Kun serkku-tytön tytär lakin sai

Niin tosiaan tuli pitkästä aikaa nyt niitä sukulaisia tavattua ja ylioppilas juhlissa käytyä. Sää oli suotuisa, kaunis ja lämmin. Tunnelma rento ja tarjoilut maistuvaiset.
Ensiksikin ihmetyttää ( edelleen ) mihin tää aika rientää? Vastahan tämä samainen tyttö pääsi ripille. Nyt hän onkin jo kaunis nuori nainen jolla on fiksut suunnitelmat tulavaisuuden suhteen.
Käytiin siis sukulaisissa isän puolelta. Harvemmin ollaan heidän kanssa tekemisissä joten juhlat olivat oiva mahdollisuus nähdä kaikki tutut samalla kertaa. Tästä taitaa tulla kuvapainoitteinen kirjoitus enemmänkin, koska lakkiaiset etenee usein sillä samalla kaavalla jonka kaikki tietävät. Saavutaan paikalle, kohotetaan kuohuviinilasit, lahjotaan, halataan, tervehditään, kätellään, kahvitellaan, herkutellaan, valokuvataan, seurustellaan ihmisten kanssa. Paljon ehtii pariin-kolmeen tuntiin tapahtua sekä mahtua. Palataan ajassa kuitenkin alkuviikkoon. Ennen juhlia täytyy ostaa lahja,kortti ja kukkia. Lahjan unohdin kuvata. Se oli kuitenkin Finlaysonin sinisen sävyinen Paratiisi pussilakanasetti ja myös pienet sini-vihreät "omatuotanto" korvakorut annoin. Kortin ajattelin ensin tehdä itse, mutta löysin ihanan valmiin kortin joten ostinkin sen.

  Vihreää kuinkas muutenkaan, kun minä pääsen päättämään.

Teksti kortin sisällä osui ja upposi minuun joka myös puolti tämän kortin ostamista. Ominaiseen tyyliini ehdin tarrankin lätkästä vielä korttiin.

Aina niin reipas rakas mieheni toimi kuskina, kun oltiin ensin mun äitiliini kaapattu matkan varrelta mukaan. Aamupäivän tämä herra oli tietenkin viettänyt autotallissa mopoja rassaillen ja se näkyikin käsistä sitten, mutta ei sen väliä. Pääasia että lähti mukaan tuiki tuntemattomaan. Ensimmäistä kertaa tapasi juhlissa olleita sukulaisiani. Mutta kuten tavallisesti hän ei jännittänyt yhtään. Minä se olin puol matkaa kädet hikisenä ja jännityksissä. Mamma pysyi hiljaisena takapenkillä naistenlehtien avulla eikä kertaakaan kysynyt "joko ollaan perillä". Määränpäähän päästiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Mies pysähtyi syömään jäätelön ja minä kinusin karkkia. Melkein nenäliina kädessä sit vahtasin ettei tavanomaiseen hotkaisen ja sotken tyyliin mies saanut jäätelöä paidalle. Ei saanut ja matka jatkui sopuisasti kun saatiin kaikki verensokeria nostettua. Ennen juhliahan ei passaa kauhiasti syödä jotta jaksaa paikan päällä jokaista sen suolaista ja makiaa sorttia maistaa.

Juhlien sankari itse oli todella kaunis punaisessa leningissään ja kampaus oli ihana. Sain luvan laittaa päivän tähden kuvan tänne.

Nätisti laskeutuva leninki ja väri sopivat hyvin kantajalleen. 
Auringon säteiden leikki näkyy tässä kuvassa leningissä. Alemmassa kuvassa tulee paremmin esiin mekon todellinen väri.

Kengät olivat myös kesäisen kevyet ja sirot. Kampauksesta unohdin ottaa lähikuvan.


Siirrytäänpä nyt vuorostaan sisätiloihin, nimittäin...

