Sivut

perjantai 7. lokakuuta 2016

Raamattu suuri satukirjako

Aikoinaan kirjoitin blogissa, että on kolme asiaa joista en tule kirjoittamaan: Koti, uskonto ja isänmaa ei kun: Seksi, uskonto ja politiikka. Uskonto ja politiikkaa aiheuttavat kaikki maailman sodat ja seksi on jokaisen oma asia. Noh, seksiähän täällä on käsitelty monta kertaa ja seksuaalivähemmistöjä myös. Politiikasta lupaan pitää blogin puhtaana ainakin seuraaviin presidentinvaaleihin asti. Uskontoa aion käsitellä nyt ja tarkemmin raamattua. En tahdo loukata ketään enkä väheksyä mitään uskontokuntaa. Kirjoitan raamatusta koska muita suuria kirjoja en tunne. Ateistit voivat sitten blokata tän tekstin kokonaan.

Itsellenihän raamattu on ollut tuttu pyhäkoulusta lähtein jonne vahingossa viisi vuotiaana eksyin, kun serkku-poika kävi ja sai sieltä kivoja tarroja vihkoon kera raamatunlauseiden. Se oli mummolan lähellä yksityiskodissa jossa käytiin. Ei seurakunnan omissa tiloissa. Se oli kivaa. Tykkäsin käydä siellä. Kirkossa meidän perhe ei vieraillut. Nykyään käydään äitin kanssa Jouluaaton aattohartaudessa. Se on meidän kahden juttu.

Raamattu on kiinnostanut minua aina, mutta isäni ei tykännyt siintä että sitä luin. Näin ollen livautinkin useammin kuin kerran valkoisen valheen lukevani sitä koulutehtäviä varten. Isäni piti sitä humpuukina. Äitini on tapauskovainen ja minä vielä vähän enemmän. En pysty nukahtamaan ilman iltarukousta. Olen ala-asteikäisestä asti mumissut iltarukouksen. Pyytäen siunausta ja varjelusta lähimmäisilleni.

Jutun pointti on se että moni tuntuu pitävän raamattua hyvin keksittynä ja kirjoitettuna satukirjana joka on minusta hieman uskomatonta. On saanut olla ihan hiton hyvä mielikuvitus keksiäkseen ylijumalan ja jeesuksen sekä heidän seikkailut siihen päälle. Minä (huom.oma mielipide) uskon, että ainakin osittain raamatun tarinat ovat tosia ja tapahtuneita. Jos joku haluaa pitää raamattua satukirjana, niin se on mulle okei. Se on hänen mielipide, mutta hänen pitää ymmärtää myös niitä jotka uskovat raamatun sanaan ja todellisuuteen. Menikö liian vakavaksi. Ei se mitään. En aio ottaa tavaksi kirjoittaa uskontoon liittyvistä asioista.

Ps. Muisto lapsuudesta: Muistan sen yhden kerran, kun meillä kävi mormoneja. Iskä pyysi kaksi siististi suoriin housuihin ja kauluspaitaan pukeutunutta miestä sisälle juttelemaan uskonnostaan. Tarjosi kahvia vai teetä kera antimien ja vieläpä vieraskirjaankin he kirjoittivat terveisensä. Jättivät kirjansa luettavaksi ja kysyivät milloin voisivat tulla uudestaan uskonnosta juttelemaan. Isäni vastasi: Katellaan vuoden päästä josko hää siihen mennessä ehtisi tän kirjan lukemaan. Kirja on vieläkin kirjahyllyssä silkosinsilein lehdin, lukematta.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Markkinoilla ja muuta mutinaa

Käytiin markkinoilla, koska niin on aina tehty ja niin tullaan aina tekemään. Rahavaranto antoi periksi kolmelle makulakulle viiden sijaan ja niistäkin tingittiin, kun kolikot loppuivat kesken. Meillä on menossa todella tiukat ajat ja kohta oikeasti eletään sillä leivällä ja pullalla jonka äiti leipomolta henkilökunta-alennuksella saa.  Minä valitsin noitapillin, äiti sitruunalakun ja yhteiseks hyväksi uutuus karhunvatukka joka olikin ihanan raikas tuttavuus lakumaailmassa.

