Itse kävin jo kolmatta kertaa näyttelyssä ja sinne on aina ilo mennä ystävällisten järjestäjien vastaanottaessa. Tietoja esillä olevista matelijoista saat niin paljon kuin itse ilkeät vain kysyä. Käärmeiden lisäksi esillä on: Kilpikonna, liskoja, hämähäkkejä ja skorpioni. Jokainen löytää joukosta varmasti oman suosikin ja ihasteltavaa riittää. Mamma ja Elsa ihastuivat kilpikonnaan. Minä käärmeeseen.
Me saatiin reilu tunti aikaa kulumaan näyttelyssä ja pääsimme silittämään sekä sylittämään niin käärmettä kuin kilpikonnaakin. Minä sain käärmeen olkapäille asti ja isäntä itse otti minusta hienot ja hyvin onnistuneet kuvat. Ne tosin jaoin vain lähipiiriin. Kaunis kiitos kuitenkin kuvaajalle. Mamma ei aluksi meinannut uskaltaa ottaa käärmettä syliin, mutta rohkaistui lopulta jonka jälkeen Elsakin näytti urheutensa. Nämä muut räpsyt ovat minun käsialaa. Elsan kuvat julkaistu hänen äidin luvalla.
| Elsa ja käärme. |
Kilpikonna herätti tytössä suurta ihastusta ja kävi vielä lähtiessä silittämässä sitä sekä sanomassa heipat. Äitini puolestaan oli yllättynyt siintä kuinka sileä käärmeen nahka onkaan.
Ja sit kuvapläjäys! Elsakin otti niin paljon kuvia jotta akku loppui kesken. Aivan samoin kävi mullakin videon kohdalla. Eihän tuo digikamera olekkaan suunniteltu videoiden tekoon.
| Hämis. |
| Skorpioni. |
| Iguaani otti lepiä lampun päällä. |
| No, onhan tää kilppari söpö minustakin. |
Kuvia olisi vielä enemmänkin, mutta en minä teille nyt kaikkea paljasta. Suosittelen näyttelyä kaikille matelijoiden ystäville ja ainakin tälle seitsemän vuotiaalle tiedonjanoiselle neidille tämä oli mahtava elämys, mutta siitä vielä lisää myöhemmin videolla.
Tietenkään reissusta ei sovi poistua ilman matkamuistoa ja ostettiin jokaiselle tällaiset limaeläimet.
Kuvassa mun vihreä tuhatjalkainen. Mamma osti sinisen tuhatjalkasen ja Elsa punaisen sammakon. Äiti tykkäs, minä tykkäsin ja tyttö tykkäs näyttelystä. Kerta olen innostunut näitä videoita tekemään, niin haastattelin Elsaa vielä pihalla ennenkuin suunnattiin kotia monta elämystä ja muistoa rikkaampana.
Tuuli vei haastattelun lopussa sanat ja loppu heipat jäi sanomatta, kun kamera ilmoitti tilan puutetta. Eli äitilleen tyttö kertoi kuinka paljon käärmeitä siellä oli ja kiva kilpikonna. Niin ja akku pitää laittaa lataukseen puhelimesta. Näyttelijän pitäjät olivat kivoja ja kertoo koulussa kavereille reissusta.
Lasten suusta totuus kuullaan. Eli täydet pointsit meiltä näyttelyn omistajille, vetäjille, järjestäjille Timo ja Noora Rissaselle.
| Timo |
| Noora. |
Kirjoitin tätä ennen päiväkirjaan jo kaksi sivua tekstiä ja Elsan kanssa juttua riittää vielä pitkään eli sanat alkaa loppua kesken, mutta loppukaneetti vielä.
Kiitos Teille ihanille, kun jaksatte kiertää ja tähän pikkupitäjäänkin pysähdytte. Teidän luona on aina ilo "vierailla". Saa hyvän fiiliksen ja hymyn kasvoille pitkäksi aikaa. Oootte mahtavia persoonia ja ystävällinen vastaanotto houkuttelee aina vaan uudestaan ja uudestaan paikanpäälle. Lämmin kiitos.
Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan mielipide. Eikä tyttöäkään lahjottu millään tavalla videon teossa. Eläimiä ei vahingoitettu eikä ihmisiä. Matelijat näyttelyn facebook sivut löytyy täältä.
Extra loppu bonus.
Minähän tunnetusti rakastan korttien kirjoittamista. Niinpä kirjoitin kortin myös Timolle ja Nooralle kiikuttaen sen vielä seuraavana päivänä perille ja samalla sanomassa heipat. Yllätyin, kun Timo kysyi onko sulla kameraa mukana. Syy kysymykselle selvisi pian. Vastasin: Ei ole. Vähän ajan päästä kysyi: Oletko pitänyt hämähäkin nahkaa kädessä? En ole. Haluatko pitää? Minä: Joo!
Hui mien inhoan käärmeitä,hämiksiä ym
VastaaPoistakilpparit ovat kyllä söpöjä
Mä olen muksusta lähtein tykännuyt käärmeistä. Tykkimäen huvipuistossakin aina ekana piti päästä terraarioon. :) Harmi, kun sitä ei enää ole siellä.
PoistaMinä olen kerran pidellyt käärmettä ja kerran tarantellaa. Käärme oli yllättävän pehmeä, eikä limainen ollenkaan ja tarantella oli kuin karvainen pallo.
VastaaPoistaKyllä huomaa, että tämä aihe on sulle mieluinen.
Kivaa viikonloppua!
Käärme on sileä ja pehmeä. Sileämpi iho\nahkahan sillä on kuin ihmisellä. Tarantella on tosiaan kuin karvapallo. :)
PoistaMukavaa viikonloppua myös sinulle!
Noi käärmeet on saatanasta =D hämikset menee! Mäkin oon ollu pariin otteeseen ja nyt olis kiva viedä kikkarainen ihmettelemään otuksia
VastaaPoistaMulla on taas päinvastoin: Käärmeet ovat ihania, mutta hämikset: Hyi kauhistus! :D Tosin tän näyttelyn ansiosta alan tottua niihinkin, kun ekalla kerralla en hämiksiä edes kunnolla suostunut katsomaan.
PoistaVie ihmeessä kikkarainen otuksia ihmettelemään. :)
Wau! Tosi mielenkiintoinen postaus:)!
VastaaPoistaHih, kiva kun tykkäsit! Kyllä mä tätä kaks iltaa pakersinkin. :)
PoistaKilpparin voisin ottaa syliin, mutta en kyllä käärmettä =).
VastaaPoistaHih, mutta käärmehän on paljon pehmosempi. =)
Poista