Äitiys

Äitienpäivä tuli, oli ja meni. Kaikille äitiys ei ole itsestäänselvyys. Kaikki eivät voi saada omaa biologista lasta tai lasta lainkaan. On hyvä muistaa, että se mikä nyt on itsestään selvää ei välttämättä vuosien päästä enää ole. Äidin halaus, hymy nekään eivät ole ikuisia. Oma äitini menetti äitinsä 30-vuotiaana. Ei paljon juhlittu kolmekymppisiä, kun neljä päivää aiemmin äiti nukkui pois.

Äidille itselleen ei äidiksi tulo ollut itsestäänselvyys, vaan monien "harjoitusten" jälkeinen saavutus. Synnytys vei kohdun mennessään ja siinä samalla haaveen toisesta lapsesta. Se ainoakin joutunut taistelemaan elämästä kynsin hampain periaatteella : On noustava useammin kuin kaatuu.

Se ainoa ei saa eikä välttämättä enää edes halua omaa lasta. Hänen kuultu viime aikoina sanovan: Lapset ovat kivoja niinkauan kun eivät ole omia. Älkää nyt "äiti ihmiset" suuttuko, mutta on olemassa kahdenlaisia naisia. Niitä tyypillisiä äiti hahmoja jotka jo pienenä hoitavat nukkevauvaa ja leikkivät kotista. Sitten meitä ei niin naisellisia poikatyttöjä joita kiinnostaa enemmän autojen maailma kuin nuken hoitaminen. Onneksi olemme erilaisia. Sillä muutenhan tää maailma olisi aika paska paikka elää. 

Meillä kotona ei ole koskaan sen ihmeemmin äiskäpäivää vietetty. Minä askartelin koulussa kortin ja iskä saattoi ostaa lahjan. Äiti ite teki kakun. Kerran vietiin kahveet aamusella sänkyyn, mutta ei suostunut siellä juomaan. Ei sillä en minäkään tykkää että sängyssä murustetaan ja syödään.
Tänä vuonna annoin kortin ja Tie Pohjoiseen dvd.n. Käytettynä hälle eurolla ostin, mutta eipä tuo mukissut mitään vaan otti lahjan vastaan. Ei ilmeisesti odottanut mitään joten tuokin rupunen leffa oli kiva yllätys. Itse myös kukkansa keräsi ja mökiltä valkovuokkoja kotiin toi. Että näin tänä vuonna. Ihmeen hyvin meni, kun yleensä äiti masentelee äiskäpäivänä. Mummon haudalle vietiin miniruukkuruusu jo perjantaina.