Ylppärit osa 2. - Kotiin paluu

Niinkuin aina mukavatkin juhlat loppuvat aikanaan ja on aika palata kotiin. Jos mies tai äiti on vaikea saada juhliin lähtemään, niin yhtä hankala niitä on saada sieltä poistumaankin. Muuten ihan vähän asiasta edelliseen kirjoitukseen. Sen kohdalla tapahtui historiaa. Ei kommentti tai katsojamäärissä ( vielä ainakaan ), vaan Mies luki sen! Joo,o. Ihan totta ja vieläpä kokonaan. Pyysin häntä lukemaan ja sanoi, jos laitat linkin faceen ni hää voi lukasta. Tarkkailin ilmeitä ja huomasin hymynkaretta joissakin kohdissa. Joten ilmeisesti hyvä teksti oli, vaikka ei mitään palautetta antanut. Sitä en sentään ruvennut enään vaatimaan. Joku raja se täytyy näissäkin jutuissa pitää.

Laitan tähän ensin ne lupaamani piha kuvat.

Tämä rakennus on ilmeisesti vanha pihasauna. Itse päärakennus on keltainen, mutta siitä en kuvaa tänne laita. Suojellaan ihmisten yksityisyyttä.

Näitä mä siis niin rakastan, lyhtypylväitä. Mulla on mieletön kokoelma lyhtypylväs kuvia. En tiedä mutta niiden valon leikki ja etenkin sateen kuvaaminen lyhtypylvään valossa on lumoavaa. Voin kuvitella hyvin miten ihanasti elokuun hämärinä kesäiltoina tämäkin pylväs antaa tunnelmallista valoa puutarhaan. Eli ei päässyt ihan oikeuksiinsa nyt päivän valossa tämä lyhtypylväs.

Luonnon omaa taidetta vanhassa omenapuussa. Kaksi kääpää. Tämä kuva kuuluu luokkaan : Katso uusin silmin ympäristöä.

Paluumatkalla ei pysähdytty kertaakaan. Yleensä se menee niin, että kotimatka sujuu joutuisammin ja pysähtyä ei malta. Itse en ottanut kännykkää lainkaan mukaan juhliin ja miehelle annoin noottia juhlissa luurin puhumisesta. Sama meno jatkui paluumatkalla autossa.

Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa mä olen sille sanonut, että autolla ajaessa ei saa puha kännykkään. En näköjään tarpeeksi paljon. Niin kauan puhuu, kun jotain sattuu. Jospa tuo sit oppis kerrasta keskittymään olennaiseen.
Asiasta kukkaruukkuun vielä pakko mainita, että runokirjani sai mukavaa huomiota ja hyvää palautetta paikan päällä. Tuli yllätys ostaja joka ilahdutti kovasti mieltä. Tiedättehän sanonnan joskus elämä voi yllättää ja nyt niin tapahtui.
Mutta kuiteskin miehen lörpötellessä luurin minä yritin kuvata tuulimyllyjä. Heikolla menestyksellä liikkuvasta autosta ja puiden takaa.

Siellä se on. Siivet näkyvät vain vihreyden keskeltä. Niitä on seitsemän myllyä täs lähimaastossa kaikenkaikkiaan.

Säästän rakastani enkä laita niitä poseeraus kuvia. Ainoastaan tämän koomisen totuuden meidän olkkarista.
Kotiin ei ollut kiva palata, koska tänne jäi sotku ja kaaos. Mies käänsi lähtiessään puolet vaatehuoneen sisällöstä sekaisin sopivia sukkia etsiessään. Samalla leväytti vaatteet taas olohuoneen sohvalle.

Se on vaikeaa avata paidan nappeja sekä puhua puhelimeen samalla. Nökökin katsoo että "ei tuosta nyt kyllä tule yhtään mittään". Tällaista se meillä aina on. Yritä tuon kanssa nyt olla läsnä ja luoda syvällisiä keskusteluja ku aina puhelimessa höpisee jos ei ole motocross radalla. Pyh, sanon minä.
Mä kyllästyin tuohon touhuun ja lähdin ulos kuvaamaan kenkäni.

Eiks oo mageet! Joo se auto on likainen ja pölyä mokkanahka kengissä, mutta se on elämän jälki mikä niissä molemmissa näkyy. Oli tulla mulla päivää ennen lähtöä kenkäkriisi, kun en löytänyt niitä joita etsin. Mut "ta daa" löysin jotain parempaa nimittäin nämä! Olin kokonaan unohtanut tällaisten olemassa olon. Mut hei nyt minulla on kengät seuraaviinkiin juhliin. Joten laittakaas ystävät ja sukulaiset kutsua vaan tulemaan!
Muussa pukeutumisessa turvauduin vain siisteihin farkkuihin ja paitapuseroon. Jep, menin vaatteissa joissa viihdyn, koska se vaikuttaa niin paljon muuten omaan mieleen sekä olemukseen.

Se niistä juhlista. Sitä mitä, missä ja milloin juhlitaan seuraavan kerran on täysi mysteeri. Ehkä vasta ensi keväänä pyöreitä synttäreitä enolla. Joten juhlahumua ei ole pitkään aikaan tiedossa, vaan ihanaa tasasen tappavaa tylsää arkea. Hieman sarkasmia, mutta periaatteessa totta! Joten eiköhän tuohon arjen keskellekkin joitain pikku kohokohtia keksitä jottei ihan tylsyyteen kuolla.
Onhan nyt kesä! Joten juostaan ulos ja kuunnellaan mistä kaukaa tuuli tuo terveiset. Mihin kutsuu, mihin vie, sitä tiedä en lie. Kuljen vaan kutsussa tuulen, koska siinä sinun äänesi kuulen.
Aurinkoista viikon jatkoa! Mua kutsuu nytten huumaava kahvin tuoksu. Tsau!