Sä ihme suuri olet öisen taivahan. Oi täysikuu... Sua palvon ja rakastan.
Ihmettelin suuresti kuinka minulla oli torstaina niin pirteä, energinen, iloinen ja luova olo. Tajusin: Täysikuu! Sehän se oloni taustalla piileskeli. Imen kuusta jotain mystistä voimaa ja energiaa. Etenkin täysikuu on lumoava ja valloittaa yötaivaan hohteellaan.
Ei, en ole mikään kuuhullu. Vieroksun sitä termiä. Se on vain taivaankappale joka lumoaa minut. En muutu ihmissudeksi, mutta pieni vampyyri minussa taitaa asustaa. Tällä kertaa kuitenkin valvoin suunnitellen satukirjan kirjoittamista. Pääsin ideassa jo hyvin pitkälle. Täytyy kai alkaa naputtelemaan kirjaa koneelle muistiin.
Saako kuu sinussa aikaan mitään tuntemuksia?
(Kuva netistä kopioitu)
Osa lukijoistani varmasti muistaakin, että minä olen suuri käärmeiden ystävä ja haaveilen omasta lemmikkikäärmeestä. Siihen asti täytyy tyytyä paijailemaan muiden käärmeitä, mutta ystäväpiirissäni ei ole ketään "käärmeellistä" niin käyn kiertävässä Matelijat näyttelyssä täyttämässä aina paijailu intoni. Tällä kertaa mukaani lähti mamma ja naapurin tyttö joka sai tällä reissulla bloginimekseen Elsa, koska en jaksa kirjoittaa aina pitkää naapurintyttö sanaa. Tyttö tykkäs nimestään. Onhan hän sentään suuri Frozen fani ja erityisesti Elsa on lähellä sydäntä.
Matelijat näyttelyn facebook sivulta lainattu teksti: Olemme matelijoita yli 10 vuotta harrastanut perhe. Keväällä 2010 kyti ajatus kiertävästä Matelijanäyttelystä ja monen
mutkan jälkeen, yrityksemme näki päivänvalon 22.9.2010 Valtimon
työväentalolla.
Itse kävin jo kolmatta kertaa näyttelyssä ja sinne on aina ilo mennä ystävällisten järjestäjien vastaanottaessa. Tietoja esillä olevista matelijoista saat niin paljon kuin itse ilkeät vain kysyä. Käärmeiden lisäksi esillä on: Kilpikonna, liskoja, hämähäkkejä ja skorpioni. Jokainen löytää joukosta varmasti oman suosikin ja ihasteltavaa riittää. Mamma ja Elsa ihastuivat kilpikonnaan. Minä käärmeeseen.
Me saatiin reilu tunti aikaa kulumaan näyttelyssä ja pääsimme silittämään sekä sylittämään niin käärmettä kuin kilpikonnaakin. Minä sain käärmeen olkapäille asti ja isäntä itse otti minusta hienot ja hyvin onnistuneet kuvat. Ne tosin jaoin vain lähipiiriin. Kaunis kiitos kuitenkin kuvaajalle. Mamma ei aluksi meinannut uskaltaa ottaa käärmettä syliin, mutta rohkaistui lopulta jonka jälkeen Elsakin näytti urheutensa. Nämä muut räpsyt ovat minun käsialaa. Elsan kuvat julkaistu hänen äidin luvalla.
Elsa ja käärme.
Kilpikonna herätti tytössä suurta ihastusta ja kävi vielä lähtiessä silittämässä sitä sekä sanomassa heipat. Äitini puolestaan oli yllättynyt siintä kuinka sileä käärmeen nahka onkaan.
Ja sit kuvapläjäys! Elsakin otti niin paljon kuvia jotta akku loppui kesken. Aivan samoin kävi mullakin videon kohdalla. Eihän tuo digikamera olekkaan suunniteltu videoiden tekoon.
Hämis.
Skorpioni.
Iguaani otti lepiä lampun päällä.
No, onhan tää kilppari söpö minustakin.
Kuvia olisi vielä enemmänkin, mutta en minä teille nyt kaikkea paljasta. Suosittelen näyttelyä kaikille matelijoiden ystäville ja ainakin tälle seitsemän vuotiaalle tiedonjanoiselle neidille tämä oli mahtava elämys, mutta siitä vielä lisää myöhemmin videolla.