Laitoin tämän kuvan, koska ihastuin tuohon olohuoneen pöytään. Yksittäisiä isoja ruusuja tyttö pääasiassa sai. Meiltä tuo kuvassa näkyvä sininen. Siinä oli hieman hilettä terälehdissä ja sinisen värin valitsin sointuen lahjan väriin yks yhteen. Moni muukin kaupassa oli valinnut sinisen ruusun, koska tuo oli viimoinen jonka minä ostin. Anteeksi se on kylläkin vaaleansinisen ja valkoisen sekoitus tuo väri. No eteenpäin...

Tarjoilut olivat hyvät ja maistuvat. Kakkukin oli aloittamatta vielä kun mentiin, mutta unohdin tarjoilupöydästä ottaa kuvan siinä vaiheessa. Minun miehenihän se oli se hirmu joka uskalsi kakusta ekan siivun leikata jonka jälkeen se katosikin hyvin nopeasti parempiin suihin. Mansikka täytekakkua oli ja hyvin maistuvaa. Tässä pieni kuva ote koko kattaukseen.

Suolaista ja makiaa herkkua oli joka makuun ja moneen lähtöön. Myös gluteeniton ruokavalio ja vaihtoehdot oli hyvin otettu huomioon. Oma silmäni kiinnittyi kuitenkin eniten tähän nurkkaukseen...

Jep, keksitarjotinhan se siinä ja arvatkaas kuka on tuon loven tehnyt tuohon alimmalle lautaselle... No minä!

Juhlat olivat mukavat ja antoisat. Pitkästä aikaa näin myös rakasta kummitätiäni. Ihania muistoja ja kuvia tuli taas talteen vuosien päähän.
Kiitos kutsusta ja Onnea uudelle ylioppilaalle! Elämäsi on edessä ja tie avoin, kulje sitä omin tavoin. Astua saatat välillä harhaan, mutta lopulta löydät tien parhaan. Katso luottavaisesti tulevaan, usko unelmiin ja jo olevaan.

Tähän tuli jo niin paljon kuvia, että palataan kotimatkaan ja juhlan jälki tunnelmiin ensi kerralla. Silloin luvassa juhlapaikan pihapiiri kuvia, mun kenkä esittely ja miehen poseeraukset. Joten pysykäähän taajuudella!

Mä lankesin

Täytyy tunnustaa, että lankesin nyt jo ennenkuin kesäkään kunnolla alkanut niin ostamaan muumimukin. Niin juuri sen sesonki mukin, mutta mulla on ainakin kaksi pätevää syytä siihen miksi näin pääsi käymään. Ensinnäkin se oli tarjouksessa 14 euroa maksoi vain! Kaupungissa käytiin sieltä tarttui mukaan. Meidän kylän ruokamarketissa sama muki maksaa 20 euroa ja tarjouksessa näytti olevan 17 euroa. Todella hyvä syy ostaa siis pelkästään jo tuon takia, mutta toinen syy tai "perustelu miehelle" on tämä. Kaikki muumimukeilijat tietää, että kyseessä on niiskuneiti ja runoilija niminen muki. Elikkäs johan toki runoilijalla pitää olla runoilija muki.
Aika noheva perustelu vai mitä...

Pikku häiskäkin tykkää näköjään. Kurkki kulman takaa ja nosti peukun pystyyn. Vai hetkinen hei. Se taitaa olla ihastunut niiskuneitiin. Tiedä häntä mitä tuo tyyppi miettii. Kaikki sille kuitenkin kelpaa, kun peukku pystyssä joka kerta.

Tämän suloisen aasinsillan kautte jatketaan vielä vähän runo teemalla. Sehän on nyt nimittäin niin, että perjantaina noudan vihkon painosta. Siitä kuvaa ja esittelyä enemmän siis tiedossa tulevana viikonloppuna. Joten pysyhän kanavalla, jos kiinnostaa.

