Sivut

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Synttärit jatkuu ja jatkuu...

Vietin synttäreitäni tänä vuonna kolmena päivänä. Syitä on monia, mutta suurin varmaan se, etten ole juhlistanut niitä lainkaan viimeseen viiteen vuoteen. En edes kolmekymppisiä, niin johan se oli aikakin. Toinen syy juhlaan oli lopullinen virallinen eropäätös joka tulla tupsahti mukavasti 25.5. syntymäpäiväni aattona postista. Minut live-elämässä tuntevat tietävät kuinka kuumeisesti odotin tuota päätöstä viimeiset kaksi viikkoa. Mut nyt palataan muutaman herkku kuvan kera vielä lauantain tunnelmiin.

Ystäväni Heiri Mutku mie haluun blogista kävi luonani kahveilla lauantaina poikain kanssa. Lahjaksi sain herkkuja. Tosin täytyy mainita, että ennen herkkuhetkeä kävimme kävelyllä reippailemassa, mutta niin nyt niitä lupaamiani herkkukuvia.


Tarjolla oli minun lempparia vadelma-lakritsi kakkua. Kaupasta tosin, mutta ei haittaa. Joskus saa mennä sieltä mistä aita on matalin. Ihanan raikasta. Minähän en kerma ja kreemikakuista välitä joten siksi tällain valinta.


Tarjoilut vaihtui aina vähän vieraiden mukaan, mutta joka settiin kuului tietysti kakku, Runebergintortut, Carneval keksit ja Wiinerit. Lapsille tarjoiltiin Trip mehua ja lapsi vieraiden aikaan pöydässä oli myös suklaapalleroita. Tosin taitaa ne aikuisillekkin maistua (paitsi mulle).


Wiinereitä kolmessa eri maussa: Mustikka, vadelma ja mansikka. Äitillä lähti vähän lapasista, kun pyysin wiinereitä tuomaan.


Lahjaksi Heiriltä sain Pandan lakritsia ja sen jälkeen hammaspyykille ihanan vadelma-lakritsi purkan kera. Purkan maku mukaili siis samaa teemaa kuin kakku. Kyllä Heiri tietää mistä Minttu tykkää. Ai niin, myöhemmin saan vielä kuulemma lakusaippuankin.


Minä taasen olin varannut vieraille lakut kotiinviemisiksi. Tosin niitä tarjoiltiin viinilasista myös aperatiiveina kahvittelun aluksi. Maku vaihtoehtoja oli kolme: Sukulaku, minttu ja Biss Biss salmiakkitäytelaku. Eli varsin lakuteemainen juttu. Minions karkkejakin olin varannut, mutta ne unohtuivat kokonaan kattauksesta pois, kun äiti meni sotkemaan omat suklaa karkkinsa sinne sekaan

Syntymäpäivät olivat siis varsin maistuvaiset ja onnistuneet. Korttejakin tuli kiitettävä määrä ja tähän loppuun lisään niistä ihanimman ja isoimman kortin kuvan.


Tulikohan nyt varmasti kaikki oleellinen ja tärkeä kirjattua ylös. Eiköhän. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta sekä parempaa onnellista ikävuotta eteenpäin.




8 kommenttia:

  1. Sullahan on ihan huippusynttärit ollut.
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ja tuosta välistä unohtui perjantai jolloin kävi sukulaisia ja naaapurin tyttö äitinsä kanssa. :)

      Poista
  2. Myöhäiset onnittelut. En ole koskaan tainnut maistaa lakritsikakkua. Näyttää ainakin hyvältä. Onneksi täällä brittikotikaupungissani on Holland & Barret, sieltä saa nimittäin ostettua Pandan mustikkalakrtitsia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. :)
      Eikä! Ihan totta briteistä saa Panda lakritsia, wau! =)

      Poista
  3. Olipas teillä hyvät herkut, ja vielä kotiinviemisiäkin! Varmasti ihanat juhlat 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli enemmän kuin sen seitsemää eri sorttia. :)

      Poista
  4. Suuret kiitokset vielä mahtavan maittavista tarjoiluista ja kotiinviemisistä :) Kuten jo sanoinkin... ne "hävis"! :D
    Mies käski muutenkin kiittää! Eli kiitos hänenkin puolesta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ne hävis suuhun ja massuun eikä olemattomiin. :D
      Olkaatte hyvä vaan ja hyvä kun maistui. Kiitos kuitattu. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.