Kesä humahti sellaista vauhtia ohi, että herkutkin jäivät vaihtamatta, mutta eiköhän jokainen kesällä osannut herkutella muutenkin. Joten nyt pimeitä iltoja piristämään taas tuttuun tapaan herkut ja yllärit ennen joulukiireitä ja jouluvaihtoja. Säännöt
samat tutut eli kuuden euron paketti joka sisältää namia, kortin ja
pienen yllärin.
Lapset voivat osallistua myös
kunhan vanhemmat huolehtivat paketin esittelyn blogiinsa. Saatu paketti
täytyy esitellä ja kuvata blogiin viikon kuluessa saapumisesta.
Mukaan
pääset vastaamalla alla oleviin kysymyksiin ja jättämällä kommentti
kenttään toimivan sähköposti osoitteesi. Eli kun olen laittanut sinulle
viestiä, niin vastaat siellä sähköpostitse noihin kysymyksiin. Ei tähän
alle.
Nimi ja osoite
Herkuinta herkkua
Ällöintä yökköä
Allergiat
Pienet jutut joista pidän (ei syötävää)
Pienen jutut joista en pidä (ei syötävää)
Blogi osoite ja nimimerkki
Muuta mainittavaa
Ilmoittautua voi 8.10. asti ja paketit perille 24.10. mennessä. Eli koko paketin arvo kortteineen kuusi euroa ja postikulut päälle.
Ps. Jos kukaan ei osallistu järjestän seuraavan vaihdon vasta ensi keväällä.
Mukana ollaan😆
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Kiitos. Tähän on jo kaksi muutakin ilmoittautunut. Eivät vaan ole seinälle ehtineet. Joten vaihto kyllä toteutetaan. :)
PoistaKyllä meiltäkin mukaan lähdetään! :) Kaksi nuorinta ovat varmasti innoissaan, kun saavat taas suunnitella omia lähetettäviä paketteja.
VastaaPoistaHei! Mahtavaa kyllä me vaihto saadaan aikaan. Sulla onkin mun sähköposti osoite varmasti vielä tallessa, ni paas laittaen tietoja sinne. :)
PoistaMukana ollaan! yksipienielefantti@gmail.com
VastaaPoistaKiva kiitos. Laitan viestiä. :)
PoistaHerkkuvaihtoon ei voi enää osallistua ja Jennan tiedot eivät tulleet ajoissa. Joten mukana ovat vain Henna ja Keltainen talo.
VastaaPoista