Siitä onkin pitkä aika, kun kirjoitin tänne. Viimeeksi keväällä, syntymäpäiväni. Ajattelin listata nyt synttärilahjat ja kertoa kesäkuulumisia. Elikkäs aloitetaan...
Tänä vuonna en kauheasti juhlinut synttäreitä, mutta muutaman lahjan sain.
Äidiltä: Sain pitää pienet synttärit ja Aku Ankan taskukirja.
Enolta: 50 rahaa, kukkamaljakon joka täynnä karkkia.
Kaverilta: Hiuslenkkejä ja karkkipussin.
Kaverilta: Tuutikki muumimukin.
Kaverilta: Englanninlakuja.
Kesäkuun alussa tuli kiva yllätys. Naapurin vanha setä oli käynyt tekemässä meille saunavastan. Se tuli tuomaan sen meille ja sanoi: Naisille annetaan yleensä kukkia, mutta hän toi saunavastan. Minusta se oli ihanaa. Hän on jo yli kahdeksankymmen vuotias ja jaksoi tehdä saunavastan.
Mansikoita päästiin maistelemaan heinäkuun alussa. Kyllä olivat ihania. Sitten tehtiin siitä vielä mansikkakakku. Joka kesäinen herkku.
Tietysti olen jo heinäkuun alussa katsonut Pieni merenneito elokuvan. Sen Disneyn version. Täällä kesä on sujunut kivasti.
Onpa kivat lahjat sinulla. Minäkin odottelin kotimaisia mansikoita ja tänäänkin ostin yhden rasia meille kotiin, ihanan makeita ovat.
VastaaPoistaKaunista loppuviikkoa sinulle Minttu <3
Lahjat olivat kyllä aina mukava saada ja osaa olla niistä aina vanhemmalla iällä kiitollinen. <3
PoistaMansikat ovat kyllä hyviä. Ne todellakkin vie kielen mennessään.
Mukavaa loppu viikkoa Outi <3
Ihanat lahjat! Saunavasta kukkakimppuja on hauska idea. Me kävimme viime viikonloppuna mökillä ja kylvettiin vastalla. Koivun tuoksu ja vastalla ropsuttelu ovat kesäsaunan parhautta. Minulla on synttärit heinäkuussa ja lapsesta asti synttäreihini on kuulunut mansikkakakku <3
VastaaPoistaVarmasti mansikkakakku kuuluu synttäreihin jos on heinäkuussa.
PoistaLahjat olivat kyllä kivat. Saunavasta kuuluu meillä aina silloin kun olin lapsi niin iskän kanssa tehtiin ennen juhannusta. Nyt sen toikin naapurin vanha setä. :)