Muutenkin olen kokenut kovia ruokapuolella. Nimittäin lempijogurttini reseptiä muutettiin niin etten voi sitä enää syödä. Aloitetaan alusta... Kaupassa huomasin päärynä sileän jugurtin kyljessä isolla painetun tekstin: Nyt 30% vähemmän lisättyä sokeria. Okei, hyvä homma, mutta tarkastetaanpa etteivät vaan ole lisänneet e-koodeja ja makeutusaineita. No, en päässyt sinne asti tuoteselostuksessa, kun silmiini osui sana kerma. Mun pikku massuhan ei voi sietää kermaa missään muodossa. Kävin siinä itseni ja kroppani kanssa pientä keskustelua, että kokeillaanko? Sitä kermaa on kuitenkin varmaan minimaalisen vähän. Maha sanoi ei, suu sano kyllä, pää sanoi ei. Joten kaks-yks voitolla uudet purkit saivat jäädä hyllyyn ja hamstrasin loput vanhalla reseptillä tehdyt pois hyllystä kohdaten jälleen ongelman. Sillä kuusi jugurttia kahdestatoista oli päiväys vanhoja joista vanhin yli viikon vanha! Lähti kyllä paikalliselle K-Supermarketin omistajalle palautetta asiasta. Ei meinaan ollut eka kerta, mutta tuo viikon vanha jugurtti ylitti mun valituskynnyksen rajan.

Hetken (viikon) jugurttihyllyä tutkittuani löysin itseäni, mahaani, suutani ja päätäni miellyttävän uuden tuttavuuden. Nimittäin tän:


Play Jugupala vanukasjugurtti. Nimi hämää. Tässä ei ole mitään vanukkaaseen viittaavaa. Ei maussa eikä ulkonäössä, mutta lohkeaa melkein yhtä näpsäkästi kuin sileä jugurtti. Maku on ihanan raikas ja maukas, vaikka tänkin kyljessä lukee 30% vähemmän lisättyä sokeria. Hei, mikä trendi tää oikein on? Maussa ei kyl huomannut mitään. Makiaa on. Erikoisplussaa pirteästä ulkonäöstä. Täytyy maistaa myös saman sarjan muita makuja. Oletko sinä maistanut tätä hauskaa tuttavuutta?

Yleistä napinaa loppuu tuosta lisätystä sokerista. Ihan kiva hei tuotekehittelijät, mutta vähentäkää myös limuista ja energiajuomista! Niitähän tää nykyajan nuoriso kittaa kaksin käsin kiduksiin. Ei jugurttia. En kuitenkaan jaksa taas saarnata kuinka ennen oli kaikki paremmin tai ainakin hieman toisin. Oli Nami Nami vanukkaat ja vähemmän e-koodeja. Limpparikin maistui limpparilta ja hyvää päivää. Päätän raporttini tähän.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Kanelipullan omapäivä

Tänään 4.10. on kansallinen korvapuustipäivä. Olen aiempinakin vuosina asiasta kirjoittanut ja suurena korvapuustin ystävänä erittäin onnellinen tästä päivästä. Vielä kun saatais virallinen päivä munkkipossulle, niin ois asiat mallillaan. Siihen asti puusteista nautitaan.


Äiti leipoi tällaisia pikkupuusteja. Juuri sopivan kokoisia välipaloja. Itsetehty pulla,paras pulla!
Vietätkö sinä tätä kansallista kanelipullapäivää herkutellen korvapuusteilla vai oliko ihan uusi juttu sulle?
Maukasta viikon jatkoa!

Ps. Mä aloitin jo näidenkin koemaistelun, kun kyllästyin joulutorttuihin.


Eihän Runebergin päivään ole aikaa kuin neljä kuukautta ja päivä päälle.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskauden vieraileva tähti

Niin se vain kaunis kesä syksyksi muuttui ja olemme päässeet viimoiseen vierailevaan tähtöseen sarjassamme: Vierailevat tähdet. Joulukuussa tulee vielä kooste kirjoitus kera Extra tähden, mutta sitä ennen tutustumme ihanaan, iloiseen, aitoon Etelä-Karjalaiseen Minnaan Harmaa ja muut iloiset värit blogista.
Minnan blogiin eksyin ihan sattumalta toisen blogin kautte ja jäin lukijaksi, kun näin kuvissa tuttuja maisemia. Minnan arki ei todellakaan ole harmaata, vaikka blogin nimi vähän on. Mitä Minna itse sanoo. Se kuullaan seuraavaksi.