Sateenkaaren alla blogissani esitellään nykyään muutakin kuin vain koruja. Nimittäin hauskoja asioita ja juttuja. Myöhemmin myös sisustetaan ja paljastan meidän kotimme "luonnollista ilmettä". Joten kannattaa vierailla sielläkin.

Tervetuloa mietteisiin uusi lukija Aniat! Ilahduttava huomata ,että joku on tänne tiensä löytänyt. Tässäpä tulikin nyt monta pikkusta asiaa samalla kertaa tiedotettua joten jatketaan ensi kerralla jollain ihan muulla aiheella. Aurinkoista loppuviikkoa!

Kolme yllätystä

Olen jo jonkin aikaa höpöttänyt siitä lahjasta jonka tilasin itselleni. Kauan sitä kaipasin ja nyt sen sain nimittäin...

Pikku Myy saippuakuplia muki!!! Olen todella iloinen, että viimein löysin tämän kohtuulliseen hintaan. Tarkoitus ei todellakaan ole kaikkia muumimukeja kerätä vaan ne omaa silmää kiehtovat kaunistukset ja Myy nyt on vaan mun yksi suosikki hahmoistanikin muumeissa. Harmillista kun nuuskamuikkusesta on vain olemassa yksi muki. Milloinkohan ne keksii tehdä toisen. Kuten huomaatte kuva on otettu vappuna. Mulla on menossa nyt "muumikausi". Ostin kertakäyttöastioita ja serviettejä muumi kuvioinnilla. Ne syndet kun on vielä edessäpäin...

Äitikin osasi yllättää sain häneltä lahjan josta haaveilin jo viime vuonna. Oli vaan omalle kukkarolle turhan kallis ylellisyys esine, mutta nyt mulla on sekin nimittäin...

Omenan vihreä mariskooli!!! Ihanan raikkaan vihreän värinen ja sopii just eikä melkein meidän olohuoneen pöytäliinan, karkkikipon ja tuikun väritykseen. Niin ja tietysti Nökön kaulahuivin sävyyn. Zoomataas vähän lähemmäs kuvaa.

Kolmas vaan ei vähäisin yllätys oli tämä perhonen. Ehkä yllätyksistä suurin, koska en osannut lainkaan mitään odottaa. Ikävän vaalea valotus tuossa kuvassa, mutta se on mariskoolin kanssa samaa sävyä oleva vihreä kaunokainen. Kiitos blogiystävälleni tästä sulostuttajasta. Perhonenhan toimii siis rintaneulana. Minä tulen varmaan laittamaan sen kesähattuuni tai takin kaulukseen ( ne on leveät kaulukset ja hatun väri natsaa perhosen kanssa ). Lisää tän perhosen seikkailuista kuulette myöhemmin. Tapahtui jotain hassua nimittäin heti kun kuoren aukaisin niin perhonen karkasi, mutta löytyi tutusta ja turvallisesta paikasta. Se on toinen tarina se.

Täytyy tähän loppuun vielä laittaa ne  nimipäiväkortit joista huomasin yhden puuttuvan kun kuvat olivat jo koneella. En ruvennut uusia kuvia ottamaan, kun henkilö jolta sain sen ei lue blogia joten en pahoita kenenkään mieltä nyt täällä. Elikkäs lempivärini näkyi näissäkin osassa hyvin.

Sain mä äitiltä liilan värisiä neilikoitakin, mutta tässä on jo nyt niin paljon kuvia, että jätetään jotain toiseenkin kertaan. Ei makiaa mahan täydeltä eikä kuvia ruudun täydeltä. Tämä kirjoitus paljasti minusta sen, että tylsästi keräilen muumimukeja ja mariskooleja. Tai no en skooleja sillain kerää, mutta niitä kauniin värisiä himoitsen itselleni. Seuraavaksi haaveilen vaalean liilasta. Sopisi niin hyvin olohuoneen värimaailmaan. Se kun on tämmöinen ihana vihreä, liila, siniharmaa sekoitus sisustus. Lukuunottamatta miehen perintö kalleutta kauhiaa ruskeaa vanhaa nojatuolia. Vuosimallia "miekka ja kivi". Nyt ei kuitenkaan sisustella. Ehkäpä ensi kerralla. Tiedä häntä. En lupaa mitään, mutta katsotaan mitä keksitään.