Tietenkään reissusta ei sovi poistua ilman matkamuistoa ja ostettiin jokaiselle tällaiset limaeläimet.
Kuvassa mun vihreä tuhatjalkainen. Mamma osti sinisen tuhatjalkasen ja Elsa punaisen sammakon. Äiti tykkäs, minä tykkäsin ja tyttö tykkäs näyttelystä. Kerta olen innostunut näitä videoita tekemään, niin haastattelin Elsaa vielä pihalla ennenkuin suunnattiin kotia monta elämystä ja muistoa rikkaampana.
Tuuli vei haastattelun lopussa sanat ja loppu heipat jäi sanomatta, kun kamera ilmoitti tilan puutetta. Eli äitilleen tyttö kertoi kuinka paljon käärmeitä siellä oli ja kiva kilpikonna. Niin ja akku pitää laittaa lataukseen puhelimesta. Näyttelijän pitäjät olivat kivoja ja kertoo koulussa kavereille reissusta.
Lasten suusta totuus kuullaan. Eli täydet pointsit meiltä näyttelyn omistajille, vetäjille, järjestäjille Timo ja Noora Rissaselle.
Timo
Noora.
Ja, koska kyseessä olen minä suuri sokerihiiri, niin mun kehotuksesta muistettiin järkkäreitä vielä herkuilla.
Kirjoitin tätä ennen päiväkirjaan jo kaksi sivua tekstiä ja Elsan kanssa juttua riittää vielä pitkään eli sanat alkaa loppua kesken, mutta loppukaneetti vielä.
Kiitos Teille ihanille, kun jaksatte kiertää ja tähän pikkupitäjäänkin pysähdytte. Teidän luona on aina ilo "vierailla". Saa hyvän fiiliksen ja hymyn kasvoille pitkäksi aikaa. Oootte mahtavia persoonia ja ystävällinen vastaanotto houkuttelee aina vaan uudestaan ja uudestaan paikanpäälle. Lämmin kiitos.
Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan mielipide. Eikä tyttöäkään lahjottu millään tavalla videon teossa. Eläimiä ei vahingoitettu eikä ihmisiä. Matelijat näyttelyn facebook sivut löytyy täältä.
Extra loppu bonus.
Minähän tunnetusti rakastan korttien kirjoittamista. Niinpä kirjoitin kortin myös Timolle ja Nooralle kiikuttaen sen vielä seuraavana päivänä perille ja samalla sanomassa heipat. Yllätyin, kun Timo kysyi onko sulla kameraa mukana. Syy kysymykselle selvisi pian. Vastasin: Ei ole. Vähän ajan päästä kysyi: Oletko pitänyt hämähäkin nahkaa kädessä? En ole. Haluatko pitää? Minä: Joo!
Nyt on sit pidetty hämähäkin nahkaakin kädessä ja opittu, että kerran vuodessa se luo nahkansa täysin kokonaan uudestaan. Kyllähän minä käärmeiden nahanluonnin tiesin, mutta että tällainen karvainen Tarantellakin. Se oli mulle uutta. Näin isokin oppii uutta ja Elsasta saivat uuden pikku fanin.
Ps. Videot teen yhtä randomilla kuin blogitekstitkin. Eli en tee
mitään valmista pohjustuslistaa, vaan lauon kysymykset päästäni mitä
sillä hetkellä mieleen sattuu pälkähtämään.
Kuuluuko omakotitalo ja omenapuu lyömättömästi yhteen... En tiedä, mutta meidän kujalla näin näyttää olevan. Jokaisen omakotitalon pihalla komeilee yksi ellei useampikin omenapuu. Meillä niitä on kolme joista yksi mun ihan ikioma ukin istuttama. Satoa on tänäkin vuonna tullut. Sanotaanko näin: puolet hyviä ja puolet huonoja. Parasta mitä omenoista voi tehdä on omenasose. Ai, että se on hyvää! Etenkin tuoreeltaan vielä lämpimänä mössönä. Mummoni teki sitä aina talven varalle paljon talteen ja heti tuoreeltaan käytti omenapiirakkaan. Pullapohjaseen tietenkin. Kyllä oli hyvää.
