Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Omakotitalo ja omenapuu

Kuuluuko omakotitalo ja omenapuu lyömättömästi yhteen... En tiedä, mutta meidän kujalla näin näyttää olevan. Jokaisen omakotitalon pihalla komeilee yksi ellei useampikin omenapuu. Meillä niitä on kolme joista yksi mun ihan ikioma ukin istuttama. Satoa on tänäkin vuonna tullut. Sanotaanko näin: puolet hyviä ja puolet huonoja. Parasta mitä omenoista voi tehdä on omenasose. Ai, että se on hyvää! Etenkin tuoreeltaan vielä lämpimänä mössönä. Mummoni teki sitä aina talven varalle paljon talteen ja heti tuoreeltaan käytti omenapiirakkaan. Pullapohjaseen tietenkin. Kyllä oli hyvää.



Äiti tykkää nauttia omenansa sellaisenaan tai lisää kuivakakun sekaan lohkoina. Joskus, ei joka vuosi äitikin tekee hilloa. Omenahillo maistuu hyvältä myös pannukakun kanssa. Testattu on ja kanelia lisäksi. Omenan tuoksu on syksyn ensimmäisempiä tuoksuja ja kuljettaa ajassa kauas taaksepäin lapsuuteen. Ehkäpä juuri siksi tykkään juuri tästä vuodenajasta tuoksuineen. Miten sinä nautit omenasi?

8 kommenttia:

  1. Omenapiirakka ja -hillo on kyllä hyviä! Useimmiten omenat tulee syötyä sellaisenaan. Joskus lohkon puuron sekaan keittämisvaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapiirakankin voi tehdä niin monella eri tavalla. :)

      Poista
  2. Lohkoina, piirakassa tai hillona menee minulla!

    VastaaPoista
  3. Suomalaiset omenat tuoksuvat niin hyviltä! Minä tykkään omenasta sellaisenaan. Meidänkin pihalla on omenapuu, mutta se tekee aina vaan huonoja omenoita. Pitäisi varmaan istuttaa uusi puu ja toivoa parempaa satoa, sillä olisihan se nyt aika ihanaa saada omenoita omasta puusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän puista kaksi on satoisia. Yks tuottaa pieniä ja rupisia omppuja. Tiedä häntä mikä siihen lie auttas. Oikea leikkaus ja ravinteikas maaperä kenties. En ole perehtynyt. :)

      Poista
  4. Meillä tehdään omenapiirakkaa ja omenapaistosta joka syksy, ja jos saadaan joltakulta, teen omenahilloa ja omena-kanelimarmeladia joulutorttuja varten. :)

    Lapsuudessani tehtiin hyvinä omenavuosina myös omenamehua, siitä olen vähän haaveillut jahka nuo omat puut kasvaisivat ja alkaisivat tuottaa satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarviit omenoita, niin meiltä voi tulla hakemaan. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.