Sivut

tiistai 17. toukokuuta 2016

Kaunotar ja Hirviö Lumottu Joulu

Joo, kyllä tiedän, että joulu meni jo ja seuraavaan on rutkasti aikaa. Tulin kuitenkin esittelemään uusimman hankntani Disney dvd kokoelmaani. Ettekä te muista väärin. Kyllä olen esitellyt aiemminkin kyseisen leffan ja se löytyy minulta niin dvd versiona kuin veehooässänäkin. Löysin vaan torista viiden euron hintaan toisen painoksen tästä ihanasta elokuvasta, niin pakkohan se oli kotiuttaa. Minä kun omistan vain sen uusimman tylsimmän version läpinäkyvällä kotelolla.


Tää kansi on ihana. Sininen kotelo on aina paljon kivempi silmälle kuin läpinäkyvä. Kotelo oli uuttavastaavassa kunnossa. Ei tahroja, naarmuja taikka repeämiä.


Mukana oli myös priima kunnossa oleva kohtausvalikko lehtinen. Harvinaista herkkua käytetyissä leffoissa.


Ei tarvitse varmaan edes sanoa, että kuvallinen levy päihittää harmaat levyt mennentullen.
Seuraavaksi vierekkäin vertailussa tämä toinen sekä kolmas painos.





Kakkos painoksen takakannesta on tehty kolmannen painoksen kansikuva, mutta mielenkiintoisinta tässä on se, että kakkos painoksen ikäraja on 7 vuotta ja uudemmassa 3 vuotta. Sinällään mielenkiintoista, kun kyseessä on sisällöltään täysin sama elokuva.


Myös sivuprofiilissa on eroja. Rouva Pannu vanhemmassa ja Belle uudemmassa kuvana.
Siellä joku varmaan ihmettelee miksi ostin tämän, kun hyllystä jo ihan sama leffa löytyy eri kansilla vain. Noh, koska olen keräilijä ja suunnattoman suuri Kaunotar ja Hirviö leffa fani. Siksi. Kumpi kansikuva viehättää enemmän sinun silmää?

Seuraava projekti olisikin esitellä Disney leffa kokoelmani täällä blogissa alusta loppuun Lumikista uusimpaan. (Tosin uusin leffa minulta vielä puuttuu.) Niin viiden sarjoina läpi. Kuvan ja lyhen mielipiteeni kera. Jotkut ovatkin aiemmin täällä blogissa vilahtaneet, mutta nyt aion tehdä järkevän katsauksen numero järjestyksessä. Eli aiheet ja kirjoittaminen eivät tule ihan heti loppumaan.

4 kommenttia:

  1. Ehkä tuo vanhempi on hienompi :) Jään odottamaan niitä sun postauksia Disney kokoelmasta. Mullahan alkaa olemaan aikamoinen kokoelma Joulu Disney kirjoja, joten toinen keräilijä täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullakin se oma mieltymys...elokuvat, kirjat, levyt jne. :) Siinä onkin hommaa kuvata kaikki leffat ja päivittää tänne. Etenkin, kun mulla on toinenkin Disney urakka menossa. Mutta siitä lisää toisella kertaa. ;)

      Poista
  2. Tämä elokuva kuuluu jouluperinteisiini. Aivan ihana <3 Hauska löytää lisää suomalaisia disneyfaneja blogimaailmasta. Keräilen itsekin Disney-leffoja. Piti pyytää siskoani toimimaan sisäänhankkijana, koska en Briteistä kovin helposti löydä Disney-leffoja suomidubeilla. Osan tietysti katson englanniksi, mutta varsinkin 90-luvun klassikot täytyy katsoa suomeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos joku Disney fani on löytänyt minun pienen blogini, vaikka tämä ei kokonaan Disney keräilyyn perustukkaan niin aika paljon etenkin näistä elokuvista kirjoitan. :)
      Juu, Lumottu joulu kuuluu myös minun jouluperinteisiin vahvemmin kuin Lumiukko elokuva ja täysin samaa mieltä olen kanssasi siintä, että 90-luvun klassikot täytyy katsoa suomi dubilla on ne vaan niin hyvin tehty. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.