Hiljainen hetki Matille

Vietiin Matti Nykäsen niin sanotulle hautakummulle kynttilä, kun hänet siunattiin maanpoveen viime viikon lauantaina. Äiti kirjoitti siihen vielä runonkin.

Sinne oli tullut paljon kyttilöitä ja käytiin illalla, niin niitä tuli lisää. Häntä kyllä muistettiin ja kunnioitettiin. Siellä se jossain on pilvenreunalla nyt on.

Matti Nykänen

Mietin mitä kirjoitan otsikoksi: Lepää rauhassa Matti Nykänen, Nykäsen muistolle jne. Maanantai aamu alkoi ihan eritavalla. Sen sijaan että äiti olisi sanonut: Moi hän sanoi Matti Nykänen on kuollut. Sanoi: Älä valehtele. No tiesinhän ettei äiti tuosta asiasta valehtele. Minun piti käydä istumaan. Eihän Matti Nykänen voi kuolla. Ei se ole minkään ikäinen, ei se sairastunut syöpää, ei se voi olla totta. Ikävä kyllä oli.

En tiedä miksi se vaikutti minuun eritavalla. Ehkä siksi, kun olen nähnyt hänet pari kertaa tai ehkä sen takia, kun muistaa hänet niin hyvin. Muistan hänen mäkihyppääjä ajalta, en niinkä siitä mitä teki sen jälkeen. Minusta hän oli herkkä ihminen. Joku saattaa nauraa mulla tässä kohtaa, mutta nauratkoot. Maria Veitolan ohjelmassa ainakin tuli selväksi tämä herkkyys. Niiku yleensä, niin herkkää ihmistä viedään herraties minne ja lopulta jää yksinäisyys.

Siinä vaiheessa, kun Matti löysi Pian, niin hänen elämänsä rauhottui. Hän muutti rauhalliseen paikkaan asumaan ja hänellä näytti menevän oikein hyvin. Harmi vaan, kun hänen aikansa tuli täyteen. Minä sytytin hänelle kynttilän maanantai iltana.