Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ukin muistolle

Tänään on isänpäivä. En kirjoita kuitenkaan isästäni vaan ukista äidin isästä. Hän kuoli vain 56 vuotiaana sydänkohtaukseen. Aivan liian aikaisin ja aivan turhaan.
Viimeiseksi työkseen hänellä jäi keittiön lattian maalaus. Illalla jutteli isäni kanssa mummolan pihakeinussa ja sanoi että rintaa koskee. Isäni sanoi että lähdetään sairaalaan hää voi viedä. Ukki heilautti kättään mitä turhia hää käy nukkumaan, niin kyllä se helpottaa. Isäni yritti vielä taivutella sairaalaan, vaan eihän aikuista miestä väkisin voi viedä. Seuraavaan aamuun ukki ei enää herännyt. Sydän ei kestänyt.
Minulle on kerrottu, että olin ukin silmäterä ja hän oli luonteeltaan hyvin samanlainen kuin minä. Sellainen ajattelevainen taiteilija sielu. Ihminen joka pohti maailmankaikkeutta tähtiä, ihmismieltä ja syntyjä syviä. Häneltä olen perinyt myös tämän musiikillisen korvani ja runollisuuteni. Ukki soitti haitaria. Ehkäpä joskus opettelen mnäkin tuon taidon. Harmi kun en ehtinyt koskaan tutustua häneen kunnolla, kun kuolema vei. Olin neljän vanha. Jotain muistoja ehti jäämään ja ikuinen kaipuu. Hieno mies joka teki sen minkä lupasikin. Isä suunnitteli aidan rakentamista talomme eteen ja jo samana iltana ukki pärähti paikalle ja sanoi: No niin poika nyt töihin. Ei se aita itsestään valmistu.
Niin aina jotain tekemässä ja toisiin uskoa luomassa. Sellainen hän oli.
Kuva otettu kerran kesällä. Hautasmaata ympäröivästä kivimuurista oli lohjennut kiviä jotka muistuttavat sydäntä. En tiedä onko kivet sattumalta tuollaiseen asentoon menneet vai joku ne vartavasten asetellut. Jotenkin pysäyttävän kaunis tuo vaan oli.

Hieman erilainen isänpäivä kirjoitus, kyyneleet silmissä ajoittain kirjoitin.
Hyvää sunnuntain jatkoa teille lukijani ja muistakaa isäänne sekä ukkianne tavalla tai toisella. Kortilla tai haudalla käynnillä kynttilöin.

4 kommenttia:

  1. Voimia <3
    Mie vien tänään hautuumaan muualla kuolleille kohtaan Iskälle kynttilän. Ikivä on kova. Toinen isänpäivä ilman omaa isää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on vielä "rankempaa" kun olet oman isäsi menettänyt. Voimahali. <3
      Ikävä ei koskaan helpota, mutta muistot jää ja on sydämessä aina mukana mihin ikinä menetkin.

      Poista
  2. Mää lähetän teille molemmille täältä voimahalauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki.
      Tunsin mukana tuulen, sun voimahalauksen. Niin ainakin luulen, ja myös tiedän sen.
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.