Heippa kaikille!

Olen Minna Harmaa ja muut iloiset värit -blogista. Minttu pyysi miua bloginsa syksyn vierailevaksi tähdeksi (vau!) joten täällä ollaan. :)

Olen kohta kolmekymppinen naisihminen ja kaikkein tärkeimpänä kahden tytön äiti: Ellu on kolme ja Veenu syntyi vasta elokuussa. Kirjoittelen blogiini meidän arjesta ja juhlasta ja jaan aina välillä hyväksi kokemiani tekemisvinkkejä lasten kanssa. Ja juttua tulee välillä myös kauniista lastenvaatteista... Menossa mukana myös mies ja kaksi koiraa.

Välillä esittelen blogissa myös kotiamme, olemme nyt puolitoista vuotta asuneet talossamme. Tykkään tuunailla ja tehdä itse ja näppärä mieheni auttaa siinä. Kotiympyröiden vastapainoksi on kiva hiukan reissailla, ulkomaanmatkat tosin ovat vaihtuneet Maretariumeihin ja Titi-nallen taloihin toistaiseksi. ;)

Blogini nimi tulikin alun perin sisustustyylistäni, koska kun muut tuunaavat asioita iloisemman värisiksi, valitsen mie väripaleteista yleensä vain sitä mustaa, valkoista ja harmaata. Toisaalta blogin nimellä on myös syvempi merkitys, koska yritän löytää siitä arkielämän harmaastakin niitä iloisiakin värejä.

Oikein ihanaa syksyä kaikille ja kiitos Mintulle tästä vierailijan tehtävästä!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Tilannekomiikkaa

Ajattelin välillä vähän keventää, kun on tullut niin vakavaa tekstiä luotua. Mut se on tää syys tai tarkemmin loka-marraskuu joka mielen matalaksi ja synkäksi saa. Kaikki ikävät asiat minulle on näet tapahtunut loka-marraskuussa. Oman kissan kuolema, koulukiusaaminen, oma melkein kuolema kaks kertaa, ero kaks kertaa ( ensin vanhempien sit oma). Joten voitte kuvitella, että tästä mustasta aukosta on vaikea repiä huumoria. Siksi apuun rientää arjen komiikka ja tämä tarina on tosi:

Äiti meni ulos haravoimaan ja sano että huuda sisälle kun Emmerdale alkaa. (Oikeesti täs talossa ei saa puhua tahi liikkua silloin kun tuo ohjelma pyörii. Se on sen henki ja elämä.) Mä meni kellon lähestyessä kuutta huutamaan, niin että koko kuja raikas: Mimmi, Pikku Kakkonen alkaa! Sisälle sieltä ja iltapalalle! Kurkkas naapurin Elsan kaa nurkan takaa ja sano kohta. Minä: Ei kun heti ja ei enää kavereita sisälle.
Elsaa nauratti ja äitiäkin.

Siinä sulle ikävä lokakuu! I hate you!
Tällaisella tilannekomiikalla saa iloa harmaisiinkiin päiviin, kun tekisi mieli vetää peitto korviin ja näyttää lokakuulle keskaria. Etenkin, kun meillä ei ole tänä vuonna varaa ostaa jouluruokia tahi lahjoja, niin ei tarvii jouluakaan valmistella joka on yleensä ollut mun syksyn pelastus. Mut hei, kevääseen on enää puol vuotta aikaa!
Juhuu, valoa päin päivä kerrallaan!

Ps. Kuva ei ole omani.

torstai 29. syyskuuta 2016

Ajatuksia adoptiosta

Minähän olen aina ollut sitä mieltä, että jos lapsen hommaan niin adoptioin. Säästän siinä itseäni ja voin antaa kodittomalle kodin. Harmi vaan tapailemani miehet eivät ole olleet samaa mieltä asiasta. Kyllä sen pitää omaa lihaa ja verta olla! Olen kuullut miehen suusta useammin kuin kerran johon minä: Jos sä synnytät sen ni ok. Hankitaan vaan oma lapsi, mutta siihen asti nou, nou. Ärsyttää! Miehet tahtoo sitä ja tätä, mutta nainen kantaa taakan. Kestää pahoinvoinnit, liitoskivut, närästykset, jne. lopulta synnytystuskat. Miehet hikoilee (kaverista riippuen) 2-15 min. ja se on siinä. Ei, miun mielestä tää ei nyt mene ihan tasan tää työnjako. Sen vuoksi olen adoption kannalla, koska siinä on yhtä suuri vastuu molemmilla.

