Kun serkku-tytön tytär lakin sai

Niin tosiaan tuli pitkästä aikaa nyt niitä sukulaisia tavattua ja ylioppilas juhlissa käytyä. Sää oli suotuisa, kaunis ja lämmin. Tunnelma rento ja tarjoilut maistuvaiset.
Ensiksikin ihmetyttää ( edelleen ) mihin tää aika rientää? Vastahan tämä samainen tyttö pääsi ripille. Nyt hän onkin jo kaunis nuori nainen jolla on fiksut suunnitelmat tulavaisuuden suhteen.
Käytiin siis sukulaisissa isän puolelta. Harvemmin ollaan heidän kanssa tekemisissä joten juhlat olivat oiva mahdollisuus nähdä kaikki tutut samalla kertaa. Tästä taitaa tulla kuvapainoitteinen kirjoitus enemmänkin, koska lakkiaiset etenee usein sillä samalla kaavalla jonka kaikki tietävät. Saavutaan paikalle, kohotetaan kuohuviinilasit, lahjotaan, halataan, tervehditään, kätellään, kahvitellaan, herkutellaan, valokuvataan, seurustellaan ihmisten kanssa. Paljon ehtii pariin-kolmeen tuntiin tapahtua sekä mahtua. Palataan ajassa kuitenkin alkuviikkoon. Ennen juhlia täytyy ostaa lahja,kortti ja kukkia. Lahjan unohdin kuvata. Se oli kuitenkin Finlaysonin sinisen sävyinen Paratiisi pussilakanasetti ja myös pienet sini-vihreät "omatuotanto" korvakorut annoin. Kortin ajattelin ensin tehdä itse, mutta löysin ihanan valmiin kortin joten ostinkin sen.

  Vihreää kuinkas muutenkaan, kun minä pääsen päättämään.

Teksti kortin sisällä osui ja upposi minuun joka myös puolti tämän kortin ostamista. Ominaiseen tyyliini ehdin tarrankin lätkästä vielä korttiin.

Aina niin reipas rakas mieheni toimi kuskina, kun oltiin ensin mun äitiliini kaapattu matkan varrelta mukaan. Aamupäivän tämä herra oli tietenkin viettänyt autotallissa mopoja rassaillen ja se näkyikin käsistä sitten, mutta ei sen väliä. Pääasia että lähti mukaan tuiki tuntemattomaan. Ensimmäistä kertaa tapasi juhlissa olleita sukulaisiani. Mutta kuten tavallisesti hän ei jännittänyt yhtään. Minä se olin puol matkaa kädet hikisenä ja jännityksissä. Mamma pysyi hiljaisena takapenkillä naistenlehtien avulla eikä kertaakaan kysynyt "joko ollaan perillä". Määränpäähän päästiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Mies pysähtyi syömään jäätelön ja minä kinusin karkkia. Melkein nenäliina kädessä sit vahtasin ettei tavanomaiseen hotkaisen ja sotken tyyliin mies saanut jäätelöä paidalle. Ei saanut ja matka jatkui sopuisasti kun saatiin kaikki verensokeria nostettua. Ennen juhliahan ei passaa kauhiasti syödä jotta jaksaa paikan päällä jokaista sen suolaista ja makiaa sorttia maistaa.

Juhlien sankari itse oli todella kaunis punaisessa leningissään ja kampaus oli ihana. Sain luvan laittaa päivän tähden kuvan tänne.

Nätisti laskeutuva leninki ja väri sopivat hyvin kantajalleen. 
Auringon säteiden leikki näkyy tässä kuvassa leningissä. Alemmassa kuvassa tulee paremmin esiin mekon todellinen väri.

Kengät olivat myös kesäisen kevyet ja sirot. Kampauksesta unohdin ottaa lähikuvan.


Siirrytäänpä nyt vuorostaan sisätiloihin, nimittäin...

Laitoin tämän kuvan, koska ihastuin tuohon olohuoneen pöytään. Yksittäisiä isoja ruusuja tyttö pääasiassa sai. Meiltä tuo kuvassa näkyvä sininen. Siinä oli hieman hilettä terälehdissä ja sinisen värin valitsin sointuen lahjan väriin yks yhteen. Moni muukin kaupassa oli valinnut sinisen ruusun, koska tuo oli viimoinen jonka minä ostin. Anteeksi se on kylläkin vaaleansinisen ja valkoisen sekoitus tuo väri. No eteenpäin...

Tarjoilut olivat hyvät ja maistuvat. Kakkukin oli aloittamatta vielä kun mentiin, mutta unohdin tarjoilupöydästä ottaa kuvan siinä vaiheessa. Minun miehenihän se oli se hirmu joka uskalsi kakusta ekan siivun leikata jonka jälkeen se katosikin hyvin nopeasti parempiin suihin. Mansikka täytekakkua oli ja hyvin maistuvaa. Tässä pieni kuva ote koko kattaukseen.

Suolaista ja makiaa herkkua oli joka makuun ja moneen lähtöön. Myös gluteeniton ruokavalio ja vaihtoehdot oli hyvin otettu huomioon. Oma silmäni kiinnittyi kuitenkin eniten tähän nurkkaukseen...

Jep, keksitarjotinhan se siinä ja arvatkaas kuka on tuon loven tehnyt tuohon alimmalle lautaselle... No minä!

Juhlat olivat mukavat ja antoisat. Pitkästä aikaa näin myös rakasta kummitätiäni. Ihania muistoja ja kuvia tuli taas talteen vuosien päähän.
Kiitos kutsusta ja Onnea uudelle ylioppilaalle! Elämäsi on edessä ja tie avoin, kulje sitä omin tavoin. Astua saatat välillä harhaan, mutta lopulta löydät tien parhaan. Katso luottavaisesti tulevaan, usko unelmiin ja jo olevaan.

Tähän tuli jo niin paljon kuvia, että palataan kotimatkaan ja juhlan jälki tunnelmiin ensi kerralla. Silloin luvassa juhlapaikan pihapiiri kuvia, mun kenkä esittely ja miehen poseeraukset. Joten pysykäähän taajuudella!