Sivut

perjantai 6. toukokuuta 2016

Helatorstai

Äiti heilui Helatorstain aamupäivän haravan varressa minun nukkuessa vielä Ruususen unta. Iltapäivällä heilun hänen mukana sitten ostoksilla makutuomarina. Äiti kävi ostamassa vähän kesävaatteita itselleen ja miniruukkuruusun haudalle sekä toisen omaksi. Minä nettosin kans jotain pientä tältä reissulta.


Sini-vihreä oli ostosten teemaväri. Englannin rakeita ostin, koska niitä ei meidän kylän kaupasta enää saa.


Kuplis. Näitä ei voi olla koslaan liikaa. Vapun alla ostin Minions kupliksen (on tainut unohtua esitellä se teille), mutta tämäkin oli niin söpö että oli pakko kotiuttaa.


Tarjouksessa muumimelamiini lautaset vaivaset kaks euroa kappale.


Tämä vaaleanvihreä Niiskuneiti oli viimeinen laatuaan ja ihan mun värinen. Näitä ajateltiin mukaan kesän eväsretkille joita tullaan tekemään naapuruston lasten kanssa. Tätä vihreetä ei saa kyllä kukaan muu käyttää kuin minä.

Lisäksi ostin kirjekuoria ja postikortteja sekä maisteluun seuraavanlaisen karkkipussin...


Voinen jo pikaisen tuomion tälle antaa, vaikka virallinen esittely tuleekin vielä Sateenkaaren alle.  Eli en tykännyt kerroslakusta jonka maku oli rommi-juustokakku eikä karamellin makuinen kookospallerokaan iskenyt. Musta liitulaku oli tästä pussista oma suosikkini. Laajempi katsaus myöhemmin toisaalla luvassa siis tästä pussista.

Miten meni sinun Helatorstai? Ilma oli ainakin kaunis, aurinkoinen ja kesäisen lämmin.

12 kommenttia:

  1. Helatorstai meni töissä, mut tänään oli vapaata. Aivan ihana ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin moni tehdastyöläinen pysty tkemään. Nauti vapaasta ja ihanasta ilmasta. :)

      Poista
  2. Äitini kanssa heiluin pitkälle iltapäivään ja lopun aikaa hassuteltiin perheen kesken.
    Ihanaa perjantaita Minttu <3

    VastaaPoista
  3. Meillä oli melkein kaikki lapset käymässä. Oli niin lämmin että istuttiin pitkälle iltaan ulkona ja juteltiin.
    Tuuppas sinäkin käymään Aurinkokujallakin ja osallistu arvontaan.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma oli kyllä todella kaunis eilen ja tänäänkin. :)

      Poista
  4. Kotosalla meni helatorstai, vain naapurissa piipahdin.
    Ihanat Muumi-lautaset! Oli kyllä hyvä löytö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nää muumit olivat kyl ihania. Vähän onnekas olo kun viimoisen vihreän sain. :)
      Kiitos kaunis kortista. Tuli tänään. <3

      Poista
  5. Kivoja ostoksia olet tehnyt!
    Kävin lukemassa alempana lapsuusmuistojasi mummoloissasi. Ihania muistoja oli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ritva ja ihanaa kun tulit ja jäit (kirjauduit lukijaksi) Vaahteran katveeseen. :) Olet sadas lukijani joten luvassa on varmaan jotain pientä ylläriä.
      Mummolat ovat <3

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.