Pieni irtiotto arjesta tehtiin jälleen kotimaisen elokuvan parissa nimeltään Aikuisten poika. Kyseessä on draamakomedia joka käsittelee nuoren Oliverin (Esa Nikkilä) surua ja halua selvittää vanhempiensa kuolemaan johtaneen autokolarin syy.
Matkalla läpi selviytymisen ja asian todellisen laidan hyväksymisen Oliver tutustuu uusiin aikuisiin ihmisiin joista tulee hänen ystäviään ja joiden elämä tulee mullistumaan tämän pojan myötä. Hälytyslaitteita kaupitteleva Joonas (Kari Hietalahti) joutuu Oliverin avuksi ensimmäisenä. Yhdessä he käyvät läpi onnettomuustilannetta ja joutuupa Joonas sattumusten kautta mukaan myös Oliverin jalkapallo harrastukseen. Oliver osaa sekoittaa myös Joonaksen parisuhdepakkaa joka ikävä kyllä tällä sympaattisella miehellä on varattuun naiseen. Siitä ei enempää juoni paljastuksia, mutta häkellyttävällä tavalla lapsi saa aikaan ihmeitä ja ryhdistäytymistä Joonaksen kaltaiseen hieman huono onniseen mieheen. Joonas tosin yrittää päästä sinnikkäästi eroon Oliverista aluksi, mutta antaa lopulta periksi pojan sinnikkyden alla.
Kari Hietalahti loistaa roolissaan. Hietalahtea pidetään yleisesti komedia näyttelijänä, mutta onnistuu tämän vakavammankin roolin vetämään hyvin läpi. Rakastan Hietalahden tyyliä ja tapaa. Rennon letkeä on hän tässäkin elokuvassa ja ilman Hietalahtea elokuvasta puuttuisi se komedia osuus joka keventää muuten surullista aihetta. Nikkilän ja Hietalahden yhteistyö on loistavaa ja parivaljakko sopii hyvin yhteen.
Oliver tekee tuttavuutta myös parin vanhemman herran kanssa joille kyllä alussa valehtelee todellisen nimensä ja tilanteensa, mutta kun hätä on suurin tulee totuuskin tunnustettua. Jaakko (Esko Salminen) ja Rafu (Sulevi Peltola) pyörittävät vanhaa elokuvateatteria josta puuttuu kuitenkin se tärkein nimittäin yleisö. Oliver saa vauhtia näidenkin herrojen elämään ja teatterin toimintaan. Kohta he yhdessä pyörittävät vanhoja elokuvia täysille katsomoille. Vanhat lupsakat herrat tuovat lämpimän henkäyksen tähän elokuvaan ja tunnelman voi aistia suoraan valkokankaan läpi.
Minä pidin elokuvasta. Aihe on ehkä surullinen, mutta oli sinne mukavasti saatu sitä pientä huumoriakin mukaan joka kevensi tunnelmaa. Lämminhenkinen elokuva joka näyttää meille sen millaista voi olla aikuisen ja lapsen ystävyys. Sekä kuinka surusta voi selvitä monien vaiheiden jälkeen läpi lopulta asian hyväksymiseen. Tarina joka varmasti koskettaa jokaista. Suosittelen kotimaisten laatudraamojen ystäville.
Arvosanaksi annan neljä tähteä.
perjantai 5. syyskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Saako erilaisuudelle nauraa
Eräästä dokumentista jonka katsoin tv.stä jäi tämä kysymys pyörimään päähän. Se oli kyllä julmaa pilaa vammaisen lapsen varjolla. Suorastaan järkyttävää! Vammaisuudesta tai jälkeenjäänneistä ei saa tehdä pilaa! Ei edes stand up koomikot. Eikä erilaisia ihmisiä saisi tuijottaa. Me emme voi tietää hänen taustaansa miksi hän on erinäköinen kuin muut, mutta pilkan kohde hän ei saa olla. Kuten ei kyllä kukaan muukaan meistä saisi olla ivan ja tuijotuksen kohde.
Niin se kuitenkin ikävästi on, että jos olet vähänkin massasta poikkeava sinua tuijotetaan. Kaupan jonossa, ulkona ja ihan missä vain. Koti on turvapaikkasi jossa saat olla muiden katseilta ja arvioilta suojassa.
