Sivut

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kaupunki tuliaiset

Käytiin asia asioilla kaupungissa äitin kanssa, mutta muutamassa kaupassa pyörähtämisen tulos oli se, että ihan tyhjinkäsin ei tultu takaisin.Ostettiin kaloille uusi koriste akvaarioon. Ihan kuin niitä ei ennestään jo ois riittämiin. Tämä valikoitui edullisen hinnan takia. Ne hienot linnat joita katseltiin maksoivat yli kakskyt euroa ja se oli jo liika se äidin lompakolle yhdestä koriste esineestä.


Nyttemmin tämä on päässyt jo akvaarioon asti ja kalat tykkäävät sujahdella noista silmän raoista ulos ja sisään.

Minä en tällä reissulla karkkipusseihin puuttunut, mutta Citymarketista tarrautui yksi kirja mukaan eikä irronnut kuin vasta kassalla ja sieläkin hyvin nihkeästi kätösistä.


Disneyn Satuhiutaleita. Tarjouksessa 4.90. euroa.


Todella kaunis kuvitus ja kuvat houkuttelivat ostamaan tämän kirjan omaksi.


Minun keskittymiskykyhän ei muuhun lukemiseen nykyään riitä kuin sarjakuviin ja satukirjoihin. Tässä kirjassa on seitsemän lyhyttä kauniisti kuvitettua talvista tarinaa jotka sopivat pituudeltaan hyvin, vaikka iltasaduiksi lapsille. Tarinoita tähdittävät esim. Bambi, Aristokatit sekä Kaunotar ja Hirviö.

Koska olin oikein kiltti tyttö enkä sitä karkkia marissut matkaani, niin sain vielä söpöjä tarrojakin.


Tarrojahan ei siis koskaan voi olla liikaa. Eihän...

Nyt kyllä meillä alkoi säästölinja joten nautitaan kauniista kesästä materian sijaan. Pihakeinu ja grillikatos (joo täältä löytyy sellainenkin) odottavat käyttäjäänsä joten kaupungilla juoksemiset vähenee. Mutta, ainahan voi nettishoppailla!


6 kommenttia:

  1. Hurjan koristeen kalat saivat, kunnon asennetta :)
    Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. On siinä kaloille hieno koriste! :)
    Minäkin ostin tänään divarista satukirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satukirjat ovat kivoja. :)
      Täytyskin joku kertaa koittaa kuvata akvaario. Kaloista onkin myöhemmin juttua tulossa. ;)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.