Aurinkoa, vettä ja tuulta on mahtunut toukokuun alkuun ja sama tahti näyttää jatkuvan. No eipähän ole pakkasta kuitenkaan. Näihin tunnelmiin ja sateen ropinaan päätän kirjoitukseni tällä kertaa.

Vuonna 85 - käytiin elokuvissa siis

Niin käytiin maanantaina elokuvissa eikä viimeeks vuonna 85. Se oli sen elokuvan nimi Vuonna 85.
Kyllä te nyt sen tiesittekin. Ajattelin jotain kirjoittaa tuosta elokuvasta, koska ei nuo kriitikot ja elokuva-arvostelijat ymmärrä komediaa. Nehän oli ihan lyttyyn haukkuneet tämänkin leffan. Onneksi en anna niiden mielipiteiden vaikuttaa siihen mitä minä katson.
Kyseessä oli siis komedia ja siksipä sitä ei voi verrata Tie Pohjoiseen elokuvaan joka viimeeksi käytiin teatterissa syksyllä katsomassa. Tie Pohjoiseen elokuvan arvostelu löytyy täältä Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin. Käykää lukemassa ja tutustumassa, jos ette vielä ole sitä tehneet. Se leffa teki vaikutuksen minuun.

Vuonna 85 sisälsi ennalta arvattavan rakkaustarinan. Eli kovin kummoinen juoni ei tässä ollut. Suosikki kohtaustani en voi kertoa, kun se pilaisi nautinnon niiltä jotka eivät ole elokuvaa nähneet. Sanotaan vaan että se ei liittynyt tähän rakkaustarinaan mitenkään, vaan erääseen sivuosassa olleeseen henkilöön.
Eniten minua viehätti tässä se 80-luku. Sen takia tän leffan halusinkin nähdä. Bongasin elokuvasta esim. samanlaisia astioita ja tavaroita joita löytyi aikoinaan kotontakin. Heti alussa muistin mikä oli se yksi asia jota myös kaipaan 80-luvulta... Autot! Tuolloin autot olivat vielä persoonnallisen näköisiä ja merkit erotti heti. Nyt ne on kaikki samannäköisiä pyörylöitä. Kulmikkuus takaisin autoihin, kiitos!
Tätähän kriitikot olivat juuri parjanneet, että elokuvassa korostettiin liikaa 80- lukuisuutta. Minä en nähnyt tätä ollenkaan häiritsevänä tekijänä, vaan juuri sinä pointtina joka meidän nykyihmisten oli hyvä havaita. Puhelinkopit katukuvassa kertoo sen mikä nyt on toisin. Puhelin on jokaisen taskussa ja ihminen aina tavoitettavissa. En listaa tähän nyt kaikkia pikkujuttuja jotka erottuu nykyajasta.  Mene ja katso itse niin tiedät sen mitä tarkoitan.
Kaikin puoli viihdyttävä elokuva, jos tykkää kotimaisista elokuvista kannattaa mennä katsomaan. Tykkäsin elokuvasta, vaikka siinä ei mun suosikki näyttelijöitä ollutkaan. Näyttelijöistä sen verran ( oma näkemykseni ). Reino Nordin ei ole koskaan sykähdättänyt tai näyttelijän taidoilla vakuuttanut. Jussi Lampi ja Tapio Liinoja olivat takuu varmoja ja hyviä valintoja elokuvassa. Konkareita alallaan ja sen kyllä huomaa. Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki Maunoa näytellyt Topi Kohonen. Luin fakta tiedoista, että hän näytteli ensimmäisessä pitkässä kokoillan elokuvassaan. Hyvin näyttelikin, koska hänen roolihahmostaan pidin ja oli paljon uskottavampi kuin Reino Nordin pääosassaan. Siinä on varmasti tulevaisuuden näyttelijä lahjakkuus. Nimi pitää laittaa korvan taakse muistiin.
Musiikkina soi taattua 80-lukua Eppu Normaali, Bobeda ja Juice. Laulut olivat juuri sopivasti lisätty kohtauksiin. Voisikin sanoa, että jotkut kohtaukset eivät olisi ilman sitä musiikkia tehneet niin suurta vaikutusta. Joten musiikki tavallaan tuki ja piti pystyssä tätä muuten niin heikkoa juonta. Ei siis pidä aliarvioida musiikin kykyä mielenliikuttajana.

