaneen autokolarin syy.

Matkalla läpi selviytymisen ja asian todellisen laidan hyväksymisen Oliver tutustuu uusiin aikuisiin ihmisiin joista tulee hänen ystäviään ja joiden elämä tulee mullistumaan tämän pojan myötä. Hälytyslaitteita kaupitteleva Joonas (Kari Hietalahti) joutuu Oliverin avuksi ensimmäisenä. Yhdessä he käyvät läpi onnettomuustilannetta ja joutuupa Joonas sattumusten kautta mukaan myös Oliverin jalkapallo harrastukseen. Oliver osaa sekoittaa myös Joonaksen parisuhdepakkaa joka ikävä kyllä tällä sympaattisella miehellä on varattuun naiseen. Siitä ei enempää juoni paljastuksia, mutta häkellyttävällä tavalla lapsi saa aikaan ihmeitä ja ryhdistäytymistä Joonaksen kaltaiseen hieman huono onniseen mieheen. Joonas tosin yrittää päästä sinnikkäästi eroon Oliverista aluksi, mutta antaa lopulta periksi pojan sinnikkyden alla.

Kari Hietalahti loistaa roolissaan. Hietalahtea pidetään yleisesti komedia näyttelijänä, mutta onnistuu tämän vakavammankin roolin vetämään hyvin läpi. Rakastan Hietalahden tyyliä ja tapaa. Rennon letkeä on hän tässäkin elokuvassa ja ilman Hietalahtea elokuvasta puuttuisi se komedia osuus joka keventää muuten surullista aihetta. Nikkilän ja Hietalahden yhteistyö on loistavaa ja parivaljakko sopii hyvin yhteen.

Oliver tekee tuttavuutta myös parin vanhemman herran kanssa joille kyllä alussa valehtelee todellisen nimensä ja tilanteensa, mutta kun hätä on suurin tulee totuuskin tunnustettua. Jaakko (Esko Salminen) ja Rafu (Sulevi Peltola) pyörittävät vanhaa elokuvateatteria josta puuttuu kuitenkin se tärkein nimittäin yleisö. Oliver saa vauhtia näidenkin herrojen elämään ja teatterin toimintaan. Kohta he yhdessä pyörittävät vanhoja elokuvia täysille katsomoille. Vanhat lupsakat herrat tuovat lämpimän henkäyksen tähän elokuvaan ja tunnelman voi aistia suoraan valkokankaan läpi.

Minä pidin elokuvasta. Aihe on ehkä surullinen, mutta oli sinne mukavasti saatu sitä pientä huumoriakin mukaan joka kevensi tunnelmaa. Lämminhenkinen elokuva joka näyttää meille sen millaista voi olla aikuisen ja lapsen ystävyys. Sekä kuinka surusta voi selvitä monien vaiheiden jälkeen läpi lopulta asian hyväksymiseen. Tarina joka varmasti koskettaa jokaista. Suosittelen kotimaisten laatudraamojen ystäville.
Arvosanaksi annan neljä tähteä.

Saako erilaisuudelle nauraa

Eräästä dokumentista jonka katsoin tv.stä jäi tämä kysymys pyörimään päähän. Se oli kyllä julmaa pilaa vammaisen lapsen varjolla. Suorastaan järkyttävää! Vammaisuudesta tai jälkeenjäänneistä ei saa tehdä pilaa! Ei edes stand up koomikot. Eikä erilaisia ihmisiä saisi tuijottaa. Me emme voi tietää hänen taustaansa miksi hän on erinäköinen kuin muut, mutta pilkan kohde hän ei saa olla. Kuten ei kyllä kukaan muukaan  meistä saisi olla ivan ja tuijotuksen kohde.

Niin se kuitenkin ikävästi on, että jos olet vähänkin massasta poikkeava sinua tuijotetaan. Kaupan jonossa, ulkona ja ihan missä vain. Koti on turvapaikkasi jossa saat olla muiden katseilta ja arvioilta suojassa.
Minuakin tuijotetaan, vaikka en ole vammainen tai muulla tavoin ulkoisesti massasta poikkeava kuin laiha ja kalpea. Olen aina ollut ja aina jo kouluajoilta asti on epäilty milloin mitäkin sairautta. Se ärsyttää! Sitäpaitsi luulen, että esim: Helsingissä tai jossain suuremmassa kaupungissa mua ei noteerattas mitenkään, mutta tämä käpykylä on niin helkutin pieni, että kaikki vähänkin erilaiset ihmiset pistävät silmään ja erottuvat katukuvasta. Arvatkaa vaan tahtoisinko muuttaa pois täältä? Kyllä!!

Nykyaikanahan on ihan normaalia, jos ihminen on ylipainoinen. Ei heitä katsota niin pahasti kieroon, koska maailman kansa läskistyy koko ajan lisää. Lapset vetää puolentoista litran limupulloja välipalaks ja kyytipoikana jätti pussi sipsiä tai karkkia. Vanhemmat jotka ovat yli kuormitettuja töissä antavat helposti periksi ja koukkaavat kotimatkalla pizzat tai hampparit iltapalaksi. Eivät onneksi kaikki! Sen olen täällä blogimaailmassa huomannut, että kunnonllisia pullantuoksuisia äitejä on vielä olemassa ja minusta siinäkään ei ole mitään väärää, jos tekee  eineksistä ruokaa. Parempaa se on kuin pizza.En ymmärrä miksi Tutipuun Lindzit sai vihat päälle näistä upeista halvoista ateria vinkeistä. Käykää tsekkaa. Linkki vie uusimpaan kirjoitukseen.

Aikoinaan olin päiväkotiharjoittelijana ja siellä se muita pyöreämpi poika jäi pelien ja leikkien ulkopuolelle. Tämä kuusi vuotias muksu oli yhtä hymyä, kun minulla oli aikaa pelata Afrikan tähteä hänen kanssaan. Kysyin miksi hän ei leiki muitten poikien kanssa maja leikkejä. Poika vastasi kirkkain nappiruskein silmin: Ne ei ota mua leikkiin, kun olen liian iso heidän majaansa. Voitte uskoa, että minulla oli kyyneleet herkässä. Kerroin tästä tietysti ryhmän hoitajille ja asiaa käsiteltiin seuraavana päivänä. Päiväkodeissakin on niin isot ryhmät, että kaikkea ei välttämättä ehditä huomaamaan tai ajatellaan, että tuo hiljainen lapsi tahtoo vain piirtää yksin.

Eli summasummarum: Vammaisuus ei ole naurun asia tai pilkan kohde!
Jos näet laihan ihmisen älä tuijota ja tuomitse häntä heti syöpäpotilaaksi!
Lihavuus voi olla myös sairaus. Älä kommentoi koskaan kenenkään ulkonäköä!
Älä lasten kuullen ainakaan mene sanomaan mitään pahaa kenestäkään!

Tätä listaa voisi vielä jatkaa, mutta Minttu kiittää, jos luit loppuun tekstin ja kuittaa!
Tasa-arvoista ja rauhallista syyskuuta kaikille!