Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Pikkujoululahja vaihto

Nythän on käynnissä jos minkäkinlaista joululahja vaihtoa ja salaista jouluystävää. Minusta tuo 15 euroa on hieman liian suuri summa uhrata jonkun tuntemattoman lahjaan, niin järjestän oman Pikkujoululahja vaihdon johon saavat kaikki halukkaat osallistua!
Säännöt menee niinkuin herkkuvaihdossa lähetät mulle sähköpostiin tiedot itsestäsi. Vapaamuotoinen esittely jossa kerrot mistä tykkäät ja mistä et ja tietenkin osoite. Lähetän sen sellaisenaan arvotulle lahjanvaihtokaverille.
Mukaan tulee laittaa joulukortti, mutta pakko ei ole pakeoida. Toki saa, jos haluaa.
Kerrothan viestissä myös osallistutko viiden euron vai seitsemän euron vaihtoon. En osannut päättää kumpi parempi, niin jaan osallistujat sitten sen mukaan mihin kukakin osallistuu. Itse lähden varmaan tuohon viiteen euroon mukaan. Postikulut tulevat summan päälle. Eli 5 tai 7 euroa plus postit.
Osallistumisaikaa on 11.11. asti ja paketin on oltava perillä 5.12. mennessä. Paketin sisältö tulee esitellä blogissa viikon sisään sen saapumisesta.  Kysy kommenteissa, jos jotain epäselvää ja jätä sähköposti osoitteesi kommentteihin, jos osallistut niin saan sinuun yhteyden.


Laitetaan hyvämieli kiertämään ja lahjat jakoon niillekkin joilla ei ole niin paljon mistä antaa, mutta suuri sydän. Kerro ihmeessä kaverillekkin jotta saadaan mahdollisemman monta osallistujaa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Voi muumi minkä teit!

Käytiin äitin kanssa isoilla kylillä katastamassa auto. Poislähtiessä pyörähdettiin paikallisessa S-Marketissa joka on kaks kertaa meidän kylän S-kaupan kokoinen. Tarkoitus oli ostaa iltapala mandariinit, mutta matkaan tarttui muutakin. Suoraan keskellä kauppakäytävää oli tyrkyllä uusimmat joulun sesonki muumimukit. Aluksi oltiin sitä mieltä, että ei. Ei osteta mitään ylimääräistä. Vaan kuinkas sitten kävikään...


Minusta muumipeikko on jotenkin todella hellyyttävän näköinen tuossa mukissa.


Tänä vuonna en osannut uneksiakkaan, että saisin omakseni jouluisen muumimukin. Äiti varoittelikin, että tämä saattaa olla sitten minun ainoa joululahja tänä vuonna. Huh, onneksi en tätä joulupukilta pyytänytkään, vaan lähetin hälle puutelistan uupuvista dvd-levyistä. Eräs tonttu vähän vihjaili, että ainakin Zootopia olisi tulossa. Hih, jännää tämän joulunaika. Meidän pieneen kylään eivät edes joulukonvehdit ole rantautuneet, mutta täältä löytyi niitäkin ja äiti osti itselleen Pandan juhlapöydän konvehtirasian.  Itse en edelleenkään suklaasta välitä, niin konvehdit eivät aiheuttaneet minussa mitään suuria tuntemuksia.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mikään ei oo niinkuin ennen

Joo, kyllä se kultainen 80-luku oli vaan ihana. Piirretytkin olivat parempia kuin nykyään. Kuka muistaa huutaa hep! Tao Tao pieni pandakarhu, Matka maailman ympäri 80.ssä. päivässä, Smurffit, Halinallet, Peukaloisen retket, Liisa Ihmemassa, Maija Mehiläinen. Tuossa nyt muutama jotka päällimmäisenä mieleeni tulivat. Tao Taon tunnusmusiikki on varmaan ihanin kuin missään piirretyssä koskaan ikinä on ollut.


Tao Taossa on kaunis hempeä värimaailma ja äiti-nallen tarinat lyhyitä, mutta opettavaisia. Minulle oli nauhoitettu vhs-nauhalle kymmeniä jaksoja Tao Taon seikkailuja. Niissä on jotain kaunista ja ajatonta.


