En odottanut elokuvalta mitään niinkuin en yleensä yhdeltäkään suomalaiselta komedialta. Suomalaiset osaavat kyllä melankolisen draaman teon, mutta komediat onnistuvat harvemmin. Siksipä tämä olikin mukava yllätys joka sai jopa parit ääneen naurut aikaiseksi.
Tiivistetysti kymmenen ihmisen ja yhden kissan ryhmä lähtee saaristoon viikon mittaiselle aikuistumis leirille. Aikuistuuko kukaan ja millä tavalla selviää kyllä elokuvan aikana, mutta sitä ennen ehtii tapahtua jos ja vaikka mitä. Hyvin erilainen sakki eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kun laitetaan samaan pihapiiriin ei kommelluksilta voi välttyä. On rockistaraa ja uskovaista. Nuorta sekä vanhaa. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi yhteinen tekijä nimittäin hukassa olo omassa elämässä ja henkisen tasapainon puute. Jokainen kaipaa myös rakkautta tai läheisyyttä jota tällä leirillä opitaan ja saadaan.
Elokuva oli sopivan puolitoista tuntisen pituinen. Asiaan eli juonen ytimeen päästiin suoraan heti alussa eikä ollut turhaa puisevaa alustusta. Eikä loppua pitkitetty turhaan myöskään. Eli jämäkästi koossa pysyvä paketti joka ei aiheuttanut inhon väristyksiä. Homofobiaa sairastavat ovat varmaan ainoat jotka tästä inhoväristyksiä saattavat saada. Muille sen sijaan täyttä nauruterapiaa. Elokuva ei jätä kylmäksi tunnepuolellakaan. Tuollaiselle leirille vois vaikka itsekkin lähteä mukaan.
Kuulostaa mielenkiintoiselta, en ole nähnyt. Jos tulee vastaan, niin voisi katsella :)
VastaaPoistaKirjastosta ite löysin ja voisin vaikka omaks ostaa. Kestää useamman katselukerran. :)
PoistaMinun mielestä oli myös tosi hauska leffa. Katselin sen juuri kun sairastelin.
VastaaPoistaJee, tuttu sullekkin. Ihan huippu kotimaiseksi komediaksi. :)
Poista