Kuten nimikin jo kertoo kyseessä on hyvin suomalaishenkinen elokuva. Luvassa urheilua, olutta ja villejä naisia. Kaikki alkaa siintä kun päähenkilöä Toivoa esittävän Martti Suosalon veri todetaan lääkärissä dynamiitiksi. Alkaa tavallisen työttömän talliaisen ura Suomen hiihtojoukkueen ryhmässä. Tosin työnkuva on enemmän ja vähemmän epämiellyttävä ja laillisuuden rajapyykkejä hipova. Toimia varaverenluovuttajana "varatakkina" kuten Toivo itse asian ilmaisee ,kilpahiihtäjille. Toivo on isänmaallinen mies ja vaimonsa painostuksen alaisena suostuu ottamaan vähän kyseenalaisen pestin vastaan.
Alkaa kisamatkat joihin sisältyy hämyisiä baari-iltoja sekä ihastumista. Onko tämä kaikki aivan pakollista tehdä menestyäkseen urheilussa. Kuljetaan siinä sääntöjen rajamailla ja leikitään ihmishengellä. Mihin kaikkeen sitä pystyykään pienen vilungin avulla ja mitä varten. Vain voiton ja maineen takia.
Toivon mitta täyttyy lopulta ja hän sanoutuu virastaan irti, vaan onko jo liian myöhäistä.
Elokuva on taattua kotimaista laatua. Draama komediaa joka saa hymyn huulille ajoittain, mutta myös pohtimaan urheiluhengen rehellisyyttä. Tällaistako se tosiaan on siellä kulisseissa. Kaukana on reilupeli meininki.
Itse lähdin katsomaan elokuvaa pelkästään ja vain sen takia kun Martti Suosalo on pääosassa. Mun suosikki miesnäyttelijä. Hän on roolissa kuin roolissa uskottava ja aito. Ei ylinäyttele tai alinäyttele koskaan. Laittaa itsensä likoon ja on varsin moni-ilmeinen ihminen. Kaikista näyttelijöistä ei ole tähän. Moni jämähtää yhden genren elokuvarooleihin, mutta Suosalo taitaa kaiken. Tässäkin Toivon roolissa Suosalo oli uskottava. Jopa mun miehen mielestä.
Yhteenveto elokuvasta. Annan neljä tähteä viidestä. Suosittelen kaikille kotimaisen elokuvan ystäville tai Martti Suosaloa diggaaville. Kevyt draama, komedia joka ei sisällä mitään kauheuksia. Jos urheilu aiheena tökkii, niin sitten kannattaa jättää väliin, koska elokuvan juoni pohjaa täysin hiihtoon. Eikä tässä suuria tunteita kuten rakkautta käsitellä juurilainkaan. Sivutaan vain ohimennen.
Me tykättiin. Jopa mies, vaikka aluksi totesi: "Ai se hiihtoelokuva." Kun kerroin minkä leffan haluaisin nähdä. Ennakkoluulot pois vaan ja katsomaan. En minäkään hiihdosta välitä, mutta Martti Suosalosta kylläkin.
Mennyt ihan ohi tällainen elokuva. Kiitos pikakelauksesta! :)
VastaaPoistaTuli teattereihin viides joulukuuta joten hyvin ehtii vielä katsomaan. :)
Poista