Halinalleista muodustuu parhain muisto siihen, kun olin kuuden vanha ja podin ekaa kertaa elämässäni korvatulehdusta. Iskä oli käynyt potilaalle kioskilta vuokraamassa piirretyn ja se sattui olemaan iki ihanat Halinallet. Halinalleihin mulla yhdistyy siis vaaleanpunainen nestemäinen pahanmakuinen lääke, mutta ei se haittaa.

Varjoankka, viittasankareiden eliittiä.
Muumit tulivat vasta 90-luvulla kuten mtv kolmosen Disney piirretyt joista päällimmäisenä on jäänyt mieleen: Varjoankka, Nalle Puh, Ankronikka, Hopon Poppoo, Pilipalipilotit, Tikun ja Takun pelastuspartio, Nokkapokka. Mitähän vielä. Ai niin...Turtlesit! Ei Disneytä, mutta ihan huippusarja!

Pilipalipilotit ja Baloo-karhu.
Nykyajan piirretyt ovat jääneet minulla vähän pimentoon, mutta tuskin olen mitään suurta menettänyt. Minkä piirretyn sinä muistat parhaiten lapsuudestasi? Entä onko joku jota inhosit koko sydämestäsi?

lauantai 15. lokakuuta 2016

Päiväkirja

Olen varmasti aiemminkin aiheesta kirjoittanut, mutta kirjoitanpa uudestaan. Kuinka moni siellä tunnustaa kirjoittavansa päiväkirjaa. Siis ihan sellaista oikeaa, ei blogia. Aha, eipä noussut kovin montaa kättä ylös. Minä kirjoitan. Se on jotenkin terapeuttista. Saada päivän tapahtumat pois päästä kansien väliin talteen. Eli deletoidaan mieli ja muisti ennen yötä tyhjäksi. Uusi päivä ja uudet asiat saavat näin tilaa jo heti aamusta ajatuksissa, kun vanha ei kummittele siellä.
Oikeasti mua häiritsee, jos en saa kirjaa kirjoitettua. Seuraavana päivänä ne asiat eivät tule enää samalla tunteella ja teksti on platonista.
Harvoin kuitenkaan palaan enään vanhoihin teksteihin. Ehkä vanhempana niitä on mukava lukea, ehkä ei. En tiedä tulenko lukemaan niitä koskaan, mutta kirjoitettava on. Teini aikojeni päiväkirjoja olen nyt kotiin muuton jälkeen lukenut. Onneksi olen säästänyt. Ovat söpöä ja huvittavaa luettavaa: T moikkas mulle. Ihan varmasti myös hymyili. Hurjaa, hän hymyili mulle. Olen siis ihan korviani myöten ihastunut.

Sitä vaan mietin, että mitä sitten kun minusta aika jättää. Mitä päiväkirjoilleni käy. Lukeeko joku niitä vai esitänkö toiveen testamentissa, että ne tuhotaan kuolemani jälkeen lukemattomina. Tällä hetkellä ainoa lukija olisi äiti. En usko, että hän lukisi toisen päiväkirjoja edes kuoleman jälkeen. On ne senverran yksityisiä. Äitilläkin on yksi lukollinen salainen lipaston laatikko jota minä en saa avata. Se kätkee sisälleen kirjeitä ja päiväkirjan ilmeisesti. En koskaan ole tuota laatikkoa avannut. En edes teini-iässä, vaikka se lipasto oli minun huoneessani kunnes siirtyi yläkerran käytävään urkujen alle.
Tästä meidän täytyykin äitin kanssa keskustella. Mitä sitten, kun toinen kuolee. Kuinka toimitaan salaisten lipaston laatikoiden kanssa.

Nykyinen päiväkirjani
Meni vuosia etten kirjoittanut päiväkirjaa. Tuntuu, kun en tuolloin olisi elänytkään, vaikka juuri silloin taisin elää niin lujaa etten malttanut kirjata muistiin tapahtumia. Näin jälkeenpäin harmittaa, mutta onneksi vahingosta voi viisastua ja nyt jatkan kirjoittamista. Nuorena sitä vielä jaksoi koristellakkin tarroin ja kuvin kirjaa. Nykypäivänä aika pelkistetty versio. Tekstiä vaan. Ei enää sydämiä tai tähtiä.

Kysynkin vielä tähän loppuun, että saadaan fiksu päätös tekstille: Kirjoititko sinä nuorena päiväkirjaa ja jos niin teit, säästitkö kirjat vaiko tuhosit?