Äiti tykkää nauttia omenansa sellaisenaan tai lisää kuivakakun sekaan lohkoina. Joskus, ei joka vuosi äitikin tekee hilloa. Omenahillo maistuu hyvältä myös pannukakun kanssa. Testattu on ja kanelia lisäksi. Omenan tuoksu on syksyn ensimmäisempiä tuoksuja ja kuljettaa ajassa kauas taaksepäin lapsuuteen. Ehkäpä juuri siksi tykkään juuri tästä vuodenajasta tuoksuineen. Miten sinä nautit omenasi?
Olet vanha kun tajuat puhuvasi kaverisi kanssa näin: Oletko kuunnellut perjantaisin Parasta ennen ohjelmaa ylexältä. Se soittaa sitä hyvää kunnon ysärijyystöä. Nykyään ei osata enää tehdä sellaista musiikkia.
Sit toinen sanoo: Se kertoo jo jotain, jos istut perjantai iltana kotona kuuntelemassa 90-luvun musiikkia ja muistelet kyllä silloin ennenvanhaan tehtiin hyvää musiikkia. Sillä samaan aikaan nuoret ovat aloittelemassa iltaa baarissa nyky räpin tahdissa. Ollaan me vanhoja. Mut hei kuinka moni muistaa nämä bändit: Basic Element, Solid Base, Aqua, Daze. Näitä kahta seuraavaa en ite kuunnellut mutta Spice Girls sekä Backstreet Boys olivat monen nuoren tytön ja miksei pojankin suosikkeja!
Entä kun seisot kaupan karkkihyllyn edessä ja valitat että enää ei saa Salmiakkikissoja. Sitäpaitsi karkkipussitkin ovat liian isoja yhden syötäväksi. No onneksi pienet pussit ovat tehneet paluun, mutta kettukarkit, Omarit ja Mariannet täytyy aina ostaa isossa säkissä ja sit ihmetellään kun suomalaiset lihovat ja kakkostyypin diabetes lisääntyy. On kohta kansallissairautemme. Ei hyvää päivää. Tähän on tultu!
Nykyajan kännykässäkin on enemmän muistitilaa, kuin koti tietokoneessasi 90-luvulla. Markkaa kaipaat takaisin kera pienten kioskien ja puret huulesi puhki, kun nuoriso vaatii aina vaan uudempaa kännykkää, vaikka entinen toimii vielä hyvin. Eikä auta vaikka kuinka yrität selittää että ennenvanhaan perheellä oli yhteinen lankapuhelin eikä sitä vaihdettu uuteen joka vuosi. Eikä sillä textailtu, kuvailtu tai surffattu netissä!
Niin se oli silloin ennen se, kun minä olin nuori ja ulkona uskalsi liikkua ilman kännykkää. Puhelinkopista kotiin soitettiin tilanneraporttia. Viidenkymmenen pennin kolikot kukkarossa kolisten kioskille juostiin kymmenenpennin nallekarkkeja ostamaan. Kuumina kesä iltoina vinttihuoneessa euro dance soi taustalla, kun päiväkirjaan kirjattiin: M katsoi mua tänään. Moikkasin ja se hymyili mulle! Mä oon niin ihastunut. Lopuksi koko sivu koristeltiin kiiltävin sydäntarroin.
Ah, kultainen nuoruus haluaisin elää sut uudestaan.
Ainoo kaverikin töitä sai... Näin laulaa Pauli Hanhiniemi, mutta minun viime maanantai oli täynnä menoa. Ensinnäkin mulle tultiin ihan kotiovelle tarjoamaan vuokra-asuntoa tuosta meidän kylän keskustasta. Äitee tarjoili vielä kahveetkin ja sai noottia kun pöydässä oli vain kuutta ei seitsemää eri sorttia. Hauska mies tuo mun entinen vuokranantaja. Asia joka siinä on hauskaa on se, että oikein kotia tulla tarjoamaan kämppää. Olen siis luotettava ja hyvä vuokralainen. Silloinhan sanoin kun muutin että ainakin syksyyn tässä olen ja nythän on syksy joten olisiko muutosten (muuton) tuulien aika puhaltaa.