Minuakin tuijotetaan, vaikka en ole vammainen tai muulla tavoin ulkoisesti massasta poikkeava kuin laiha ja kalpea. Olen aina ollut ja aina jo kouluajoilta asti on epäilty milloin mitäkin sairautta. Se ärsyttää! Sitäpaitsi luulen, että esim: Helsingissä tai jossain suuremmassa kaupungissa mua ei noteerattas mitenkään, mutta tämä käpykylä on niin helkutin pieni, että kaikki vähänkin erilaiset ihmiset pistävät silmään ja erottuvat katukuvasta. Arvatkaa vaan tahtoisinko muuttaa pois täältä? Kyllä!!
Nykyaikanahan on ihan normaalia, jos ihminen on ylipainoinen. Ei heitä katsota niin pahasti kieroon, koska maailman kansa läskistyy koko ajan lisää. Lapset vetää puolentoista litran limupulloja välipalaks ja kyytipoikana jätti pussi sipsiä tai karkkia. Vanhemmat jotka ovat yli kuormitettuja töissä antavat helposti periksi ja koukkaavat kotimatkalla pizzat tai hampparit iltapalaksi. Eivät onneksi kaikki! Sen olen täällä blogimaailmassa huomannut, että kunnonllisia pullantuoksuisia äitejä on vielä olemassa ja minusta siinäkään ei ole mitään väärää, jos tekee eineksistä ruokaa. Parempaa se on kuin pizza.En ymmärrä miksi Tutipuun Lindzit sai vihat päälle näistä upeista halvoista ateria vinkeistä. Käykää tsekkaa. Linkki vie uusimpaan kirjoitukseen.
Aikoinaan olin päiväkotiharjoittelijana ja siellä se muita pyöreämpi poika jäi pelien ja leikkien ulkopuolelle. Tämä kuusi vuotias muksu oli yhtä hymyä, kun minulla oli aikaa pelata Afrikan tähteä hänen kanssaan. Kysyin miksi hän ei leiki muitten poikien kanssa maja leikkejä. Poika vastasi kirkkain nappiruskein silmin: Ne ei ota mua leikkiin, kun olen liian iso heidän majaansa. Voitte uskoa, että minulla oli kyyneleet herkässä. Kerroin tästä tietysti ryhmän hoitajille ja asiaa käsiteltiin seuraavana päivänä. Päiväkodeissakin on niin isot ryhmät, että kaikkea ei välttämättä ehditä huomaamaan tai ajatellaan, että tuo hiljainen lapsi tahtoo vain piirtää yksin.
Eli summasummarum: Vammaisuus ei ole naurun asia tai pilkan kohde!
Jos näet laihan ihmisen älä tuijota ja tuomitse häntä heti syöpäpotilaaksi!
Lihavuus voi olla myös sairaus. Älä kommentoi koskaan kenenkään ulkonäköä!
Älä lasten kuullen ainakaan mene sanomaan mitään pahaa kenestäkään!
Tätä listaa voisi vielä jatkaa, mutta Minttu kiittää, jos luit loppuun tekstin ja kuittaa!
Tasa-arvoista ja rauhallista syyskuuta kaikille!
Niin se kuitenkin ikävästi on, että jos olet vähänkin massasta poikkeava sinua tuijotetaan. Kaupan jonossa, ulkona ja ihan missä vain. Koti on turvapaikkasi jossa saat olla muiden katseilta ja arvioilta suojassa.
Minuakin tuijotetaan, vaikka en ole vammainen tai muulla tavoin ulkoisesti massasta poikkeava kuin laiha ja kalpea. Olen aina ollut ja aina jo kouluajoilta asti on epäilty milloin mitäkin sairautta. Se ärsyttää! Sitäpaitsi luulen, että esim: Helsingissä tai jossain suuremmassa kaupungissa mua ei noteerattas mitenkään, mutta tämä käpykylä on niin helkutin pieni, että kaikki vähänkin erilaiset ihmiset pistävät silmään ja erottuvat katukuvasta. Arvatkaa vaan tahtoisinko muuttaa pois täältä? Kyllä!!