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Maanantai meni mukavasti

Njaah, hammaslääkärissä ja ne tykkäävät minusta niin paljon, että menenpä ensi viikolla vielä ainakin kerran uudestaan. Hammastahan taas kerran paikattiin ja pari puudutuspiikkiä vastaanotettiin. Sanoinkin että tää on hyvää harjoitusta, kun aion tulevaisuudessa hankkia tatuoinnin niin totutella näihin piikkeihin. Hammaslääkäri sanoi että hää ei niitä valitettavasti tee. Minä olin: No, voi harmi. Teillä ois ainakin hygieniset tilat. Siinä sit puhuttiin enemmän ja vähemmän tatuoinneista. Avustajalle hampilääkäri heitti että mitähän se sun ukko tuumais, kun joku kerta palaisit hammaslääkäripäiviltä ritariperhonen takapuolessa. Jos mulla ei ois ollut suu täynnä instrumentteja oisin nauranut ääneen. Hyvin ainakin huumori lentää näillä kahdella. Eivätkä ota itseään turhan vakavasti. Mun lekurilta pääs myös Perkele suusta. Se tuli siltä niin nopsaan että seuraavat viis minuuttia paikkaili sanomisiaan. Nyt hää jää ylitöihin avustajan ripitettäväksi tästä kiroamisestaan, mutta etkös sinäkin joskus kiroa pärräytä. No jo toki ja heti sen jälkeen homma hoituu paremmin! Meidän hammaslääkärillä on niin mukava pehmeä tuolikin, että siihen vois jopa nukahtaa.

Hyvin huomaavainen ja asiansa osaava lääkäri. Kysyi monta kertaa operaation aikana sattuuko, tuntuuko pahalta? No problem. Tuumas vaan, että pääsisitkö ensi viikolla vielä käymään, että yksi pieni reikä löytyi ja se ois hyvä paikata nyt ennenkuin suurenee. No tietystihän minä pääsen. Pyysin hoitajalta vielä vettä ja olin varmaan kuin pieni lapsi kun otti kaapista kirkkaanvihreän kertakäyttömuki. Minä nimittäin huudahdin ilahtuneena: Wau! Mistä tän värisiä mukeja saa?! Vähän aikaa hoitsu oli häkeltynyt ja vastasi sitten. Eikä siinä kaikki hampilääkäri ite veti oman mukinsa esiin ja esitteli: Katoppas tätä minkä värinen muki mulla on! Hänellä oli hempeän vaaleanpunainen johon minä totesin: Asennemuki, nythän vietetään roosanauha kuukautta. Hammaslääkäri siihen: Niin ja seuraavaksi viiksi kuukautta. Hammaslääkärissä voi siis olla hauskaakin. Ei sinne menoa kannata pelätä. Ainakaan, jos on onni omistaa näin mukavat, ihanat ja huumorintajuiset alansa taitajat kuin mulla.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Viikossa aikuiseksi elokuva

En odottanut elokuvalta mitään niinkuin en yleensä yhdeltäkään suomalaiselta komedialta. Suomalaiset osaavat kyllä melankolisen draaman teon, mutta komediat onnistuvat harvemmin. Siksipä tämä olikin mukava yllätys joka sai jopa parit ääneen naurut aikaiseksi.

Tiivistetysti kymmenen ihmisen ja yhden kissan ryhmä lähtee saaristoon viikon mittaiselle aikuistumis leirille. Aikuistuuko kukaan ja millä tavalla selviää kyllä elokuvan aikana, mutta sitä ennen ehtii tapahtua jos ja vaikka mitä. Hyvin erilainen sakki eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kun laitetaan samaan pihapiiriin ei kommelluksilta voi välttyä. On rockistaraa ja uskovaista. Nuorta sekä vanhaa. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi yhteinen tekijä nimittäin hukassa olo omassa elämässä ja henkisen tasapainon puute. Jokainen kaipaa myös rakkautta tai läheisyyttä jota tällä leirillä opitaan ja saadaan.

