Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin...

Elämä ei ole elokuvaa vai onko sittenkin. Eikös jokaisen elämä ole laulun arvoinen niin miksi ei myös elokuvan arvoinen.
Käytiin miehen kanssa pitkästä aikaa elokuvissa. Elämys ja elokuvaan keskittyy aivan toisella tavalla teatterissa  kuin kotona sohvalla. Elokuva jota käytiin katsomassa oli Tie pohjoiseen. Voin suositella kotimaisten elokuvien ystäville. Itse antaisin täydet viisi tähteä. Oli nimittäin elämän makuinen elokuva.
Draamaa ja komediaa. Jutun loppuun asti hyvin kantava juoni. Meinasi kyynel välillä tulla silmään. Sen verran koskettava ja liikuttava oli.
Vesa-Matti Loiri ei ole vuosien saatossa menettänyt loistoaan ja taitojaan näyttelijänä. Samuli Edelmann siinä rinnalla oli kanssa hyvä. Tämä on niitä leffoja joita jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan.

Palaan otsakkeeseen nimittäin ehkä elämämme on kuin elokuva. Juonen käänteitä surua, onnea ja iloa. Aina ei mene ihan suunnitelmien eli käsikirjoituksen mukaan suunnitelmat ja tapahtumat, vaan tulee yllättävä käänne. Hassuja ajatuksia, mutta aikalailla itse ohjaamme oman elämän elokuvan. Kaikki ei saa suurta rakkautta ja onnellista loppua, mutta kokemuksia ja tuntemuksia tulee enemmän kuin osaamme odottaa.

Se mitä halusin teille sanoa on... Pieni irtiotto arjesta elokuvateatterissa tekee hyvää. Täytyy käydä useammin.
Nautitaan jokaisesta terveestä päivästä ja lähimmäistemme läsnäolosta. Koskaan ei tiedä mitä elämän suuri käsikirjoitus seuraavaksi eteen tuo.
Lopetetaan se tyhjän perässä tai rahan perässä juokseminen. Se mitä sinulle lopulta jää on muisto. Muistoja eivät kiireelliset ihmiset ehdi keräämään ja kadottavat perheensä.

Ole läsnä tässä ja nyt, kun ilta on hämärtynyt. Hiljaisuudessa kuulet enemmän kuin kaupungin hälyssä.
Tunnelmallisia syysiltoja teille.