Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Blogi

Tää blogi maailma on siitä kiva, että voi kirjoittaa ihan mistä vaan. Toiset kirjoittaa sisustamisesta, ruokailuista, liikunnasta, vauvasta jne. Minä kirjoitan vähän mitä sattuu. Onko tää mun elämänkerta blogi vai mikä. En tiedä. En välitäkkään tietää.
Mutta niin vain on käynyt että moni blogi jota ennen seurasin on lopettanut. Pikkuhiljaa ne katoaa ja toiset tekevät blogin lopettamis kirjoituksen. Se tuntuu että jää aukko kun on tiiviisti seurannut blogia. Siihen jää yhden ihmisen tyhjä kolo. Ei tiedä enään mitään hänen elämäästään. Minäkään en ole hirveästi uusia blogeja ottanut lukuun. Se on hyvä mikä nyt on. Ei kaikkia jaksa seurata. Osan olen jättänyt pois, kun asiat eivät enää kiinnosta. Niin se vain on.


Itekkään en tänne hirveästi kirjoittele. Tuntu että joskus oli enemmän annettavaa. Olen miettinyt lopettamista, mutta eih. Mä aion jatkaa ainakin kymmenen vuotta. Olipahan sitten asiaa tai ei. Mä olen miettinyt että julkaisisin enemmän päiväkirjaimaisesti tekstejä ja päätynyt eih. Se on parempi julkaista mikä vaan mieleen tulee. Ennen julkaisin reissuista, mutta nyt en ole käynyt 20 kilometriä kauempana. Sääli. Ehkä mä vielä pääseen reissuun. Tai siis kyllä pääsen. Ajattelaan positiivisesti. Viime aikoina minulle on paljastunut se kuinka paljon vanhempia rakastan. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Ehkä se sairaus opetti paljon tässä asiassa. Minä saan asua äitin luona. Se on ihan hyvä. Mutta haluanko jatkossa asua. Sitä en tiedä. Mutta kuitenkin. Minä jatkan bloggaamista. Seuraan blogeja. Haluan saada edes ääneni kuuluviin. Edes hieman. Kiitos kun olette mukanani.

16 kommenttia:

  1. Mä en oo lopettanut blogia. Odotan vain inspiraatiota :D

    Ja sun blogiasi seuraan edelleen, en vain ole enää niin ahkera kommentoija. Kaikkea hyvää sun kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se inspriaatio tulee. Odotin vähän pääsiäismuna postausta, mutta ei tullut. Luin entisen. :)
      Kiitos, että olet linjoilla. Hyvää kevääseen sinullekin. Sie voisit kuvata kesän myötä ihania kesäkuvia.

      Poista
    2. Pääsiäismunapostaus oli suunnitelmissa, mutta sitten kävi niin, että ostettiin pelkkiä Kindereitä :D Valokuvia voisi jossain kohtaa postailla. Vähän ollut nyt jäissä sekin harrastus. Tiedä sitten, mihin tämä kaikki aika menee :D

      Poista
    3. Hah, hah, Kinderit on hyviä. Turha ostaa muita munia. :)

      Poista
  2. On mukava lukea kuulumisiasi täältä blogista ja minusta se ei haittaa, että kirjoitat kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tulee. Tämä on sinun blogisi ja saat kirjoitella just niistä jutuista mitä milloinkin mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin minä teenkin. :)Joskus haluais kirjoittaa tietystä aiheesta, mutta kun tunnen itseni niin kyllästyn eli paras pitää tää blogi tällaisena kun on.

      Poista
  3. Minähän harrastan itsekin "sillisalaatti" bloggaamista, kirjoitan mitä haluan. Hyvä, että jatkat, niin jatkan muuten minäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on mukavaa kun voi kirjoittaa ihan mistä vaan. Mä olen tehnyt varastoon joitakin juttuja, mutta ne on menneet ohi suun. Täytyy keksiä jotain muuta.

      Poista
  4. Minä tykkään lukea blogiasi :)
    Jos itse innostuisin blogia perustamaan, niin sekin olisi varmaan melkoinen sillisalaatti. Ainakin lemmikeistä, valokuvaamisesta ja kosmetiikasta sepustelisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä tehdä siitä minkä tuntee itselleen mieluisaksi. Kaloista voisinkin tehdä jutun, kun puhuttiin lemmikeistä. :)

      Poista
  5. Miekin tuossa viime viikolla huomasin, että neljä blogia oli lukulistalta piilotettu eli lopetettu :(

    Joka vuosi niitä vain tipahtelee pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kadonnut jo ainakin kolme. Niitä on tainnut olla 101. Niin vaan ikävästi kyllä käy. :(

      Poista
  6. Ihmiset ovat kirjoitetuista blogeista varmaan siirtyneet videoblogeihin ja twiitteihin. Ne ei itseäni kiinosta, kivempi lukea ajatuksia tekstinä kuin katsella jonkun naamaa videolla jossa puhuu. Twiteissä taas ei ole oikein sisältöä, kun ne on niin lyhyitä. Yhdessävaiheessa minullakin tuli ajatus blogin lopettamisesta, kun ei sitä kuitenkaan kukaan lue. Itseäni varten sitä kuitenkin kirjoitan, että saisin kirjoittamisharrastuksen edes jokseenkin pidettyä yllä. Ja onhan se mukavaa kun joku joskus harvoin kommentoi. Älä vain lopeta blogiasi, nim. aktiivinen lukija ja laiska kommentoija. Huomasin että kommentointi loppiu kuin seinän, kun kännykällä se ei enään toiminutkaan. Luen sillä blogeja paljon enemmän kuin tietokoneen ruudulta. Jotenkin se ei muista google-tiliäni ja kirjautuminen kestää ikuisuuden, joten siksi kommentointi on jäänyt. Huomaan omissakin teksteissäni että taso ja aiheet voi vaihdella hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun seuraat aktiivisesti blogia. Kyllä minä aion jatkaa. :) Se on totta että ihmiset ovat siirtyneet eteenpäin tehdään videoblogeja. Itseäni se ei hirveästi kiinnosta. Jatkan tätä blogi uraa kun on jotain sanottavaa. Minä kyllä luen blogejasi, mutta aina ei keksi sanottavaa. Jatketaan edelleen.

      Poista
  7. Täällä ollaan vaik ei oo ehtiny kommentoida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän ajattelin että sinä olet sielä. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.