Nykyaikanahan on ihan normaalia, jos ihminen on ylipainoinen. Ei heitä katsota niin pahasti kieroon, koska maailman kansa läskistyy koko ajan lisää. Lapset vetää puolentoista litran limupulloja välipalaks ja kyytipoikana jätti pussi sipsiä tai karkkia. Vanhemmat jotka ovat yli kuormitettuja töissä antavat helposti periksi ja koukkaavat kotimatkalla pizzat tai hampparit iltapalaksi. Eivät onneksi kaikki! Sen olen täällä blogimaailmassa huomannut, että kunnonllisia pullantuoksuisia äitejä on vielä olemassa ja minusta siinäkään ei ole mitään väärää, jos tekee eineksistä ruokaa. Parempaa se on kuin pizza.En ymmärrä miksi Tutipuun Lindzit sai vihat päälle näistä upeista halvoista ateria vinkeistä. Käykää tsekkaa. Linkki vie uusimpaan kirjoitukseen.
Aikoinaan olin päiväkotiharjoittelijana ja siellä se muita pyöreämpi poika jäi pelien ja leikkien ulkopuolelle. Tämä kuusi vuotias muksu oli yhtä hymyä, kun minulla oli aikaa pelata Afrikan tähteä hänen kanssaan. Kysyin miksi hän ei leiki muitten poikien kanssa maja leikkejä. Poika vastasi kirkkain nappiruskein silmin: Ne ei ota mua leikkiin, kun olen liian iso heidän majaansa. Voitte uskoa, että minulla oli kyyneleet herkässä. Kerroin tästä tietysti ryhmän hoitajille ja asiaa käsiteltiin seuraavana päivänä. Päiväkodeissakin on niin isot ryhmät, että kaikkea ei välttämättä ehditä huomaamaan tai ajatellaan, että tuo hiljainen lapsi tahtoo vain piirtää yksin.
Eli summasummarum: Vammaisuus ei ole naurun asia tai pilkan kohde!
Jos näet laihan ihmisen älä tuijota ja tuomitse häntä heti syöpäpotilaaksi!
Lihavuus voi olla myös sairaus. Älä kommentoi koskaan kenenkään ulkonäköä!
Älä lasten kuullen ainakaan mene sanomaan mitään pahaa kenestäkään!
Tätä listaa voisi vielä jatkaa, mutta Minttu kiittää, jos luit loppuun tekstin ja kuittaa!
Tasa-arvoista ja rauhallista syyskuuta kaikille!
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Arvonta voitto ja mun uusi kissa reppu!
Voitin tässä taannoin Eekun blogin arvonnassa laukkukoukun. Mut Eekun tuntien arvonta voiton mukana tuli taasen paljon muutakin mukavaa kuin vain pelkkä koukku. Koukku tuli kyllä tarpeeseen, koska entinen minimani versio hajosi heti toisella käyttökerralla. Tämä onkin paljon pienempi ja napakampi versio kuin edellinen. Kaiken lisäksi siinä on kissan kuva ja sehän sopii "kissanaiselle" hyvin. Eikä haittaa vaikka on Sheba kissanruoka logo kyseessä. Kissa kuin kissa käy mulle.
Tässä koko paketin sisältö. On karkkia, korua, rintaneulaa, avaimenperää, heijastinta, magneettia ja minusta kaikkein paras ja kaiken huippu pieni Kissa Karvinen taulu. Se pääsikin jo eteisen seinää koristamaan. Magneetinkin lätkäsin heti jääkaapin oveen.
Tässä kuitenkin itse pääpalkinto laukkukoukku joka oli tuossa ylemmässä kuvassa rasiassa piilossa. Tästä laukkukoukusta tulikin mieleeni hieman aihetta sivuten mun uusi reppu. Esittelenkin sen teille nyt tässä välissä. Tilasin nimittäin Tohvelisankarilta ihanan kissa repun. Joo, tiedetään! Se on lasten kerhoreppu, mutta juuri sopivan kokoinen mun päivän reissu matkoja varten. Tähän asti olen pakannut eväät sun muut tykötarpeet millo mihinkin pussukkaan ja muovikassiin. Tosi epäkäytännöllistä ja nyt siitä tuli loppu.