Elokuva oli sopivan puolitoista tuntisen pituinen. Asiaan eli juonen ytimeen päästiin suoraan heti alussa eikä ollut turhaa puisevaa alustusta. Eikä loppua pitkitetty turhaan myöskään. Eli jämäkästi koossa pysyvä paketti joka ei aiheuttanut inhon väristyksiä. Homofobiaa sairastavat ovat varmaan ainoat jotka tästä inhoväristyksiä saattavat saada. Muille sen sijaan täyttä nauruterapiaa. Elokuva ei jätä kylmäksi tunnepuolellakaan. Tuollaiselle leirille vois vaikka itsekkin lähteä mukaan.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Teinin äiti

Tämä voi olla sinun tarinasi...
Illalla peittelet sun kultamussukan sänkyyn. Halaat ja toivottelet hyvät yöt, mutta aamulla sieltä nousee: Teini hirviö! Kymmenennen huutokerran jälkeen alas raahautuu vähintäänkin tympeän näköinen leidi, joka ei vastaa hyvään huomeneen. -Kulta mitä muroja otat? -En mitään. Murot lihottaa ja niissä on liikaa hiilareita! -No, ei ne vielä eilen lihottanut, kun vedit kerralla puol pussillista. Mites jugurttia? -Onks rasvatonta? -Ei kun tätä ihan tavallista vaan. -Joo, en mä sit sellasta. Anna tomaatti! -Tomaatti, mutta pitäähän sun nyt muutakin syödä. -Ei pidä! Mä en halua tommoseks tankeroks ku sä!!

Vetäydyt kahvimikin ja aamulehden kanssa pöydän ääreen ja vaivihkaa vilkuilet tytärtäsi. Miettien...Kuka hemmetti vaihtoi mun lapsen yön aikana. Teini järsii tomaatin, huuhtelee kahvimukin ja sulkeutuu vessaan. Kuluu vartti. Ikävästi sinusta tuntuu siltä, että kahvi tahtoo jo ulos. -Meneekö sulla vielä kauan. Olet ollut liki puol tuntia jo ja mulla on hätä. Ei vastausta. Hetken mietit, että nyt se jo pyörtyi sinne kun söi niin vähän. Alat hakkaamaan ovea ihan tosissas, niin että talon miespuoleinenkin henkilö herää. -Mitä täällä meuhkataan heti aamusta? Onks kahvii? Samalla vessan ovi aukeaa niin nopeaan, että olet saada sen nenilles. -Mutsi meuhkaa omiaan. Hierot nenääsi samalla miettien...Mikä mutsi? Juuri kun olet sulkemassa vessan oven kuulet vielä: -Hei  faija. Heitä kymppi tai anna oikeastaan pari samantein. -Ei mulla nyt ole käteistä. Pyydä äidiltäs. -No ei se anna. Tulet vessasta ja suunnittelet jo antavasi sen kympin, kun näet tytön naaman. -Mitä sulla on kasvoilla? -Meikkiä! Tiet sä kajalii, ripsarii, puuterii, huulipunaa ja sillai. Tarttes muuten sunkin tehdä jotain tolle pärstävärkille enneku on liian myöhästä. -Nyt kuule loppu! Pyydä äiteeltäs anteeksi ja heti! Ärähtää talon mies. - Miks, ei sekään pyydä multa anteeks olemassa oloaan. Purkka poksahtaa ja reppu lentää selkään. Ovi pamahtaa niin, että taulut tärisee seinällä. Tässä vaiheessa romahat keskelle käytävän lattiaa itkemään ihan hysteerisesti. -Olenko minä sun mielestä tankero? Kysyt kyynelten läpi mieheltä. Et ole kulta. Et. Mutta meillä on teini talossa seuraavat viisi vuotta joten koitetaan olla kärsivällisiä. Mies kyykistyy lattialle viereesi lohduttamaan.

Teinin huone on linnake jonne ei ole asiaa kuin imurin kanssa. Stop kyltit on valloittaneet oven. Pastellin väriset seinät on tapetoitu julistein ja sinä pohdit kuinka pahat sinitarra läikät niistä jää. Teiniä ei juurikaan näe, mutta kuulee kyllä. Taukoamaton jytke todistaa teinin olevan kotona ja musiikin enemmän kuin kovalla. Ruokalautaset häviää, jos häviää pöydältä omaan huoneeseen ja palautuu viikon viiveellä takasin. Et uskalla ajatellakkaan viikonlopun yli lomamatkaa teinin jäädessä yksin kotia. Päässä hoet: Tämä on vain vaihe. Ihan niinkuin koliikki, uhma-ikä, kysely-ikä ja minä itse. Se menee ohi. Vuodessa tai viidessä, mutta se menee ohi. Tää on vain vaihe, hoet hermorauniona.