Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ihana Egotrippi

Mä näin tässä yks yö ihanaa unta. Sanoitin biisejä Egotripille ja keikkailin heidän kanssa. Oi, ihanuus!
Ihanista unista on aina tosi raakaa herätä karuun harmaaseen todellisuuteen.
Sit asiaan...
Egotrippi on bändi jonka kanssa olen kasvanut. Se tunne kun 16 kesäisenä ostin heidän Superego levynsä palaa mieleen aina tätä levyä kuunnellessa. Muistan nuoruuden huolettomat, kuumat, aurinkoiset kesäpäivät. Valoisat yöt ja sateiset illat. Sen tuoksun joka minun huoneessa oli aina näinä kirkkaina kesäpäivinä. Päiväkirjat, kyyneleet ja sydänsurun itkunmeret.


Miten yksi levy voikaan aiheuttaa noin paljon tunteita. Se oli myös viimoinen onnellinen kesä yhtenä perheenä ennenkuin vanhemmat erosivat. Eron myötä katosivat huolettomat päivät ja vapaus.

Jokaisella on varmaan tällainen bändi jota on nuoruudesta asti kuunnellut ja kuuntelee yhä. Ostaa uuden levyn kun se ilmestyy ja ihastuu joka kerta uudelleen ja uudelleen. Minulla se on Egotrippi ja isälläni se on Eput.
Katson bändin jäseniä ja huomaan kuinka aika on jättänyt jälkensä kasvoihin, pukeutumis ja hiustyyliin. Katson ensimmäisten levyjen kansikuvia joissa on nuoria, siloposkisia ja nauravaisia miehiä. Itken ja hymyilen samaan aikaan. Vanhenen heidän kanssaan. Aika menee liian lujaa. Niin paljon tunteita ja niin vähän sanoja.
Aivan kuin ihmiset myös musiikki muuttuu ajanmyötä. Egotrippi on sopivasti aikuistunut ja uusimmat levyt ovat hyvin seesteistä ja rauhallista kuunneltavaa. Musiikki on kasvanut miehien myötä ja nuoruuden rämistelyt jääneet kauas taakse. Me muututaan ja vanhetaan. Sille ei voi minkään. Itse toivon koko sydämestäni, että Egotrippi pysyy mahdollisemman kauan kasassa ja tekee musiikkia vielä ainakin seuraavat kakskyt vuotta jotta saisin jatkossakin vanheta heidän kanssaan.

10 kommenttia:

  1. Matkustaja, on lempibiisini :) varmaan muitakin mut pää lyö tyhjää. Piti kauan miettii et oliko matkustaja egotripin. :)

    Minun lempi kotimainen on yö, sen tahdissa on menty ihan syntymästä saakka.
    Esikoisen synnyttyä sairaalassa soi novalta ihmisen poika, sopi kyllä niin hyvin hetkeen :)

    Mukavaa päivää Minttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan matkustaja on Egotripin biisi. :)

      Yö kyllä kanssa ihan mahtava. Itseeni uppoaa suomalainen musiikki muutenkin paremmin kuin mikään muu.

      Mukavaa marraskuun loppua sinulle Tiia. :)

      Poista
  2. Kyllä oon samaa mieltä, että se musiikki, mitä on tullut nuorempana kuunneltua, niin tuo sellaisen omanlaisensa fiiliksen niitä kuunnellessa. Ja tulee palattua ajatuksissaan aika monta vuotta taaksepäin... Meilläpäin oli Europe ihan huippu bändi sekä Hausmylly. ;) Näitä meillä soi lähes aina... Olihan niitä monia muitakin, mutta nää nyt ihan ekana mieleen tuli.

    Oikein ihanaa keskiviikkoa sinulle!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki on kyllä ikuista. Se ei kuole ihmisten myötä pois, vaan jatkaa omaa elämäänsä. Vie mennessään vuosikymmenten taa. :)

      Ihanaa loppu viikkoa sinulle myös. <3

      Poista
  3. Nuoruuden musiikki on jättänyt paljon muistoja mieleen.:-)

    Mä kuuntelin nuorena muun muassa Bon Jovia ja vieläkin välillä laitan Bon Jovin musiikin soimaan. :-) Pidän erityisesti heidän vanhemmasta tuotannostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kuulee tutun kappaleen nuoruudesta muuttuu nuoreksi jälleen itsekkin. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sinä ja Sirpa olette näköjään samoilla linjoilla. :)

      Poista
  5. Nyt tulee yle teemalta retrolissun ysärit ohjelma ja siinä on ollut monta biisiä mitkä johdattelee ei nyt ihan nuoruuteen, mutta sinne 90-luvulle ja tuo mieleen monia hyviä ja ei-niin-hyviä hetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että musiikki voi tuoda tullessaan myös niitä ei niin hyviä muistoja. Mut ajatellaan vaan niitä kivoja juttuja. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.