Tähän reppuun mahtuu mukavasti eväät ja tarvittaessa pieni pyyhe, vaihtopaita, vihko, kynä, nenäliinat, rahapussi ja mitä kaikkea sitä nyt voikaan yhden päivän aikana tarvita. Laukkukoukku natsaa tämän kanssa siis nyt paremmin kuin hyvin. Kissa repulle kissa laukkukoukku. Eipä vois paremmin mennä.
Kivat vetoketjut täydentävät kokonaisuuden. Näistä saa pitävän otteen ja ovat muuten samalla heijastimet. Ulkopuolella olevaan pieneen avotaskuun saa kätevästi juomapullon (minun tapauksessa 20 vuotta vanhan tupperware termarimukin) suoraan käden ulottuville eikä sitä tarvitse joka kerta repun uumenista kaivaa. Näissä kuvissa tuo tasku ei näy, mutta täältä voitte käydä katsomassa paremman kuvan ja lisätietoa repusta.
Jonkun mielestä tää on ehkä lapsellinen, mutta minusta söpö, sopivan kokoinen, käytännöllinen ja ennenkaikkea aivan mun oloinen reppu!
Jatketaan vielä vähän tuon arvonta voiton tarkastelua. Minusta on kivaa, kun Eekku lähettää aina semmoisia harvinaisempia karkkeja joita ei joka kaupasta saa.
Näistä Draakon karkeista olen nähnyt kuvia ja kehuja, mutta en ole koskaan päässyt maistamaan. Paketin mukana tuli pari maistiaista ja vaikka omena ei ole mun lemppari maku, niin silkasta uteliaisuudesta söin nämä. Hassua kun olin siinä käsityksessä, että ovat kovia karkkeja, mutta nämä olivatkin toffeeta! Maku oli kyllä hedelmäisen raikas ja varmasti tykkäisin, jos se oisi jotain muuta kuin omenaa tai appelsiinia.
Vielä erikseen täytyy laittaa lähikuva tuosta hauskasta Kissa Karvinen taulusta.
Tuo teksti kuvaa kyllä ajoittain meikäläisen fiiliksiä, mutta hyvin harvoin. Kynä juoksee kyllä aina. Järki ei niinkään. Välillä se ajatuksenlento on niin nopeaa ettei kynä pysy perässä. Onneksi tää läppärillä naputtelu on huomattavasti helpompaa eikä tule kramppeja käteen kirjoittaessa. Taulu löysi viikon pähkäilyn jälkeen paikkansa eteisen seinältä. Eteisen seinien sisältö esittely tulossa muuten blogiin jossain vaiheessa. Joten jos sellainen kiinnostaa niin pysy taajuudella!
Kiitos Eekku vielä kerran ihanasta paketista! Omenan tuoksuista syksyn jatkoa kaikille! Meillä ainakin omenapuun oksat ihan notkuu omenoiden painosta, niin paljon niitä on.
Tässä koko paketin sisältö. On karkkia, korua, rintaneulaa, avaimenperää, heijastinta, magneettia ja minusta kaikkein paras ja kaiken huippu pieni Kissa Karvinen taulu. Se pääsikin jo eteisen seinää koristamaan. Magneetinkin lätkäsin heti jääkaapin oveen.
Tässä kuitenkin itse pääpalkinto laukkukoukku joka oli tuossa ylemmässä kuvassa rasiassa piilossa. Tästä laukkukoukusta tulikin mieleeni hieman aihetta sivuten mun uusi reppu. Esittelenkin sen teille nyt tässä välissä. Tilasin nimittäin Tohvelisankarilta ihanan kissa repun. Joo, tiedetään! Se on lasten kerhoreppu, mutta juuri sopivan kokoinen mun päivän reissu matkoja varten. Tähän asti olen pakannut eväät sun muut tykötarpeet millo mihinkin pussukkaan ja muovikassiin. Tosi epäkäytännöllistä ja nyt siitä tuli loppu.
Tähän reppuun mahtuu mukavasti eväät ja tarvittaessa pieni pyyhe, vaihtopaita, vihko, kynä, nenäliinat, rahapussi ja mitä kaikkea sitä nyt voikaan yhden päivän aikana tarvita. Laukkukoukku natsaa tämän kanssa siis nyt paremmin kuin hyvin. Kissa repulle kissa laukkukoukku. Eipä vois paremmin mennä.
