Kaksi kameraa

Älkää kertoko miehellle. En minäkään ole kertonut ( vielä ), että tilasin Anttilan verkkokaupasta uuden kameran. Antaa sen paljastua joskus hamassa tulevaisuudessa. En kerta kaikkiaan voinut vastustaa tätä väriä ja hintaa alessa 69.95. euroa.

Ei ollut kallis, eikä kovin erikoinenkaan, mutta kuitenkin edeltäjäänsä kehittyneempi ja monipuolisemmat toiminnot. Tuohon hintaan sen seuraavat viisi vuotta kun kestää niin hyvä on. Vanha Samsung oli ostettu viisi vuotta takaperin maaliskuussa. Vielä en ole kunnolla tutustunut tän uudentulokkaan kaikkiin ominaisuuksiin ja kuvausohjelmiin. Ainoastaan perus kuvia ottanut. Mut pikkuhiljaa siirryn käyttämään tätä. Suurin osa tulevien tekstien kuvista on vielä vanhalla kameralla räpsitty.

Tässä kuva tuosta vanhasta kamerasta. On kirkkaampi limenvihreä väri oikeasti kuin tuossa kuvassa. Tämä kuva on tieteskin otettu sillä uudella kameralla. Näissä kuvissa ei ainakaan keskenään mitään huomattavaa eroa näy. Tosin opettelen vasta noita oikeita asetuksia löytämään uudessa kamerassa. Mitä luultavammin jatkossa tulen kuvaamaan kummallakin kameralla.
En nyt siis tiedä vielä onko uusi edeltäjäänsä parempi, mutta katsellaan kuvia ja katsotaan kuinka käy. Oliko hitti vai huti ostos.

Isänmaallinen mies (elokuva arvostelu)

Kuten nimikin jo kertoo kyseessä on hyvin suomalaishenkinen elokuva. Luvassa urheilua, olutta ja villejä naisia. Kaikki alkaa siintä kun päähenkilöä Toivoa esittävän Martti Suosalon veri todetaan lääkärissä dynamiitiksi. Alkaa tavallisen työttömän talliaisen ura Suomen hiihtojoukkueen ryhmässä. Tosin työnkuva on enemmän ja vähemmän epämiellyttävä ja laillisuuden rajapyykkejä hipova. Toimia varaverenluovuttajana  "varatakkina" kuten Toivo itse asian ilmaisee ,kilpahiihtäjille. Toivo on isänmaallinen mies ja vaimonsa painostuksen alaisena suostuu ottamaan vähän kyseenalaisen pestin vastaan.
Alkaa kisamatkat joihin sisältyy hämyisiä baari-iltoja sekä ihastumista. Onko tämä kaikki aivan pakollista tehdä menestyäkseen urheilussa. Kuljetaan siinä sääntöjen rajamailla ja leikitään ihmishengellä. Mihin kaikkeen sitä pystyykään pienen vilungin avulla ja mitä varten. Vain voiton ja maineen takia.
Toivon mitta täyttyy lopulta ja hän sanoutuu virastaan irti, vaan onko jo liian myöhäistä.

Elokuva on taattua kotimaista laatua. Draama komediaa joka saa hymyn huulille ajoittain, mutta myös pohtimaan urheiluhengen rehellisyyttä. Tällaistako se tosiaan on siellä kulisseissa. Kaukana on reilupeli meininki.
Itse lähdin katsomaan elokuvaa pelkästään ja vain sen takia kun Martti Suosalo on pääosassa. Mun suosikki miesnäyttelijä. Hän on roolissa kuin roolissa uskottava ja aito. Ei ylinäyttele tai alinäyttele koskaan. Laittaa itsensä likoon ja on varsin moni-ilmeinen ihminen. Kaikista näyttelijöistä ei ole tähän. Moni jämähtää yhden genren elokuvarooleihin, mutta Suosalo taitaa kaiken. Tässäkin Toivon roolissa  Suosalo oli uskottava. Jopa mun miehen mielestä.