Kokonais kuvaus...Hauska, viihdyttävä ja kevyttä kauraa. Jos haluat rentoutua niin katso tämä, mutta mitään suurta draamaa ei kannata odottaa. Minä annan neljä tähteä. Syystä että nimen mukaisesti 80-luku oli hyvin tuotu esille ja musiikki tuki tätä tarkoitusta.
Tässä minun näkemykseni tästä elokuvasta.

Ukin muistolle

Tänään on isänpäivä. En kirjoita kuitenkaan isästäni vaan ukista äidin isästä. Hän kuoli vain 56 vuotiaana sydänkohtaukseen. Aivan liian aikaisin ja aivan turhaan.
Viimeiseksi työkseen hänellä jäi keittiön lattian maalaus. Illalla jutteli isäni kanssa mummolan pihakeinussa ja sanoi että rintaa koskee. Isäni sanoi että lähdetään sairaalaan hää voi viedä. Ukki heilautti kättään mitä turhia hää käy nukkumaan, niin kyllä se helpottaa. Isäni yritti vielä taivutella sairaalaan, vaan eihän aikuista miestä väkisin voi viedä. Seuraavaan aamuun ukki ei enää herännyt. Sydän ei kestänyt.
Minulle on kerrottu, että olin ukin silmäterä ja hän oli luonteeltaan hyvin samanlainen kuin minä. Sellainen ajattelevainen taiteilija sielu. Ihminen joka pohti maailmankaikkeutta tähtiä, ihmismieltä ja syntyjä syviä. Häneltä olen perinyt myös tämän musiikillisen korvani ja runollisuuteni. Ukki soitti haitaria. Ehkäpä joskus opettelen mnäkin tuon taidon. Harmi kun en ehtinyt koskaan tutustua häneen kunnolla, kun kuolema vei. Olin neljän vanha. Jotain muistoja ehti jäämään ja ikuinen kaipuu. Hieno mies joka teki sen minkä lupasikin. Isä suunnitteli aidan rakentamista talomme eteen ja jo samana iltana ukki pärähti paikalle ja sanoi: No niin poika nyt töihin. Ei se aita itsestään valmistu.
Niin aina jotain tekemässä ja toisiin uskoa luomassa. Sellainen hän oli.

Kuva otettu kerran kesällä. Hautasmaata ympäröivästä kivimuurista oli lohjennut kiviä jotka muistuttavat sydäntä. En tiedä onko kivet sattumalta tuollaiseen asentoon menneet vai joku ne vartavasten asetellut. Jotenkin pysäyttävän kaunis tuo vaan oli.

Hieman erilainen isänpäivä kirjoitus, kyyneleet silmissä ajoittain kirjoitin.
Hyvää sunnuntain jatkoa teille lukijani ja muistakaa isäänne sekä ukkianne tavalla tai toisella. Kortilla tai haudalla käynnillä kynttilöin.

Kansainvälinen korvapuustipäivä

Jep, näin on. Tänään on kansainvälinen korvapuustipäivä. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, mutta se sattuu olemaan vaan mun lemppari pulla - korvapuusti, kanelipulla mikälie. Nam, nam. Perso makealle olen kyllä joo. Aamut alkoi penskana aina kahviin uitetulla pullamössöllä. Nyt siististi vain pullaviipaletta dippaillaan mukiin.

