Teinin äiti

Tämä voi olla sinun tarinasi...
Illalla peittelet sun kultamussukan sänkyyn. Halaat ja toivottelet hyvät yöt, mutta aamulla sieltä nousee: Teini hirviö! Kymmenennen huutokerran jälkeen alas raahautuu vähintäänkin tympeän näköinen leidi, joka ei vastaa hyvään huomeneen. -Kulta mitä muroja otat? -En mitään. Murot lihottaa ja niissä on liikaa hiilareita! -No, ei ne vielä eilen lihottanut, kun vedit kerralla puol pussillista. Mites jugurttia? -Onks rasvatonta? -Ei kun tätä ihan tavallista vaan. -Joo, en mä sit sellasta. Anna tomaatti! -Tomaatti, mutta pitäähän sun nyt muutakin syödä. -Ei pidä! Mä en halua tommoseks tankeroks ku sä!!

Vetäydyt kahvimikin ja aamulehden kanssa pöydän ääreen ja vaivihkaa vilkuilet tytärtäsi. Miettien...Kuka hemmetti vaihtoi mun lapsen yön aikana. Teini järsii tomaatin, huuhtelee kahvimukin ja sulkeutuu vessaan. Kuluu vartti. Ikävästi sinusta tuntuu siltä, että kahvi tahtoo jo ulos. -Meneekö sulla vielä kauan. Olet ollut liki puol tuntia jo ja mulla on hätä. Ei vastausta. Hetken mietit, että nyt se jo pyörtyi sinne kun söi niin vähän. Alat hakkaamaan ovea ihan tosissas, niin että talon miespuoleinenkin henkilö herää. -Mitä täällä meuhkataan heti aamusta? Onks kahvii? Samalla vessan ovi aukeaa niin nopeaan, että olet saada sen nenilles. -Mutsi meuhkaa omiaan. Hierot nenääsi samalla miettien...Mikä mutsi? Juuri kun olet sulkemassa vessan oven kuulet vielä: -Hei  faija. Heitä kymppi tai anna oikeastaan pari samantein. -Ei mulla nyt ole käteistä. Pyydä äidiltäs. -No ei se anna. Tulet vessasta ja suunnittelet jo antavasi sen kympin, kun näet tytön naaman. -Mitä sulla on kasvoilla? -Meikkiä! Tiet sä kajalii, ripsarii, puuterii, huulipunaa ja sillai. Tarttes muuten sunkin tehdä jotain tolle pärstävärkille enneku on liian myöhästä. -Nyt kuule loppu! Pyydä äiteeltäs anteeksi ja heti! Ärähtää talon mies. - Miks, ei sekään pyydä multa anteeks olemassa oloaan. Purkka poksahtaa ja reppu lentää selkään. Ovi pamahtaa niin, että taulut tärisee seinällä. Tässä vaiheessa romahat keskelle käytävän lattiaa itkemään ihan hysteerisesti. -Olenko minä sun mielestä tankero? Kysyt kyynelten läpi mieheltä. Et ole kulta. Et. Mutta meillä on teini talossa seuraavat viisi vuotta joten koitetaan olla kärsivällisiä. Mies kyykistyy lattialle viereesi lohduttamaan.

Teinin huone on linnake jonne ei ole asiaa kuin imurin kanssa. Stop kyltit on valloittaneet oven. Pastellin väriset seinät on tapetoitu julistein ja sinä pohdit kuinka pahat sinitarra läikät niistä jää. Teiniä ei juurikaan näe, mutta kuulee kyllä. Taukoamaton jytke todistaa teinin olevan kotona ja musiikin enemmän kuin kovalla. Ruokalautaset häviää, jos häviää pöydältä omaan huoneeseen ja palautuu viikon viiveellä takasin. Et uskalla ajatellakkaan viikonlopun yli lomamatkaa teinin jäädessä yksin kotia. Päässä hoet: Tämä on vain vaihe. Ihan niinkuin koliikki, uhma-ikä, kysely-ikä ja minä itse. Se menee ohi. Vuodessa tai viidessä, mutta se menee ohi. Tää on vain vaihe, hoet hermorauniona.

Tilannekomiikkaa

Ajattelin välillä vähän keventää, kun on tullut niin vakavaa tekstiä luotua. Mut se on tää syys tai tarkemmin loka-marraskuu joka mielen matalaksi ja synkäksi saa. Kaikki ikävät asiat minulle on näet tapahtunut loka-marraskuussa. Oman kissan kuolema, koulukiusaaminen, oma melkein kuolema kaks kertaa, ero kaks kertaa ( ensin vanhempien sit oma). Joten voitte kuvitella, että tästä mustasta aukosta on vaikea repiä huumoria. Siksi apuun rientää arjen komiikka ja tämä tarina on tosi:

Äiti meni ulos haravoimaan ja sano että huuda sisälle kun Emmerdale alkaa. (Oikeesti täs talossa ei saa puhua tahi liikkua silloin kun tuo ohjelma pyörii. Se on sen henki ja elämä.) Mä meni kellon lähestyessä kuutta huutamaan, niin että koko kuja raikas: Mimmi, Pikku Kakkonen alkaa! Sisälle sieltä ja iltapalalle! Kurkkas naapurin Elsan kaa nurkan takaa ja sano kohta. Minä: Ei kun heti ja ei enää kavereita sisälle.
Elsaa nauratti ja äitiäkin.

Siinä sulle ikävä lokakuu! I hate you!

Tällaisella tilannekomiikalla saa iloa harmaisiinkiin päiviin, kun tekisi mieli vetää peitto korviin ja näyttää lokakuulle keskaria. Etenkin, kun meillä ei ole tänä vuonna varaa ostaa jouluruokia tahi lahjoja, niin ei tarvii jouluakaan valmistella joka on yleensä ollut mun syksyn pelastus. Mut hei, kevääseen on enää puol vuotta aikaa!
Juhuu, valoa päin päivä kerrallaan!

Ps. Kuva ei ole omani.

Silmäniloa

Valitettavasti teksti ei sisällä kuvia, vaikka otsikossa lupaillaan silmäniloa.
Tämä tarina on tosi.

Minulla on yläkerran huoneestani hyvät näkymät naapureihin rivitaloon. Eräs lauantai yö (aamu) kömysin nukkumaan, kun näin naapurissa kyläilemässä olleen nuoren jäbän kotiutuvan. Utelias kun olen niin jäin katsomaan hänen touhuja. Sytytti keittiöön valot ja patsasteli menemään siellä ilman paitaa. Juu, u, kyllä vain katselin kuolaten ja kirosin kiikareiden puutetta. Pienessä tuhmassa mielessäni kuvittelin kuinka iskisin kynteni tuohon himottavaan kroppaan. Teroittelin kynsiä ja huokailin kunnes valot sammuivat. Damm, aivan liian aikaisin. Oisin voinut tuijottaa tuota näkyä vaikka tunnin.

On meillä kiikaritkin jossain ja aion kysyä äitiltä missä.
Sit äiti kysyy: Mitä sä kiikareilla?
Minä: Alan bongailee lintuja.
Äiti: No mutta sehän on hyvä harrastus. Saat samalla raitista ilmaa ja olet pois netin äärestä.
Minä: Juu, mutta ajattelin aloittaa tästä omasta tähtitornista.
Äiti: Ai no näkeekö sieltäkin lintuja.
Minä: Juu, vasta tässä yks yö komean ukkometson bongasin. Vieläpä ihan ilman kiikareita.
Äiti: ???

Että näin tällä kertaa. Hauskaa viikonloppua!