Kivat vetoketjut täydentävät kokonaisuuden. Näistä saa pitävän otteen ja ovat muuten samalla heijastimet. Ulkopuolella olevaan pieneen avotaskuun saa kätevästi juomapullon (minun tapauksessa 20 vuotta vanhan tupperware termarimukin) suoraan käden ulottuville eikä sitä tarvitse joka kerta repun uumenista kaivaa. Näissä kuvissa tuo tasku ei näy, mutta täältä voitte käydä katsomassa paremman kuvan ja lisätietoa repusta.
Jonkun mielestä tää on ehkä lapsellinen, mutta minusta söpö, sopivan kokoinen, käytännöllinen ja ennenkaikkea aivan mun oloinen reppu!
Jatketaan vielä vähän tuon arvonta voiton tarkastelua. Minusta on kivaa, kun Eekku lähettää aina semmoisia harvinaisempia karkkeja joita ei joka kaupasta saa.
Näistä Draakon karkeista olen nähnyt kuvia ja kehuja, mutta en ole koskaan päässyt maistamaan. Paketin mukana tuli pari maistiaista ja vaikka omena ei ole mun lemppari maku, niin silkasta uteliaisuudesta söin nämä. Hassua kun olin siinä käsityksessä, että ovat kovia karkkeja, mutta nämä olivatkin toffeeta! Maku oli kyllä hedelmäisen raikas ja varmasti tykkäisin, jos se oisi jotain muuta kuin omenaa tai appelsiinia.
Vielä erikseen täytyy laittaa lähikuva tuosta hauskasta Kissa Karvinen taulusta.
Tuo teksti kuvaa kyllä ajoittain meikäläisen fiiliksiä, mutta hyvin harvoin. Kynä juoksee kyllä aina. Järki ei niinkään. Välillä se ajatuksenlento on niin nopeaa ettei kynä pysy perässä. Onneksi tää läppärillä naputtelu on huomattavasti helpompaa eikä tule kramppeja käteen kirjoittaessa. Taulu löysi viikon pähkäilyn jälkeen paikkansa eteisen seinältä. Eteisen seinien sisältö esittely tulossa muuten blogiin jossain vaiheessa. Joten jos sellainen kiinnostaa niin pysy taajuudella!
Kiitos Eekku vielä kerran ihanasta paketista! Omenan tuoksuista syksyn jatkoa kaikille! Meillä ainakin omenapuun oksat ihan notkuu omenoiden painosta, niin paljon niitä on.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Lukemaan oppiminen
Mikä on mahtavinta ja jännintä jota olen oppinut. Lukeminen. Se joka kansalaisen ensimmäisempiä asioita jota koulussa opetetaan.
Se avasi aivan uuden mielenkiintoisen maailman, kun ymmärsi mitä kirjaimet tarkoittaa.
Kirjaimista tuli sanoja ja sanoista lauseita.
Tunne oli mahtava ja voitokas. Pelkäsin koulun alkaessa etten opikkaan lukemaan ja isä rauhoitteli, että sitten olet ensimmäinen Suomessa joka ei osaa lukea. Tän jälkeen tuli jotenkin varma tunne siintä, että kyllä minäkin opin kerta kaikki muutkin mua ennen.
Se uusi maailma joka tämän taidon myötä avautui minulle oli huikean jännä ja mielenkiintoinen. Aluksi luin kaiken mahdollisen aina maitotölkin kyljestä mainoslehtiin. Kirjat ne vasta kiehtovia olikin.
Mikä on sinun tärkein taitosi? Lukemisen lisäksi tämä kirjoittaminen on minulle suorastaan elintärkeä taito ja voimanlähde. Mahtavaa, että Suomessa kaikille on turvattu hyvä peruskoulutus. Sekään ei ole itsestäänselvyys kaikissa maissa. Ehkä se koulu oli kamalaa välillä, mutta oppi kyllä siellä tärkeitä ja mielenkiintoisia asioitakin.
Se avasi aivan uuden mielenkiintoisen maailman, kun ymmärsi mitä kirjaimet tarkoittaa.
Kirjaimista tuli sanoja ja sanoista lauseita.
