Pääsiäinen

Silloin lapsuudessani Pääsiäinen oli suuri herkuttelu juhla. Tai jos suklaamunien herkkuttelua voi kutsua niin. Niitä syötiin Pääsiäis päivänä ekana ja tokana. Ei koskaan pitkänäperjantaina. Mikä oli pienelle tytölle kova koettulemus, että tiesi että niitä suklamunia on olemassa mutta niitä ei saa ottaa. Pääsiäspäivänä käyntiin mummon luona ja serkkukin tuli kylään. Äiti antoi meille pääsiäistervehdys munat ja ne sai syödä samantein. Painoivat 50 grammaa. Tädiltäni tuli usein kindereitä ja niitä syötiin innoissaan että mitäköhän minulta tulee. Joku rakenttava tietenkin, kun muissa munissa ei ollut rakennattavia niistä sai useimmiten koruja, avainrenkaita. Sormukset olivat mun suosikkeja.
En muista kuinka paljon sai syödä munia, mutta sen muistan kun sain kyöpelinvuoren munan, niin äiti sanoi ettet muuta sitten ota kun se on niin iso. Joten säästin sen karkkipäivään. Haluaahan sitä nyt ennemmän yllätyksiä saada kuin vain yhden.
Kyllä niitä lapsuuden pääsiäisiä muistaa, kuinka herkkuja aikaa olivat. Silloin ei edes kindereitäkään saanut kuin vain pääsiäisenä ja valikoimat olivat paljon pienemmät kuin nykyään.

Entäs Pääsiäinen nyt. Sen on pieni kiva huilinki arjen pyörteessä. Enää en suklaamunilla herkuttele. Katson elokuvia ja mietin että oispa se niinkuin ennen. Äiti meni mökille ja palas sunnuntaina. Mä ajattelin että sieltä tulee levännyt ihminen, niin ei toki. Se oli kuulemma palellut mökissä ja joutui tekemään lenkkejä. Sen miesystävä sanoi että nyt jos ottaa pumpusta niin se on humppuvei koko eukko. Äiti pitäisi ruveta huolehtimaan liikunnasta tai muuten ei hyvä seuraa. Niin minä sai äkäsenä höyryävän äiti takasi. Ja minulla oli ollut niin ihanaa kaks päivää kun olin ominnokkineni. Että sellainen pääsiäinen oli meillä. Harmi kun ei päässyt yllättämään ketään suklaa tervehdyksillä. Ois kiva käydä jossain, mutta missä.