Korvapuusti on kyllä oman päivänsä ansainnut sen verran hyvä herkku on kyseessä. Mikään ei voita tuoretta pullapuustia mehevää kanelitäytettä ja päällä raesokeria. Kovasti koitan luoda mielikuvaa teille tässä nyt uunituoreesta puustista.

Äitini on leipuri ammatiltaan. Aikoinaan leipoi kotona vähintään kerran viikossa jotain hyvää. Kahvikakkuja, pullaa, tuulihattuja, mokkapaloja jne. Voitte vaan kuvitella joulun alla sitä herkkujen määrää mitä meillä leivottiin. Minä olin pikkutyttönä reipas apuri ( ainakin taikinakulhon kaalimisessa ). Meillä tosiaan juhlapäivinä oli kahvipöydässä sen seitsemän erisorttia tarjottavaa. Olen todella kiitollinen äidilleni, että hän antoi minulle pullan tuoksuisen lapsuuden. Taas näitä muistoja, mutta niistähän tämä elämä aikalailla koostuu - muistojenmuruista.

Mistä lie johtuneen. Varmaan kaikesta siitä mitä edellä kerroin, että monessa runossanikin esiintyy pulla tai pullantuoksu. Se onkin aina hyvä syy pulla kahveille, kun saa luotua jotain uutta ja kaunista.

Mutta nyt kaikki kanelipullan ystävät ja muutkin... Tsup, tsup kahvin tai teen keittoon ja korvapuusti kouraan - nautinnollista kansainvälistä korvapuustipäivää teille jokaiselle.

Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin...

Elämä ei ole elokuvaa vai onko sittenkin. Eikös jokaisen elämä ole laulun arvoinen niin miksi ei myös elokuvan arvoinen.
Käytiin miehen kanssa pitkästä aikaa elokuvissa. Elämys ja elokuvaan keskittyy aivan toisella tavalla teatterissa  kuin kotona sohvalla. Elokuva jota käytiin katsomassa oli Tie pohjoiseen. Voin suositella kotimaisten elokuvien ystäville. Itse antaisin täydet viisi tähteä. Oli nimittäin elämän makuinen elokuva.
Draamaa ja komediaa. Jutun loppuun asti hyvin kantava juoni. Meinasi kyynel välillä tulla silmään. Sen verran koskettava ja liikuttava oli.
Vesa-Matti Loiri ei ole vuosien saatossa menettänyt loistoaan ja taitojaan näyttelijänä. Samuli Edelmann siinä rinnalla oli kanssa hyvä. Tämä on niitä leffoja joita jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan.

Palaan otsakkeeseen nimittäin ehkä elämämme on kuin elokuva. Juonen käänteitä surua, onnea ja iloa. Aina ei mene ihan suunnitelmien eli käsikirjoituksen mukaan suunnitelmat ja tapahtumat, vaan tulee yllättävä käänne. Hassuja ajatuksia, mutta aikalailla itse ohjaamme oman elämän elokuvan. Kaikki ei saa suurta rakkautta ja onnellista loppua, mutta kokemuksia ja tuntemuksia tulee enemmän kuin osaamme odottaa.

Se mitä halusin teille sanoa on... Pieni irtiotto arjesta elokuvateatterissa tekee hyvää. Täytyy käydä useammin.
Nautitaan jokaisesta terveestä päivästä ja lähimmäistemme läsnäolosta. Koskaan ei tiedä mitä elämän suuri käsikirjoitus seuraavaksi eteen tuo.
Lopetetaan se tyhjän perässä tai rahan perässä juokseminen. Se mitä sinulle lopulta jää on muisto. Muistoja eivät kiireelliset ihmiset ehdi keräämään ja kadottavat perheensä.

Ole läsnä tässä ja nyt, kun ilta on hämärtynyt. Hiljaisuudessa kuulet enemmän kuin kaupungin hälyssä.
Tunnelmallisia syysiltoja teille.