Tunne oli mahtava ja voitokas. Pelkäsin koulun alkaessa etten opikkaan lukemaan ja isä rauhoitteli, että sitten olet ensimmäinen Suomessa joka ei osaa lukea. Tän jälkeen tuli jotenkin varma tunne siintä, että kyllä minäkin opin kerta kaikki muutkin mua ennen.
Se uusi maailma joka tämän taidon myötä avautui minulle oli huikean jännä ja mielenkiintoinen. Aluksi luin kaiken mahdollisen aina maitotölkin kyljestä mainoslehtiin. Kirjat ne vasta kiehtovia olikin.
Mikä on sinun tärkein taitosi? Lukemisen lisäksi tämä kirjoittaminen on minulle suorastaan elintärkeä taito ja voimanlähde. Mahtavaa, että Suomessa kaikille on turvattu hyvä peruskoulutus. Sekään ei ole itsestäänselvyys kaikissa maissa. Ehkä se koulu oli kamalaa välillä, mutta oppi kyllä siellä tärkeitä ja mielenkiintoisia asioitakin.
perjantai 15. elokuuta 2014
Uusin muumimuki
Jo aiemmin alkukesästä kerroin, että äiti tilasi minulle Kodin Kuvalehden syntymäpäivä lahjaksi, kun siinä sai tilaajalahjana muumimukin. Eli sain samalla kaksi lahjaa viiden kuukauden lehdet ja kauan himoitsemani muumi Muutto mukin vai Seikkailu. Kumpi tää on Muutto muki vai Uusi seikkailu?
No, jokatapauksessa tykkään tän mukin hillitystä väristä ja kuvituksesta.
En osannut päättää miltä kantilta laitan kuvan, niin laitoin joka kulmasta. Tässähän on mukavasti tapahtumaa koko mukissa eikä niinkuin perusmukeissa vain kaksi eri kuvaa.
Taattua laatua!
Mites te, tykkäättekö enemmän perusmukeista vai näistä erikoismukeista? Miellyttääkö Muuttomuki teidän silmää?
No, jokatapauksessa tykkään tän mukin hillitystä väristä ja kuvituksesta.
En osannut päättää miltä kantilta laitan kuvan, niin laitoin joka kulmasta. Tässähän on mukavasti tapahtumaa koko mukissa eikä niinkuin perusmukeissa vain kaksi eri kuvaa.
Taattua laatua!
Mites te, tykkäättekö enemmän perusmukeista vai näistä erikoismukeista? Miellyttääkö Muuttomuki teidän silmää?
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Oikein paljon Onnea mun esikoiselle!
Tänään minun oma rakas pikku blogi mussukka täyttää kokonaiset kaksi vuotta! Pitkä matka ja kasvu ollaan tehty tässä yhdessä. Nimi on muuttunut ja tausta alkuajoista, mutta sisältö toivottavasti ei (ainakaan kovin paljon tai jos on niin paremmaks). Kumpikin ollaan erittäin iloisia teistä siellä ruudun toisella puolella. Olette tehneet tästä hommasta hauskan ja mukavan harrastuksen. Asialliset kommentit on blogin sokerikuorrute.
Onnea on oma blogi ja minä hassu menin ostamaan jopa kortin esikoiselleni. Tietysti siinä piti olla auton kuva, kun niitä autoja on täällä muutenkin niin paljon näkynyt. Te pidätte mua varmaan ihan hassuna, mutta suokaa tää höpsötys mulle kun niitä lapsia ei ole joille kortteja ostella ja juhlia järjestää.
Sen kummempia koosteita en tähän kokoa menneiltä vuosilta enkä myöskään arvontaa järjestä niitäkin kun vasta muutamat oli peräkkäin joten toivomme vaan, että kestätte tulevaisuudessakin matkassamme mukana. Tulen pysymään samalla linjalla eli blogi sisältää niin vakavia kuin humoristisia aiheita. Sitä normiarkea ja lomamatkoja unohtamatta! Kiitos Teille. Kiitos Meille. Jatketaan!
| Tää oli niin söpö, että oli pakko ostaa. |
Sen kummempia koosteita en tähän kokoa menneiltä vuosilta enkä myöskään arvontaa järjestä niitäkin kun vasta muutamat oli peräkkäin joten toivomme vaan, että kestätte tulevaisuudessakin matkassamme mukana. Tulen pysymään samalla linjalla eli blogi sisältää niin vakavia kuin humoristisia aiheita. Sitä normiarkea ja lomamatkoja unohtamatta! Kiitos Teille. Kiitos Meille. Jatketaan!
