Sivut

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Katutaiteilija

Minusta on ihanaa, kun lapset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja päästää luovuuden valloilleen. Minä annoin naapurin tytölle luvan tulla tuomaan väriä meidän etupihan asfaltin pintaan. Liidut olin ostanut itse valmiiksi odottamaan naapuroston lasten innokkaita kätösiä. Puhukoot kuvat puolestaan omaa tarinaa.


Ensin hän piirsi kissan ja kukan. Niin varmaan minäkin oisin tehnyt.


Aurinko toivottaa tervetulleeksi aurinkoiseen taloon. Näin hän itse asian ilmaisi.


Lippu ja hymyilevä sydän. Mun fiiliksiä kuvaa hyvin tuo hymyilevä sydän.


Siili. Päheet piikit siilellä. Ei passaa mennä kiusaamaaan tuota kaveria.


Tässä hän ite kuulemma uneksii jäätelöstä. Suusta menee zzz merkit. Jäätelössä on vanilja, mansikka ja mustikka makua.


Suomen suurin mustikka. Haukkasin pari palaa ja tulin ihan täyteen.


Koko komeus. Sieltä löytyy vielä iso puu ja polkupyörä. Polkupyörässä on sydämen muotoinen satula.


Taiteilija työssään. Ei saa häiritä!

Eivät pienestä kesäsateesta säikähtäneet nämä taideteokset ja lupasinkin, kun häviävät pois saa tulla tekemään uudet. En ymmärrä ihmisiä jotka valittaa siitäkin, kun lapset kesällä vähän piirtää asfalttiin. Kivaa väriähän tuo tuo vaan harmaalle pinnalle. Pysyteltiin kuitenkin pihan puolella eikä jatkettu taideteoksia tielle. Onko teillä katutaiteiltu?

10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa taidetta ja kivan värikästä. Nuo katuliidut on ihan huippu kivoja.
    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kivoja. Voinhan minä itsekkin taiteilla, mutta jotenkin lasten tekemänä siinä on enemmän tunnetta ja mielikuvitusta. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö olekkin ja minusta on ihanaa, kun voin "lainata" naapurin tyttöä tällaisiin puuhiin. :)

      Poista
  3. Tosi kivoja! Noissa on luovuutta käytetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä aikaakaan mennyt kuin puoli tuntia ja teos oli valmis. :)Hän tykkää sydämistä niinkuin minäkin. <3

      Poista
  4. Kivoja piirustuksia!! Taitava tyttö!! <3
    Meillä kaksi nuorinta kavereidensa kanssa myös taiteili tuohon meidän oven eteen, niin ei tuu sitten sanomista, että on pihaa sotkettu. ;) Kivetkin sai vähän kauniita värejä.

    VastaaPoista
  5. Ihania piirroksia!

    Meillä on katupiirretty vain röpelöisiin pihalaattoihin, omassa pihassa kun ei ole asfalttia ja tielle en vielä vie taiteilemaan, että likka ei joskus saa päähänsä lähteä sinne itsekseen... Naapurikadun lapset tekevät varmaan joka päivä isot katutaideteokset, joten iltakävely tulee usein tehtyä sitä kautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun sade on nyt huuhtonut nämä pois, mutta onneks aina voi tehdä uudet! :)
      Juu, ei mekään tielle menty. Ihan omalla ajoluiskalla pysyttiin ettei naapurit ala valittaa asfaltin töhrimisestä. Kaikki kun eivät ole niin suvaitsevaisia kuin me.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.