Yhteenveto elokuvasta. Annan neljä tähteä viidestä. Suosittelen kaikille kotimaisen elokuvan ystäville tai Martti Suosaloa diggaaville. Kevyt draama, komedia joka ei sisällä mitään kauheuksia. Jos urheilu aiheena tökkii, niin sitten kannattaa jättää väliin, koska elokuvan juoni pohjaa täysin hiihtoon. Eikä tässä suuria tunteita kuten rakkautta käsitellä juurilainkaan. Sivutaan vain ohimennen.

Me tykättiin. Jopa mies, vaikka aluksi totesi:  "Ai se hiihtoelokuva." Kun kerroin minkä leffan haluaisin nähdä. Ennakkoluulot pois vaan ja katsomaan. En minäkään hiihdosta välitä, mutta Martti Suosalosta kylläkin.

Ihana Egotrippi

Mä näin tässä yks yö ihanaa unta. Sanoitin biisejä Egotripille ja keikkailin heidän kanssa. Oi, ihanuus!
Ihanista unista on aina tosi raakaa herätä karuun harmaaseen todellisuuteen.
Sit asiaan...
Egotrippi on bändi jonka kanssa olen kasvanut. Se tunne kun 16 kesäisenä ostin heidän Superego levynsä palaa mieleen aina tätä levyä kuunnellessa. Muistan nuoruuden huolettomat, kuumat, aurinkoiset kesäpäivät. Valoisat yöt ja sateiset illat. Sen tuoksun joka minun huoneessa oli aina näinä kirkkaina kesäpäivinä. Päiväkirjat, kyyneleet ja sydänsurun itkunmeret.

Miten yksi levy voikaan aiheuttaa noin paljon tunteita. Se oli myös viimoinen onnellinen kesä yhtenä perheenä ennenkuin vanhemmat erosivat. Eron myötä katosivat huolettomat päivät ja vapaus.

Jokaisella on varmaan tällainen bändi jota on nuoruudesta asti kuunnellut ja kuuntelee yhä. Ostaa uuden levyn kun se ilmestyy ja ihastuu joka kerta uudelleen ja uudelleen. Minulla se on Egotrippi ja isälläni se on Eput.
Katson bändin jäseniä ja huomaan kuinka aika on jättänyt jälkensä kasvoihin, pukeutumis ja hiustyyliin. Katson ensimmäisten levyjen kansikuvia joissa on nuoria, siloposkisia ja nauravaisia miehiä. Itken ja hymyilen samaan aikaan. Vanhenen heidän kanssaan. Aika menee liian lujaa. Niin paljon tunteita ja niin vähän sanoja.
Aivan kuin ihmiset myös musiikki muuttuu ajanmyötä. Egotrippi on sopivasti aikuistunut ja uusimmat levyt ovat hyvin seesteistä ja rauhallista kuunneltavaa. Musiikki on kasvanut miehien myötä ja nuoruuden rämistelyt jääneet kauas taakse. Me muututaan ja vanhetaan. Sille ei voi minkään. Itse toivon koko sydämestäni, että Egotrippi pysyy mahdollisemman kauan kasassa ja tekee musiikkia vielä ainakin seuraavat kakskyt vuotta jotta saisin jatkossakin vanheta heidän kanssaan.

Leijonasydän elokuva

Tästä elokuvasta on vaikea kirjoittaa arvostelua siten ettei spoilais koko leffaa. Joten sanonkin vain, että mene, näe ja koe se itse. On meinaan yksi tämän vuoden parhaista kotimaisista leffoista.
Me käytiin katsomassa ajatuksella, että ei etukäteen paljoa mitään tiedetty elokuvasta ja yllätti positiivisesti. Aihe oli ehkä vakava, mutta mukaan oli kylvetty myös huumorinjyväsiä. Näyttelijä suoritukset erinomaiset etenkin Peter Franzen pääosassa sekä hänen velipuolta näyttelevvä Jasper Pääkkönen olivat loistavia. Aivan erilaisissa rooleissa missä normaalisti totuttu näkemään. Syviä ajatuksia herättävä elokuva jota en suosittele herkille ihmisille.

Ihmeellistä oli se että jopa mun mieskin tykkäs tästä. Hän kun ei yleensä suomalaisista draamoista niin diggaa. Silloin siinä täytyy olla jotain erityistä.

