Käytiin elokuun puolessa välissä katsomassa hiekkalinna äidin kanssa. Eipä se tänä vuonna kovin kummonen ollut. Laitan tähän muutaman kuvan.
Minusta hiekkalinna oli tänä vuonna aika vajavainen. Siinä oli vaikka minkä verran voinut olla lisää töitä.
Semmonen se nyt noin suurinpiirtein oli. Toivon että ensi kesänä olisi joku aihe minkä pyörillä olisivat.
Kuvien perusteella kaunein oli tuo hevonen ja kyytiläinen.
VastaaPoistaIhanaa loppuviikkoa sinulle Minttu <3
Se oli myös minun mielestä hienoin. Otin vielä hevosesta eri kuvan, mutta en laittanut tähän.
PoistaKiitos Outi. Mukavaa loppu viikkoa sinulle <3
Noi ovat kyl upeita
VastaaPoistaNe ovat hienoja. Kuvat eivät kerro kaikkea. Luonnossa todella upeita.
Poista