Menetin maanantaina myös kirjastoauto neitsyyteni. Meidän kioskin eteen sellainen pysähtyy joka toinen maanantai ja viimein uskaltauduin sisään katsomaan miltä siellä näyttää. Kivalta ja pari levyäkin tarttui mukaan. Tosin siinä välissä piti hakea kirjastokortti kotoa, kun olin alunperin vain katsomassa autoa en lainaamassa. Etenkin kun vasta kirjastosta tultiin.
Eno kävi hakemassa meidän ruohonleikkurin korjattavaks. Se kun on ollut rikki koko kesän. Kerran leikattu nurmi vaan, jos sen nyt ennen talvea sais ajettuun uudelleen.
Naapurin tyttö tuli esittelemään uutta kännykkää ja intoili tiistaina alkavasta koulusta. Kysyin mitä odotat koululta eniten, niin vastasi: Sitä ettei ketään kiusattas. Fiksu tyttö. Annoin penaalin täytteeksi yhden kynän ja lähti intoa puhkuen kotiin.
Tää viimoinen on ihan huippu!
Deja vu, joka ilta samaan aikaan samassa paikassa sama mies koiransa kanssa tulee
minua iltakävelyllä vastaan. Jatkan matkaa ja kohta samassa paikassa
samaan aikaan sama kissa istuu keskellä katua eikä tahdo väistää minua.
Päivät toistaa toisiaan.
Minusta on ihanaa, kun lapset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja päästää luovuuden valloilleen. Minä annoin naapurin tytölle luvan tulla tuomaan väriä meidän etupihan asfaltin pintaan. Liidut olin ostanut itse valmiiksi odottamaan naapuroston lasten innokkaita kätösiä. Puhukoot kuvat puolestaan omaa tarinaa.
Ensin hän piirsi kissan ja kukan. Niin varmaan minäkin oisin tehnyt.
Aurinko toivottaa tervetulleeksi aurinkoiseen taloon. Näin hän itse asian ilmaisi.
Lippu ja hymyilevä sydän. Mun fiiliksiä kuvaa hyvin tuo hymyilevä sydän.
Siili. Päheet piikit siilellä. Ei passaa mennä kiusaamaaan tuota kaveria.
Tässä hän ite kuulemma uneksii jäätelöstä. Suusta menee zzz merkit. Jäätelössä on vanilja, mansikka ja mustikka makua.
Suomen suurin mustikka. Haukkasin pari palaa ja tulin ihan täyteen.
Koko komeus. Sieltä löytyy vielä iso puu ja polkupyörä. Polkupyörässä on sydämen muotoinen satula.
Taiteilija työssään. Ei saa häiritä!
Eivät pienestä kesäsateesta säikähtäneet nämä taideteokset ja lupasinkin, kun häviävät pois saa tulla tekemään uudet. En ymmärrä ihmisiä jotka valittaa siitäkin, kun lapset kesällä vähän piirtää asfalttiin. Kivaa väriähän tuo tuo vaan harmaalle pinnalle. Pysyteltiin kuitenkin pihan puolella eikä jatkettu taideteoksia tielle. Onko teillä katutaiteiltu?
Vietin synttäreitäni tänä vuonna kolmena päivänä. Syitä on monia, mutta suurin varmaan se, etten ole juhlistanut niitä lainkaan viimeseen viiteen vuoteen. En edes kolmekymppisiä, niin johan se oli aikakin. Toinen syy juhlaan oli lopullinen virallinen eropäätös joka tulla tupsahti mukavasti 25.5. syntymäpäiväni aattona postista. Minut live-elämässä tuntevat tietävät kuinka kuumeisesti odotin tuota päätöstä viimeiset kaksi viikkoa. Mut nyt palataan muutaman herkku kuvan kera vielä lauantain tunnelmiin.
Ystäväni Heiri Mutku mie haluun blogista kävi luonani kahveilla lauantaina poikain kanssa. Lahjaksi sain herkkuja. Tosin täytyy mainita, että ennen herkkuhetkeä kävimme kävelyllä reippailemassa, mutta niin nyt niitä lupaamiani herkkukuvia.
Tarjolla oli minun lempparia vadelma-lakritsi kakkua. Kaupasta tosin, mutta ei haittaa. Joskus saa mennä sieltä mistä aita on matalin. Ihanan raikasta. Minähän en kerma ja kreemikakuista välitä joten siksi tällain valinta.