Itse ilkimys osa kaks ( se elokuva )

Me käytiin torstaina sadepäivän ratoksi elokuvissa. Tällä kertaa animaatiota Itse ilkimys katsomassa. En olekkaan ennen kirjoittanut arvostelua animaatiosta. Katotaan kuin käy. Kerran yritin, mutta ei oikein luonnistunut.

Eli käytiin katsomassa se "aikuisten versio" jota ei oltu dubattu valmiiksi. Katsomossa olikin pääsääntöisesti aikuisia tai nuoria. Varmaan vaan kaks alle kymmenen vuotiasta löytyi. Me kotona yleensä aina näitä kokoillan pitkiä animaatio elokuvia katsellaan, mutta kun oli tarkoitus miehen loman aikana käydä kerran teatterissa ja tarjonta on kesäisin aika heikkoa niin päädyttiin tähän. Valinta oli hyvä! Suosittelen kaikille niille jotka tykkäs ykkös osasta. Nauraa saa ja jännitystä piisaa. Piirros jälki huippuluokkaa ( niinkuin useimmiten nykyään piirretyissä aina on. Toista se oli 80-luvulla. ) ja värit ihania. Näyttelijä suoritukset olivat mainiot. Kaikki pysyivät roolissaan ( heh ). Ihan huippuja kyllä olivat ne pienet keltaiset kätyrit! Parhaimmat naurut irtoaa näiden touhuja katsellessa. Se on kyllä ihmeellistä miten nykyään nämä animaatiot osataan tehdä niin, että ne jaksaa kiinnostaa ja naurattaa niin aikuisia kuin lapsiakin.
Juonesta en kerro tai paljasta teille yhtään mitään. Eihän piirretyissä nyt niin huiman suuria juonenkäänteitä olekkaan. Sanon vaan että kaikkea löytyy niinkuin edellä mainitsin jännitystä, toimintaa, romantiikkaa ja ennenkaikkea ja eniten komediaa!
Minua myös huvittaa se että miksi niille ihmisille on piirretty kauhiat tikkujalat ja niihin verrattuna suhteellisen suuri yläkroppa. Ei kaikilla, mutta useimmilla hahmoilla.

Elokuvassa oli myös herkkiä ja tunteikkaita kohtauksia. Eikä se ollut pelkkää yletöntä huutoa, räiskintää ja älämölöötä niinkuin ikävästi joissakin lasten piirretyissä tuppaa käymään. Sanoma olit kai se lähimmäisenrakkaus. Sen arvostaminen ja siitä huolehtiminen. Joskus lähimmäisten puolesta joutuu tekemään suuria sankaritekoja ja äärimmäisessä hädässä viimein saa sanottua sen mihin ei aiemmin kyennyt. Minulle irtosi jotain tämäntyylistä sanomaa elokuvasta. Leffassa oli monta kaunista kohtausta jotka jäi mieleen et joo noinhan se menee oikeassa elämässäkin ja miksipä ei. Aikuiset ihmisethän tämän ovat käsikirjoittaneet. Hellyyttävin kohtaus on kun itse ilkimys laittaa lapsia nukkumaan. Vanhimman tytön ensi ihastuminen on kuvattu kanssa myös hyvin todentuntuisesti. Noinhan se menee.

3D-versiona tästä olisi saanut varmasti vielä paremman elokuvaelämyksen, mutta mies ei suostu noita valmiiksi dubattuja piirrettyjä katsomaan joten tämä original oli tavallinen 2D-kokemus. Mulle riittää henk.kohtasesti itselleni hyvin nämä "normi leffat". Ei sitä ennenkään mitään 3D.tä katseltu tai edes sellaisesta haaveiltu. Mietin vaan mielessäni miltä mikäkin kohtaus olisi kolmiuloitteisena näyttänyt. Annan neljä tähteä tälle elokuvalle, koska joissain kohdissa oli liikaa sählinkiä ja meteliä joka puottaa yhden tähden pois.

Mä kerään ja säilytän  pääsylippuja. Ne ovat hyviä muistoja yleensä ainutlaatuisista hetkistä. Pääsylippujen alla Tie pohjoiseen dvd. Sehän me käytiin katsomassa viime syksynä teatterissa ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen joten yks kaunis kevätpäivä ostin ( hyvästä alesta ) tietenkin tuon leffan kokoelmiini. Mitä kirjoitin Tie pohjoiseen elokuvasta sen voit lukea Elämä ei ole elokuvaa tai ehkä sittenkin... otsakkeen alta.
Pako arkea pimeään teatteriin silloin tällöin tekee hyvää ja asiaan kuuluu tietenkin leffanamut kuinkas muutenkaan. Niin ja hyvä seura.

Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä kunhan se tulee sydämestä. Niinkuin tämä miehen tarjoama leffahetki, kun mulla oli ollut hiukka tylsä viikko kaiken sen kivan jälkeen mitä edellisellä viikolla tapahtui.
Tunnelmallisia elokuvahetkiä teidänkin hämärtyviin kesäiltoihin!

Ylppärit osa 2. - Kotiin paluu

Niinkuin aina mukavatkin juhlat loppuvat aikanaan ja on aika palata kotiin. Jos mies tai äiti on vaikea saada juhliin lähtemään, niin yhtä hankala niitä on saada sieltä poistumaankin. Muuten ihan vähän asiasta edelliseen kirjoitukseen. Sen kohdalla tapahtui historiaa. Ei kommentti tai katsojamäärissä ( vielä ainakaan ), vaan Mies luki sen! Joo,o. Ihan totta ja vieläpä kokonaan. Pyysin häntä lukemaan ja sanoi, jos laitat linkin faceen ni hää voi lukasta. Tarkkailin ilmeitä ja huomasin hymynkaretta joissakin kohdissa. Joten ilmeisesti hyvä teksti oli, vaikka ei mitään palautetta antanut. Sitä en sentään ruvennut enään vaatimaan. Joku raja se täytyy näissäkin jutuissa pitää.

Laitan tähän ensin ne lupaamani piha kuvat.

Tämä rakennus on ilmeisesti vanha pihasauna. Itse päärakennus on keltainen, mutta siitä en kuvaa tänne laita. Suojellaan ihmisten yksityisyyttä.

Näitä mä siis niin rakastan, lyhtypylväitä. Mulla on mieletön kokoelma lyhtypylväs kuvia. En tiedä mutta niiden valon leikki ja etenkin sateen kuvaaminen lyhtypylvään valossa on lumoavaa. Voin kuvitella hyvin miten ihanasti elokuun hämärinä kesäiltoina tämäkin pylväs antaa tunnelmallista valoa puutarhaan. Eli ei päässyt ihan oikeuksiinsa nyt päivän valossa tämä lyhtypylväs.

Luonnon omaa taidetta vanhassa omenapuussa. Kaksi kääpää. Tämä kuva kuuluu luokkaan : Katso uusin silmin ympäristöä.

Paluumatkalla ei pysähdytty kertaakaan. Yleensä se menee niin, että kotimatka sujuu joutuisammin ja pysähtyä ei malta. Itse en ottanut kännykkää lainkaan mukaan juhliin ja miehelle annoin noottia juhlissa luurin puhumisesta. Sama meno jatkui paluumatkalla autossa.

Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa mä olen sille sanonut, että autolla ajaessa ei saa puha kännykkään. En näköjään tarpeeksi paljon. Niin kauan puhuu, kun jotain sattuu. Jospa tuo sit oppis kerrasta keskittymään olennaiseen.
Asiasta kukkaruukkuun vielä pakko mainita, että runokirjani sai mukavaa huomiota ja hyvää palautetta paikan päällä. Tuli yllätys ostaja joka ilahdutti kovasti mieltä. Tiedättehän sanonnan joskus elämä voi yllättää ja nyt niin tapahtui.
Mutta kuiteskin miehen lörpötellessä luurin minä yritin kuvata tuulimyllyjä. Heikolla menestyksellä liikkuvasta autosta ja puiden takaa.

Siellä se on. Siivet näkyvät vain vihreyden keskeltä. Niitä on seitsemän myllyä täs lähimaastossa kaikenkaikkiaan.

Säästän rakastani enkä laita niitä poseeraus kuvia. Ainoastaan tämän koomisen totuuden meidän olkkarista.
Kotiin ei ollut kiva palata, koska tänne jäi sotku ja kaaos. Mies käänsi lähtiessään puolet vaatehuoneen sisällöstä sekaisin sopivia sukkia etsiessään. Samalla leväytti vaatteet taas olohuoneen sohvalle.

