Päiväkirja

Olen varmasti aiemminkin aiheesta kirjoittanut, mutta kirjoitanpa uudestaan. Kuinka moni siellä tunnustaa kirjoittavansa päiväkirjaa. Siis ihan sellaista oikeaa, ei blogia. Aha, eipä noussut kovin montaa kättä ylös. Minä kirjoitan. Se on jotenkin terapeuttista. Saada päivän tapahtumat pois päästä kansien väliin talteen. Eli deletoidaan mieli ja muisti ennen yötä tyhjäksi. Uusi päivä ja uudet asiat saavat näin tilaa jo heti aamusta ajatuksissa, kun vanha ei kummittele siellä.
Oikeasti mua häiritsee, jos en saa kirjaa kirjoitettua. Seuraavana päivänä ne asiat eivät tule enää samalla tunteella ja teksti on platonista.
Harvoin kuitenkaan palaan enään vanhoihin teksteihin. Ehkä vanhempana niitä on mukava lukea, ehkä ei. En tiedä tulenko lukemaan niitä koskaan, mutta kirjoitettava on. Teini aikojeni päiväkirjoja olen nyt kotiin muuton jälkeen lukenut. Onneksi olen säästänyt. Ovat söpöä ja huvittavaa luettavaa: T moikkas mulle. Ihan varmasti myös hymyili. Hurjaa, hän hymyili mulle. Olen siis ihan korviani myöten ihastunut.

Sitä vaan mietin, että mitä sitten kun minusta aika jättää. Mitä päiväkirjoilleni käy. Lukeeko joku niitä vai esitänkö toiveen testamentissa, että ne tuhotaan kuolemani jälkeen lukemattomina. Tällä hetkellä ainoa lukija olisi äiti. En usko, että hän lukisi toisen päiväkirjoja edes kuoleman jälkeen. On ne senverran yksityisiä. Äitilläkin on yksi lukollinen salainen lipaston laatikko jota minä en saa avata. Se kätkee sisälleen kirjeitä ja päiväkirjan ilmeisesti. En koskaan ole tuota laatikkoa avannut. En edes teini-iässä, vaikka se lipasto oli minun huoneessani kunnes siirtyi yläkerran käytävään urkujen alle.
Tästä meidän täytyykin äitin kanssa keskustella. Mitä sitten, kun toinen kuolee. Kuinka toimitaan salaisten lipaston laatikoiden kanssa.

Nykyinen päiväkirjani

Meni vuosia etten kirjoittanut päiväkirjaa. Tuntuu, kun en tuolloin olisi elänytkään, vaikka juuri silloin taisin elää niin lujaa etten malttanut kirjata muistiin tapahtumia. Näin jälkeenpäin harmittaa, mutta onneksi vahingosta voi viisastua ja nyt jatkan kirjoittamista. Nuorena sitä vielä jaksoi koristellakkin tarroin ja kuvin kirjaa. Nykypäivänä aika pelkistetty versio. Tekstiä vaan. Ei enää sydämiä tai tähtiä.

Kysynkin vielä tähän loppuun, että saadaan fiksu päätös tekstille: Kirjoititko sinä nuorena päiväkirjaa ja jos niin teit, säästitkö kirjat vaiko tuhosit?