Sivut

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Lumoava elokuva Maleficent-Pahatar

Käytiin elokuvissa katsomassa tämä ihana satu fantasia. Se oli kerrassaan lumoava.
En suosittele kuitenkaan perheen pienimmille, vaikka satua onkin. Elokuva oli  paikoin aika pelottava ja eritoten tummasävyinen. Ei mitään pelkkää kevyen kevyttä hattara höttöä ja hempeilyä pastellivärein.

Me käytiin katsomassa 2D versio, koska mun silmät eivät kestä 3D elämyksiä. Siltikin aivan mahtavan elokuva kokemuksen sai.

Mut niin siintä elokuvasta. Sehän kertoo tarinan tarinan takaa eli Prinsessa Ruususesta tutun Pahattaren elämästä. Tämän ilkeän katalan keijuhaltijattaren joka taikoi Ruususen ikiuneen. Tarina alkaa Pahattaren lapsuudesta. Pienen ja viattoman haltijakeijun elämän alusta. Siitä kuinka hän ihastuu ja myöhemmin rakastuu nuorukaiseen joka ei kuitenkaan ole aivan niin viaton kuin voisi olettaa.

Nuorukainen katkoo Pahattaren siivet ja hänet kruunataan uudeksi kuninkaaksi. Tässä vaiheessa elokuvaa Pahatar muuttuu "pahaksi". Hänen sydämensä on särkynyt ja siivet revitty irti. Kuvitelkaa nyt minkälaista olisi elää keijuna ilman siipiä. Hän alkaa hautomaan kostoa ja huomaa tilaisuutensa tulleen, kun kuulee kuninkaan saaneen vauvan. Kuningas on se nuorukainen johon hän rakastui. Kostoksi kavaluudesta hän saapuu linnaan muiden vieraiden mukana ja langettaa kirouksen Auroran ylle.

Kuningas antaa Auroran kolmen haltijattaren kasvatettavaksi metsämökkiin. Hupsut haltijattaret eivät kuitenkaan osaa hoitaa pientä lasta ja Pahatar puuttuu asiaan yllättävällä tavalla. Hän seuraa sivusta pienen Auroran kasvamista aikuiseksi naiseksi ja he ystävystyvät keskenään.

Ruusunen varttuu aikuiseksi. Ei ainoastaan kolmen haltijattaren vaan neljän ja yhden linnun kasvattamana. Tulee hänen 16-vuotis syntymäpäivän aatto joilloin suuri varjeltu salaisuus paljastuu Auroralle. Tietenkin Aurora lähtee heti linnaan vanhempiaan tapaamaan, vaan jälleennäkeminen ei ole niin onnellinen kuin voisi kuvitella.

Tästä eteenpäin en paljasta enempää etten spoilaa koko leffaa teiltä. Sen vaan sanon, että lopussa käydään huima taistelu joka saa varsin yllättävän päätöksen. Tarinassa niin kutsuttu paha saa palkkansa, vaan millaisen... Se teidän kannattaa käydä itse toteamassa elokuvissa tai dvd-versiona myöhemmin. Vaikkakin itse näin jälkikäteen jäin miettimään, että kukakohan se oikeasti oli paha ja kuka hyvä tässä elokuvassa. Jokainen katsoja päättäköön itse tahollaan tähän vastauksen.

Elokuva oli visuaalisesti mahtavaa katsottavaa. Näyttelijöiden suorituksissa ei ollut mitään moitteen sijaa. En osaa muuta kuin suositella vain kaikille kyseisen genren elokuvista tykkääjille. Tarina on aidosti mielenkiintoinen ja koukuttava. Ennalta arvaamattomat käänteet tekevät siitä nautinnollisen elokuvaelämyksen. Pahatar ei olekkaan niin paha kuin ollaan aina annettu ymmärtää ja koittaa jopa murtaa oman kirouksensa pois Ruususen yltä siinä kuitenkaan onnistumatta. Mitä tähän enään muuta lisäämään kuin täydet viisi tähteä!

16 kommenttia:

  1. Käytiin lauantaina kattomassa leffa 3D:n ja huippu oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, eikös vain ollutkin! :) Hienoa et jollekulle toisellekkin jäänyt sama fiilis leffasta! :)

      Poista
  2. Pakko nähdä tämä! DVD:ltä tosin, sillä elokuvateatterit vuoroin ahdistavat, vuoroin ketuttavat minua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen jos satu fantasiat vähänkin edes kolahtavat. Eiköhän tämä löydy minunkin joululahja toivelistalta tulevana jouluna. ;)

      Poista
  3. Jaha, sitähän täytynee lähteä leffateatteriin piakkoin. Ja vau, kolme deenä vois olla magee. Mulla onneksi silmät kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kestää vasen silmä, mutta oikea katsoo toisinaan kieroon ja 3D lasien kanssa joutuisin koko ajan terkentamaan oikeaa silmää joten tulos olisi kauhea päänsärky hyvän leffa elämyksen sijaan. ;) Onneksi mieskään ei tykkää 3D leffoissa käydä :)

      Poista
    2. 3D-juttuja oli leffassa niin paljon, että suosittelen :D

      Poista
    3. Ei se kuitenkaan päänsäryn arvoista ole. :)

      Poista
  4. Juurikin leffaillasta olen haaveillut. Isoon ääneen. KUn ei tahdo aika riittää kaikkeen kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateisina kesäpäivinä tai iltoina on hyvä karata leffateatterin suojiin tai kotisohvalle viettämään aikaa hyvän elokuvan parissa. :) Mekin käytiin sadepäivänä leffassa. ;)

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä elokuvalta. :) Täytyy itsekkin käydä lähiaikoina katsomassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, jos edes vähän mielenkiinto heräsi. :)

      Poista
  6. Kävimme tyttären(17v) kanssa viimeviikolla 2d-versio katsomassa ja oli hyvä!
    Voin suositella myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun täältä löytyy muitakin elokuvan nähneitä ja siitä tykänneitä. :)
      Tykkäskö tytärkin?

      Poista
  7. Tykkäsin tosiaan mut muutama epäkohta siin oli. Kuten et kolmas haltia ei antanut lahjaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, menikö se niin. Itse en nyt muista, kun tosiaan aikaa kulunut kun käytiin katsomassa kyseinen leffa.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.