Se on vaikeaa avata paidan nappeja sekä puhua puhelimeen samalla. Nökökin katsoo että "ei tuosta nyt kyllä tule yhtään mittään". Tällaista se meillä aina on. Yritä tuon kanssa nyt olla läsnä ja luoda syvällisiä keskusteluja ku aina puhelimessa höpisee jos ei ole motocross radalla. Pyh, sanon minä.
Mä kyllästyin tuohon touhuun ja lähdin ulos kuvaamaan kenkäni.

Eiks oo mageet! Joo se auto on likainen ja pölyä mokkanahka kengissä, mutta se on elämän jälki mikä niissä molemmissa näkyy. Oli tulla mulla päivää ennen lähtöä kenkäkriisi, kun en löytänyt niitä joita etsin. Mut "ta daa" löysin jotain parempaa nimittäin nämä! Olin kokonaan unohtanut tällaisten olemassa olon. Mut hei nyt minulla on kengät seuraaviinkiin juhliin. Joten laittakaas ystävät ja sukulaiset kutsua vaan tulemaan!
Muussa pukeutumisessa turvauduin vain siisteihin farkkuihin ja paitapuseroon. Jep, menin vaatteissa joissa viihdyn, koska se vaikuttaa niin paljon muuten omaan mieleen sekä olemukseen.

Se niistä juhlista. Sitä mitä, missä ja milloin juhlitaan seuraavan kerran on täysi mysteeri. Ehkä vasta ensi keväänä pyöreitä synttäreitä enolla. Joten juhlahumua ei ole pitkään aikaan tiedossa, vaan ihanaa tasasen tappavaa tylsää arkea. Hieman sarkasmia, mutta periaatteessa totta! Joten eiköhän tuohon arjen keskellekkin joitain pikku kohokohtia keksitä jottei ihan tylsyyteen kuolla.
Onhan nyt kesä! Joten juostaan ulos ja kuunnellaan mistä kaukaa tuuli tuo terveiset. Mihin kutsuu, mihin vie, sitä tiedä en lie. Kuljen vaan kutsussa tuulen, koska siinä sinun äänesi kuulen.
Aurinkoista viikon jatkoa! Mua kutsuu nytten huumaava kahvin tuoksu. Tsau!

Kun serkku-tytön tytär lakin sai

Niin tosiaan tuli pitkästä aikaa nyt niitä sukulaisia tavattua ja ylioppilas juhlissa käytyä. Sää oli suotuisa, kaunis ja lämmin. Tunnelma rento ja tarjoilut maistuvaiset.
Ensiksikin ihmetyttää ( edelleen ) mihin tää aika rientää? Vastahan tämä samainen tyttö pääsi ripille. Nyt hän onkin jo kaunis nuori nainen jolla on fiksut suunnitelmat tulavaisuuden suhteen.
Käytiin siis sukulaisissa isän puolelta. Harvemmin ollaan heidän kanssa tekemisissä joten juhlat olivat oiva mahdollisuus nähdä kaikki tutut samalla kertaa. Tästä taitaa tulla kuvapainoitteinen kirjoitus enemmänkin, koska lakkiaiset etenee usein sillä samalla kaavalla jonka kaikki tietävät. Saavutaan paikalle, kohotetaan kuohuviinilasit, lahjotaan, halataan, tervehditään, kätellään, kahvitellaan, herkutellaan, valokuvataan, seurustellaan ihmisten kanssa. Paljon ehtii pariin-kolmeen tuntiin tapahtua sekä mahtua. Palataan ajassa kuitenkin alkuviikkoon. Ennen juhlia täytyy ostaa lahja,kortti ja kukkia. Lahjan unohdin kuvata. Se oli kuitenkin Finlaysonin sinisen sävyinen Paratiisi pussilakanasetti ja myös pienet sini-vihreät "omatuotanto" korvakorut annoin. Kortin ajattelin ensin tehdä itse, mutta löysin ihanan valmiin kortin joten ostinkin sen.

  Vihreää kuinkas muutenkaan, kun minä pääsen päättämään.

Teksti kortin sisällä osui ja upposi minuun joka myös puolti tämän kortin ostamista. Ominaiseen tyyliini ehdin tarrankin lätkästä vielä korttiin.