Tarjoilut vaihtui aina vähän vieraiden mukaan, mutta joka settiin kuului tietysti kakku, Runebergintortut, Carneval keksit ja Wiinerit. Lapsille tarjoiltiin Trip mehua ja lapsi vieraiden aikaan pöydässä oli myös suklaapalleroita. Tosin taitaa ne aikuisillekkin maistua (paitsi mulle).
Wiinereitä kolmessa eri maussa: Mustikka, vadelma ja mansikka. Äitillä lähti vähän lapasista, kun pyysin wiinereitä tuomaan.
Lahjaksi Heiriltä sain Pandan lakritsia ja sen jälkeen hammaspyykille ihanan vadelma-lakritsi purkan kera. Purkan maku mukaili siis samaa teemaa kuin kakku. Kyllä Heiri tietää mistä Minttu tykkää. Ai niin, myöhemmin saan vielä kuulemma lakusaippuankin.
Minä taasen olin varannut vieraille lakut kotiinviemisiksi. Tosin niitä tarjoiltiin viinilasista myös aperatiiveina kahvittelun aluksi. Maku vaihtoehtoja oli kolme: Sukulaku, minttu ja Biss Biss salmiakkitäytelaku. Eli varsin lakuteemainen juttu. Minions karkkejakin olin varannut, mutta ne unohtuivat kokonaan kattauksesta pois, kun äiti meni sotkemaan omat suklaa karkkinsa sinne sekaan
Syntymäpäivät olivat siis varsin maistuvaiset ja onnistuneet. Korttejakin tuli kiitettävä määrä ja tähän loppuun lisään niistä ihanimman ja isoimman kortin kuvan.
Tulikohan nyt varmasti kaikki oleellinen ja tärkeä kirjattua ylös. Eiköhän. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta sekä parempaa onnellista ikävuotta eteenpäin.
Se oli tänä vuonna tihkusateinen torstai. Heräsin syntymäpäivääni surullisena ja apeana niinkuin aina sen jälkeen, kun kolmekymmentä täytin. Olin varma ettei kukaan muistaisi mua tai päivä toisi mukanaan mitään hauskaa tai liikuttavaa. Vaan olin (onneksi) täysin väärässä ja tämä seuraava "tosi tarina" kertoo sekä todistaa sen miten pienillä valinnoilla on suuri merkitys. Kuinka tuntuu, että asiat tapahtuvat sattumalta, mutta minun mielestä kohtalon sanelemalla tavalla. Miten sillä on merkitystä, että olet tietyssä paikassa juuri tiettyyn aikaan "sinä oikeana hetkenä".
Heräsin, join äitin keittämän kahvin ja selasin postin. Seassa oli vielä yksi syntymäpäiväkortti. Pitkin viikkoa olin niitä jo saanut. Meidän kylällä oli markkinat. Halusin sinne ostamaan täytelakua pientä sadetta uhmaten. Äiti lähti kanssani, vaikka ei itse niin innoissaan markkinoista ollutkaan. Olin valitsemassa lakuja, kun keskenkaiken viereeni ilmestyi pieni tyttö kukka kädessä. Katsoin häntä ja sanoin: Kaunis kukka. Tyttö ojensi kättä ja sanoi: Se on sinulle. Hämmästyin, hymyilin ja sanoin: Voi kiitos. Käännyin näyttämään kukkaa äidille ja meinasin sanoa vielä tytölle, että kuinka juuri tänään osasit antaa mulle kukan kun on syntymäpäiväni. Mutta tyttö oli kadonnut. Maksoin lakut ja katsoin ympärilleni vaan en nähnyt häntä missään. Kuin pieni enkeli taivaasta olisi tipahtanut viereeni tuomaan kukan ja hymyn kasvoilleni.
