Rentun Ruusu elokuva Irwin Goodmanista

Kuten varmasti moni blogiani aktiivisesti seurannut tietää, niin minä olen suuri kotimaisten elokuvien ystävä laadukkaiden animaatioiden lisäksi. Olen huono tekemään elokuva arvosteluja, mutta muutaman sanan tahdon kertoa mitä tunteita Rentun ruusu minussa herättää. Se herättää nimittäin niin paljon tunteita, että niitä on vaikea sanoin kuvailla.

Elokuvahan perustuu suosikki laulajan Irwinin eli Antti Hammarbergin elämään. Tosi tarina todellisesta kansansuosikista. Irwinhän kuoli jo nuorena 47-vuotiaana tammikuussa 1991. Itse olin tuolloin vähän vajaa kymmenen vuotias, mutta Irwinin laulut kuuluivat hyvin vahvasti lapsuuteeni. Niitä kuunneltiin meillä c-kasetilta ja radiosta. Osasin jo pienenä hyvin laulaa rentunruusua. Niin siitä elokuvastahan minun piti kertoa eikä eksyä taas lapsuusmuistoihini.

Rentun ruusu on yksi suosikki elokuvistani. Olen katsonut sen varmaan about 30-40 kertaa. Irwinin elämän tarina kiehtoo ja muistuttaa siintä kuinka elämä voi olla lyhyt ja kuinka se täytyisi osata elää. Yhä uudelleen ja uudelleen Irwin nousee ylös pohjamudista ja löytää tiensä takasin huipulle. On noustva useammin kuin kaatuu hän sanoo ja tuota mottoa olen itsekkin viljellyt elämässäni. Minua kiehtoo elokuvassa se kuinka kaiken voi menettää, mutta sinnikkyydellä ansaita takaisin. Kuinka unelmilla on hintansa.
Martti Suosalo tekee todella uskottavan roolin Irwininä ja Ilkka Koivula Vexi Salmena. Oikea Vexi Salmi toimii tarinan kertojana ja eteenpäin viejänä.
En varmasti koskaan tule kyllästymään tähän elokuvaan, vaikka osaankin vuorosanat jo ulkoa. Minulla on tämä vhs-versiona ja joulun alla kävi tuuri, kun löysin kirppikseltä samaisen leffan dvd-version vaivaseen kahden euron hintaan uuttavastaavassa kunnossa. Pääsin siis jälleen vuosien tauon jälkeen katsomaan tämän sykähdyttävän klassikon. Sillä klassikosta voidaan minun mielestä jo ihan huoletta tämän elokuvan kohdalla puhua.

Tämä elokuva on minun kohdallani ainoa laatuaan myös sillä tavalla, että saa kyyneleet silmiini. Etenkin alku ja loppu kohtauksessa. Minä kun en yleensä elokuvista liikutu tahi kyynelehdi, vaan lähinnä musiikki koskettaa. Siinäpä se ehkä onkin vastaus, musiikki. Tietenkin Irwinin itsensä laulamat alkuperäiset kappaleet värittävät tätä elokuvaa ja tekevät siitä juuri sen mitä se on: Koskettava, haikea ja todellinen. Lopussa kun "Viimeinen laulu" alkaa soimaan, niin kyynelkanavat aukeaa.

En osaa edes sanoin kuvailla sitä tunnetta minkä tämä elokuva saa aikaan. (Kuten alussa jo taisin mainitakkin). Se täytyy itse kokea ja nähdä. Tuntea ja tietää. Viimeeksi, kun katsoin niin taas sen tajusin : "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielenvapaus ja mielenvapaus."