tiistai 5. elokuuta 2014
Koulu alkaa, jännittää (Reppu pakattuna,vaatteet valmiina)
Minulla ei ala koulu, mutta monella muulla ja useassa perheessä se on ajankohtainen asia juuri nyt. Senpä vuoksi ajattelin nostaa uudelleen julkaisuun vanhan tekstini parin vuoden takaa. Aihe käsittelee omaa ekan luokan alkamistani joka ei todellakaan ollut ruusuinen. Teksti täältä ja julkaistu ekan kerran 14.8.2012.
Reppu pakattuna ja vaatteet valmiina
Elikkäs olin ihan ulkona koko koulu jutusta.Muistan kun seisoin iskän kanssa koulun pihalla ekana päivänä ja ympärillä oli paljon vieraita lapsia ja aikuisia.Isä sanoi ; Sit kun tuo täti sanoo sun nimen,niin mene hänen luo.
Ote isän kädessä tiukkeni ja katsoin silmät suurina ja kysyin ; Tuut sie mukaan?
Ei iskä ei nyt voi tulla,mutta haen siut muutaman tunnin päästä. En ihan itkenyt,mutta melkein.
Nimeni kuultua menin opettajan ja muiden lasten luo ja katsoin koko ajan vaan iskää. Päässäni ajattelin ei mitä mä täällä teen,milloin mä pääsen pois!Pelotti ne kaikki vieraat ihmiset.
En muista mitä tehtiin tuona ensimmäisenä koulupäivänä,mutta aapinen saatiin ja sitä paljon illalla kotona tutkittiin.Pelon sekaisin tuntein kysyin hieman myöhemmin isältä et mitä jos en opikkaan lukemaan.Iskä siihen ;Sit olet suomessa eka joka ei opi koulussa lukemaan.Kyllä minä opin ja aluksi luinkin kaiken mahdollisen maitotölkin kyljestä lähtien.Aivan uusi ja ihmeellinen maailma avautui kirjojen ja lukutaidon myötä.Äidinkieli olikin lempiaineeni koulussa aina aikuisikään asti.
Kouluun menon kivoin juttu oli varmaan ihana pinkki My Little Pony reppu.Kaksi ekaa vuotta palveli hyvin ja sitä ylpeänä kummille ja serkuille esittelin.Tietysti minulla oli myös uusia vaatteita kouluun hankittu ja mikäs muu paidassa koreilikaan kuin nämä samaiset ponit.Nuo kaikki on kotitalossa tallella,ehkä joku päivä käyn kuvaamassa ne ja laitan tänne näytille.
Kavereita en heti koulussa saanut.Ujo ja hiljainen kun olin.Siksi välitunnit olivat tylsiä ja pitkiä.Tähän ajatukseen lopettelen,että muistakaa vanhemmat kysyä lapsiltanne aina ekana kouluvuotena ainakin,että miten päivä meni.Se on tärkeää.Ainakin itselle aikanaan.Ja tällä kysymyksellä saatiin lopulta minunkin itkuiset aamut selvitettyä.Miksi sinne kouluun oli vaikea mennä?Vastaus; Muut lapset ei ole mun kans.
Eli kannustakaa ja kunnelkaa pientä kulkijaa,hänellä paljon on tärkeää asiaa.
Tästä eteenpäin uutta materiaalia:
Ei se tuonkaan jälkeen mitään herkkua ole ollut mulle koulunkäynti, vaan pakkohan sinne oli mennä. Ekat kolme vuotta meni suht hyvin mukavan ja kannustavan opettajan johdosta. Neljännellä luokalla vaihtui opettaja ja helvetti pääsi valloilleen. Tajusin vasta aikuisiällä, että se oli tämä opettaja joka mun itsetuntoni maahan talloi ja jopa melkein vois sanoa yllytti muita oppilaita kiusaamaan mua. Ainakin antoi aihetta kiusaamiselle, jos ei muuta. Ei siitä tällä kertaa enempää, mutta pahat traumat jäi koulusta.