Mentiin autolle. Tarkoitukseni oli käydä S-Marketissa ostoksilla, mutta äiti ehdotti että enkö voisi mennä tuohon toiseen kauppaan kun on lähempänä. No minä menin, vaikka jupisin sen olevan kalliimpi kauppa. Unohdin kuitenkin pian arkiset murheet, kun kävelin kauppaan sisään ja siellä käytävällä oli viulisteja. Musiikkikoulun oppilaita opettajansa kanssa soittamassa viulua ja piristämässä kiireisten ihmisten arkea. Minulla ei ollut kiire joten pysähdyin kuuntelemaan kaunista soitantaa ja melkein kyynelehdin. Vain kolme ihmistä minun lisäksi oli seisahtanut aloilleen kuuntelemaan soittoa. Heidän lopetettua soitannan kiitin opettajaa ja sanoin tällaisia tempauksia pitäisi olla enemmän ihmisten arkea piristämässä. Mutta ajatelkaas, tämäkin kaunis hetki olisi mennyt minulta ohi, jos olisin sinne toiseen kauppaan mennyt.
Kukka jonka tytöltä sain.
Äiti ihmetteli missä viivyin, mutta ymmärsi asian kun kerroin mitä ihmettä olin kokenut. Huristeltiin kotia eikä ehditty kunnolla edes hengähtää, kun kuulin auton ovien paukkuvan. Kurkkasin yläkerran ikkunasta ulos ja näin enoni kukkapuskan kanssa. Ovikello soi ja eno vaimonsa kanssa tuli ylläri synttärikahveille. Piilotteli sireenipuskaa selän takana. En tohtinut paljastaa, että tiedän mitä sulla on siellä! Tarjottiin teetä (koska kahvipannu pesukoneessa) ja herkkuja kuten: Vadelma-lakritsakakkua (ihan ite valitsin), Runebergintorttuja, tavallisia wienereitä ja mustikkawienereitä, lihapasteijoita sekä keksiä. Kakku oli kaikkien mielestä todella hyvä ja ihanan kevyttä, kun ei ollut kerma tai kreemipäällysteinen. Mummon tuvan pihalta olivat käyneet keräämässä kauniin sireenikimpun, koska tietävät etten muista kukista tykkää. Tämä pieni teko merkitsi minulle todella paljon. Sain toki kauniin kortin ja lahjarahaakin.
Äitiltä sain kieloja ja niinikään kauniin kortin ja lahjarahaa.
Enon tuoma kaunis sireenikimppu.
Pidän äitin miesystävää nykyään läheisempänä itselleni kuin omaa isääni. Keskiviikkona käytiin hakemassa hänen luonta savukalaa (kuhaa) mun lempparia jonka oli vartavasten mua ajatellen savustanut. Samalla sain häneltäkin lahjarahaa. Torstaina äiti toteutti vielä illansuussa yhden toiveeni, että mentäisiin käymään hänen miesystävän luona. Niin mentiin mukanamme pari wieneriä viemisiksi.
Illan kruunasi rauhallinen iltakävely pienessä tihkusateessa ja taas sattumaa vaiko kohtaloa...Joku lapsi oli hylännyt asfaltille kaksi katuliidun jämää punaisen ja valkean. Minä piirsin niillä sydämet asfalttiin ja ajattelin näin tän täytyi olla ja näin se meni. Katsoin ylös taivaaseen ja sielunisilmin kuvittelin, että sieltä ne ukki ja mummo tahtoivat mua muistaa koko päivän ajan järjestämällä pieniä yllätyksiä tielleni. Ne sydämet kruunasivat minun päiväni. Mutta koskaan siis en koskaan tule unohtamaan sitä pientä tyttöä joka ojensi minulle kukkasia. Jumala siunatkoon tätä pientä enkeliä.
Minä tunnen sen, minä näen sen, minä aistn tuulessa sen tuoksun. Vedän syvään henkeä ja tiedän sinä olet saapunut. Oi rakas ihana kevät! Odotin koko pitkän talven ja palelin pakkasessa, mutta nyt olet siinä edessäni yhtä kauniina kuin joka vuosi. Nuorena, uljaana ja valmiina uusiin seikkailuihin. Minä tiesin, että tulet. Valmistauduin sinua varten. Ostin uuden hatun, avasin hiukset pois kireältä ponnarilta jotta ne voisivat hulmuta tuulessa vapaana, etsin aurinkolasit laatikosta, koska sinun kauneutesi tekee minut sokeaksi ilman niitä. Otin tuulesta kiinni ja hyppäsin matkaasi vapaana kaikista maailman murheista. Vapaana omista kahleista. Suutelin koko maailmaa, sinä sait minut taas elämään!
