Se oli kaunis keväinen keskiviikko iltapäivä 26.5. kello kahtakymmentä vaille kaks kun minä synnyin maailmaan kaksosen merkeissä. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Noh, eipäs nyt liioitella. Tulin tahdoin taikka en tähän maailmaan ollen vanhempien esikoinen, keskimmäinen ja iltatähti samantein. Erään lapin taikayön ja häämatkan tulos. Olen niin usein kertonut syntymä tarinani etten taida enää kerrata. Voitte lukea ne täältä ja täältä.
Minulla on hassu tapa kirjoittaa itselleni nykyään joka vuosi syntymäpäivä onnittelukortti. Sen taakse kirjoitan jotain unelmista, haaveista ja elämän kauneudesta. Tämä tapa minulla on ollut siitä lähtein, kun kolmekymmentä täytin. Näin myös varmistan ainakin yhden kortin iselleni syntymäpäivänä, jos kukaan muu ei muista. Äiti nyt tietysti muistaa.
Tänä vuonna valikoitui kortiksi yllä näkyvä söpö kisu. Siinä on minun suosikki värityksellä varustettu oranssi kissanpentu. Tuollaisen kun lahjaksi saisi, niin muuta en tarviiskaan. Mutta haaveita vain. En minä kissaa saa. Korkeintaan uuden kalan akvaarioon.
Ikähän ei mulla viisautta lisää tuo, vaan entistä enemmän muistoja menneeseen. Muistoja sekä unelmia niistä on minun elämä tehty ja kuorutettu sokeripumadalla.
Nam, ja onnea vaan mulle!
Myöhemmin kerron kuinka syntymäpäiväni sujui. Nimittäin päiväni ei ollut todellakaan aivan tavallinen syntymäpäivä.
Myöhästyneet onnittelut! Unelmia pitää olla, koska ne antavat elämälle suuntaa ja merkitystä, vaikkeivat aina toteutuisikaan :)
VastaaPoistaJuu, unelmien voimalla jaksaa päivään ja vuoteen uuteen. :) Kiitos onnitteluista.
PoistaMyöhästyneet onnittelut täältäkin.
VastaaPoistaKiitos Satu. :)
PoistaMyöhästyneet onnittelut
VastaaPoistaKiitoksia Eekku. :)
PoistaHyvää syntymäpäivää myös täältä kautta!
VastaaPoistaKiitos Outi. :)
PoistaMyöhästyneet onnittelut. Aivan ihana kortti. Ei ollut yllätys, että siinä on söpö kisu :)
VastaaPoistaKiitos Jani ja joo juhla kuin juhla, niin mun kortista taitaa aina löytyä kissa. :)
PoistaOnnittelut vielä! Ja niin söpö kortti! Kiva tuo sinun tapa kirjata ylös tärkeitä asioita :)
VastaaPoistaKiitos, juu mun 30.v. kortissa luki, että hanki se tatuointi ennenkuin täytät 37.v. Tässä tulee kohta kiire. :D Oikeasti mulla ois se jo, mutta kuivan ihon takia en voi ottaa. Liian suuri tulehdusriski.
Poista