Pitäkää huolta pikkuisistanne ja vanhenpainillassa puhutelkaa rohkeasti opettajaa. Ujo lapsi ei kerro tunteistaan, mutta jos ennen iloinen ja puhelias lapsi alkaa vastaamaan vain yhdellä sanalla kouluun liityvistä asioista on aika alkaa hälytyskellojen soimaan. Tsemppiä vaan kaikille, niin vanhemmille kuin lapsille!
Reppu pakattuna ja vaatteet valmiina
Elikkäs olin ihan ulkona koko koulu jutusta.Muistan kun seisoin iskän kanssa koulun pihalla ekana päivänä ja ympärillä oli paljon vieraita lapsia ja aikuisia.Isä sanoi ; Sit kun tuo täti sanoo sun nimen,niin mene hänen luo.
Ote isän kädessä tiukkeni ja katsoin silmät suurina ja kysyin ; Tuut sie mukaan?
Ei iskä ei nyt voi tulla,mutta haen siut muutaman tunnin päästä. En ihan itkenyt,mutta melkein.
Nimeni kuultua menin opettajan ja muiden lasten luo ja katsoin koko ajan vaan iskää. Päässäni ajattelin ei mitä mä täällä teen,milloin mä pääsen pois!Pelotti ne kaikki vieraat ihmiset.
En muista mitä tehtiin tuona ensimmäisenä koulupäivänä,mutta aapinen saatiin ja sitä paljon illalla kotona tutkittiin.Pelon sekaisin tuntein kysyin hieman myöhemmin isältä et mitä jos en opikkaan lukemaan.Iskä siihen ;Sit olet suomessa eka joka ei opi koulussa lukemaan.Kyllä minä opin ja aluksi luinkin kaiken mahdollisen maitotölkin kyljestä lähtien.Aivan uusi ja ihmeellinen maailma avautui kirjojen ja lukutaidon myötä.Äidinkieli olikin lempiaineeni koulussa aina aikuisikään asti.
Kouluun menon kivoin juttu oli varmaan ihana pinkki My Little Pony reppu.Kaksi ekaa vuotta palveli hyvin ja sitä ylpeänä kummille ja serkuille esittelin.Tietysti minulla oli myös uusia vaatteita kouluun hankittu ja mikäs muu paidassa koreilikaan kuin nämä samaiset ponit.Nuo kaikki on kotitalossa tallella,ehkä joku päivä käyn kuvaamassa ne ja laitan tänne näytille.
Kavereita en heti koulussa saanut.Ujo ja hiljainen kun olin.Siksi välitunnit olivat tylsiä ja pitkiä.Tähän ajatukseen lopettelen,että muistakaa vanhemmat kysyä lapsiltanne aina ekana kouluvuotena ainakin,että miten päivä meni.Se on tärkeää.Ainakin itselle aikanaan.Ja tällä kysymyksellä saatiin lopulta minunkin itkuiset aamut selvitettyä.Miksi sinne kouluun oli vaikea mennä?Vastaus; Muut lapset ei ole mun kans.
Eli kannustakaa ja kunnelkaa pientä kulkijaa,hänellä paljon on tärkeää asiaa.
Tästä eteenpäin uutta materiaalia:
Ei se tuonkaan jälkeen mitään herkkua ole ollut mulle koulunkäynti, vaan pakkohan sinne oli mennä. Ekat kolme vuotta meni suht hyvin mukavan ja kannustavan opettajan johdosta. Neljännellä luokalla vaihtui opettaja ja helvetti pääsi valloilleen. Tajusin vasta aikuisiällä, että se oli tämä opettaja joka mun itsetuntoni maahan talloi ja jopa melkein vois sanoa yllytti muita oppilaita kiusaamaan mua. Ainakin antoi aihetta kiusaamiselle, jos ei muuta. Ei siitä tällä kertaa enempää, mutta pahat traumat jäi koulusta.
Pitäkää huolta pikkuisistanne ja vanhenpainillassa puhutelkaa rohkeasti opettajaa. Ujo lapsi ei kerro tunteistaan, mutta jos ennen iloinen ja puhelias lapsi alkaa vastaamaan vain yhdellä sanalla kouluun liityvistä asioista on aika alkaa hälytyskellojen soimaan. Tsemppiä vaan kaikille, niin vanhemmille kuin lapsille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)