Aina niin reipas rakas mieheni toimi kuskina, kun oltiin ensin mun äitiliini kaapattu matkan varrelta mukaan. Aamupäivän tämä herra oli tietenkin viettänyt autotallissa mopoja rassaillen ja se näkyikin käsistä sitten, mutta ei sen väliä. Pääasia että lähti mukaan tuiki tuntemattomaan. Ensimmäistä kertaa tapasi juhlissa olleita sukulaisiani. Mutta kuten tavallisesti hän ei jännittänyt yhtään. Minä se olin puol matkaa kädet hikisenä ja jännityksissä. Mamma pysyi hiljaisena takapenkillä naistenlehtien avulla eikä kertaakaan kysynyt "joko ollaan perillä". Määränpäähän päästiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Mies pysähtyi syömään jäätelön ja minä kinusin karkkia. Melkein nenäliina kädessä sit vahtasin ettei tavanomaiseen hotkaisen ja sotken tyyliin mies saanut jäätelöä paidalle. Ei saanut ja matka jatkui sopuisasti kun saatiin kaikki verensokeria nostettua. Ennen juhliahan ei passaa kauhiasti syödä jotta jaksaa paikan päällä jokaista sen suolaista ja makiaa sorttia maistaa.

Juhlien sankari itse oli todella kaunis punaisessa leningissään ja kampaus oli ihana. Sain luvan laittaa päivän tähden kuvan tänne.

Nätisti laskeutuva leninki ja väri sopivat hyvin kantajalleen. 
Auringon säteiden leikki näkyy tässä kuvassa leningissä. Alemmassa kuvassa tulee paremmin esiin mekon todellinen väri.

Kengät olivat myös kesäisen kevyet ja sirot. Kampauksesta unohdin ottaa lähikuvan.


Siirrytäänpä nyt vuorostaan sisätiloihin, nimittäin...

Laitoin tämän kuvan, koska ihastuin tuohon olohuoneen pöytään. Yksittäisiä isoja ruusuja tyttö pääasiassa sai. Meiltä tuo kuvassa näkyvä sininen. Siinä oli hieman hilettä terälehdissä ja sinisen värin valitsin sointuen lahjan väriin yks yhteen. Moni muukin kaupassa oli valinnut sinisen ruusun, koska tuo oli viimoinen jonka minä ostin. Anteeksi se on kylläkin vaaleansinisen ja valkoisen sekoitus tuo väri. No eteenpäin...

Tarjoilut olivat hyvät ja maistuvat. Kakkukin oli aloittamatta vielä kun mentiin, mutta unohdin tarjoilupöydästä ottaa kuvan siinä vaiheessa. Minun miehenihän se oli se hirmu joka uskalsi kakusta ekan siivun leikata jonka jälkeen se katosikin hyvin nopeasti parempiin suihin. Mansikka täytekakkua oli ja hyvin maistuvaa. Tässä pieni kuva ote koko kattaukseen.

Suolaista ja makiaa herkkua oli joka makuun ja moneen lähtöön. Myös gluteeniton ruokavalio ja vaihtoehdot oli hyvin otettu huomioon. Oma silmäni kiinnittyi kuitenkin eniten tähän nurkkaukseen...

Jep, keksitarjotinhan se siinä ja arvatkaas kuka on tuon loven tehnyt tuohon alimmalle lautaselle... No minä!

Juhlat olivat mukavat ja antoisat. Pitkästä aikaa näin myös rakasta kummitätiäni. Ihania muistoja ja kuvia tuli taas talteen vuosien päähän.
Kiitos kutsusta ja Onnea uudelle ylioppilaalle! Elämäsi on edessä ja tie avoin, kulje sitä omin tavoin. Astua saatat välillä harhaan, mutta lopulta löydät tien parhaan. Katso luottavaisesti tulevaan, usko unelmiin ja jo olevaan.

Tähän tuli jo niin paljon kuvia, että palataan kotimatkaan ja juhlan jälki tunnelmiin ensi kerralla. Silloin luvassa juhlapaikan pihapiiri kuvia, mun kenkä esittely ja miehen poseeraukset. Joten pysykäähän taajuudella!