Adoptio on pitkä prosessi. Vaikea ja hikinen tie taivaltaa. Seurasin adoptioblogeja yhdessä vaiheessa, kun oikeasti kuvittelin, että meille voisi tulla adoptiolapsi. Kunnes mies torppasi kaikki mun keskustelun aloitukset asiasta tyystin heti alkuunsa. Ei se mitään. Samalla tavalla mä torppasin oma vauva haaveet häneltä. Näistä lähtökohdista katsoen ei siis yhtään ihmekkään, että erottiin.
Aluksi oli hyvin ehdoton siinä, että vauvan täytyy olla suomesta. Sitten annoin myöten, että myös venäjältä käy. Kunhan on samaa ihonväriä kuin vanhempansa ja itseasiassa venäläisillähän on paljon ilmeikkäämmät kasvot kuin suomalaisilla. Venäjä olisi myös maantieteellisesti lähellä ja kun suvusta löytyy yksi venäläissyntyperää oleva jäsen, niin tämä vaihtoehto kiehtoo paljon.
Vaan mitä mietin nyt, kun aikaa on kulunut edellisestä pohdinnasta pari vuotta. Vallanhyvin voisin ottaa tytön Kiinasta jossa käsittääkseeni tyttölapsilla ei paljoa arvoa ole. Ei liian eksoottisen näköinen vaikkakin kyllä aivan erinäköinen kuin vanhempansa. Ei siinä muuta, mutta pelkään, että kiusattaisiinko häntä koulussa, kun on erilainen. Erilainen kuin muut tai isänsä ja äitinsä. Toisaaltaan nykysuomessa vilahtaa, jos minkä maan kansalaista katukuvassa joten ehkä hän saisi olla ainakin tuosta syystä rauhassa kiusaamiselta.

Mutta kuten aiemmin jo kirjoitin. Kello käy, vuodet kuluu, miestä ei näy. Joten joudun tämän adoptio haaveenkin kuoppaamaan sinne samaan hautaan kuin muutkin joista jo nuorena unelmoin. Kaikkea ei voi saada. En edes minä. Mutta silti. Siitäkin huolimatta haluaisin kuulla tiedätkö sinä ketään joka on adoptoinut? Kuinka vanhana joku on adoptoinut, onnistuuko yli nelikymppisenä? Itse voisin ihan huoletta ottaa jo isomman lapsen. Ei tarvitsisi vauva olla, koska edelleenkään en vauvoista hirveästi diggaa, vaikka lapset muuten niin ihania ovatkin. Mitä ajatuksia adoptio sinussa herättää?

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Syksyinen herkkuvaihto

Kesä humahti sellaista vauhtia ohi, että herkutkin jäivät vaihtamatta, mutta eiköhän jokainen kesällä osannut herkutella muutenkin. Joten nyt pimeitä iltoja piristämään taas tuttuun tapaan herkut ja yllärit ennen joulukiireitä ja jouluvaihtoja. Säännöt samat tutut eli kuuden euron paketti joka sisältää namia, kortin ja pienen yllärin.
Lapset voivat osallistua myös kunhan vanhemmat huolehtivat paketin esittelyn blogiinsa. Saatu paketti täytyy esitellä ja kuvata blogiin viikon kuluessa saapumisesta.
Mukaan pääset vastaamalla alla oleviin kysymyksiin ja jättämällä kommentti kenttään toimivan sähköposti osoitteesi. Eli kun olen laittanut sinulle viestiä, niin vastaat siellä sähköpostitse noihin kysymyksiin. Ei tähän alle.

Nimi ja osoite
Herkuinta herkkua
Ällöintä yökköä
Allergiat
Pienet jutut joista pidän (ei syötävää)
Pienen jutut joista en pidä (ei syötävää)
Blogi osoite ja nimimerkki
Muuta mainittavaa

Ilmoittautua voi 8.10. asti ja paketit perille 24.10. mennessä. Eli koko paketin arvo kortteineen kuusi euroa ja postikulut päälle.

Ps. Jos kukaan ei osallistu järjestän seuraavan vaihdon vasta ensi keväällä.