Kaikkiahan tietävät että minä syön paljon karkkia. Mutta minulla on karkkijemma aina 90-luvulta lähtien ja on myös 80-luvulta, mutta niistä en tiedä missä ovat. Eli palataan 90-luvulle.
Smarties kansa on nokkelee jne. Muistui laulusta mieleen, jos se meni noin.
Nämä on varmaan 90-luvun alusta. Näissä oli niitä suussa sulavia suklaita. Minulla on näitä kolme kappaletta: Minniä kaks ja yksi Mikki joita yksi koira on kohdellut kaltoin. Mikiltä puuttuu tikkari. Joku ihmettelee miksi nämä ovat mulla säästössä, mutta katsookas...
Sinne voi laittaa rahaa, kätevää. Vaikka tosin, ei mulla sielä rahaa ollut. Pidin ne muuten vaan. Olivathan ne tosi söpöjä.
Sit siirrytään karkkilaatikoihin. Näitä löysin muutaman eräästä laatikosta.
Noita ylimpiä ei saa enää ja ainoa minkä saa on Zalmiakki. Nämä olivat kaikki hyviä. Jee-Jee.tä kaipaan erittäin paljon. Niistä tuli hyvä salmiakki-hedelmä yhdistelmä. Röllitkin olivat hyviä. Tässä toiselta puolelta kuvattuna.
Röllissä on vielä muovi laatikon päällä. En viitsinyt ottaa pois. Antaa olla. Ja jotakuinkin. Nämä laatikot olivat pieniä. Enää ei edes tehdä näitä laatikoita kovinkaan paljon. Ennen olivat hyvät valikoimat. Sääli.
Sit ihan loppuun vielä kaksi karkkipussin kuvaa. Nämä löytyivät myös karkkilaatikoiden jemmasta.
Bonbonjeja! Jokainen muistaa nämä ällöttävän likaiset hyi hyi nimet. Olen varmaan maistanut kaikkia, mutta nämä löytyivät jemmasta. Lokin läjäys oli hyvän makuinen.
Nyt te miettitte, että heitänkö menee nää karkkijemmani, mutta en heitä. Laitan ne säilyymään lootaan. En tiedä miksi, mutta onpahan jotain mitä voi vanhana muistella.
Lokin läjäys tais olla mun suosikki. Jossain pussissa oli sellaisia keltaisia apinoita, joita me kutsuttiin ihan kamalalla nimellä...kusiapinat :) Kusiapinat oli tosi hyviä, niissä oli salmiakkijauhetta sisällä :D
VastaaPoistaVoi vitsit mikä nimi. :D Minä muistan että härkeissä silleissä oli myös salmiakkjauhetta sisällä. :)
PoistaMinä jo ajattelin tuosta röllin muovista että onko se ollut avaamaton kaikki nämä vuodet. On kyllä hauska kerälilyidea tuo ollut ja kauniita rasioita. Minulla on vanha vhs-kasetti tallessa jossa mainostetaan Bombonkin karkkeja nimeltä Murkun Lirut. Mainoksessa oli murkku, joka meni puskakuselle. Jotenkin on myös jäänyt mieleeni Koiran paukku nimiset karkit...
VastaaPoistaEi ole ollut. Hätänen syöjä kun ei ole viittinyt repiä muoveja pois- Nykyän ne poistetaan ekaks. :) Bomboneissa oli kyllä vitsikkäät mainokset.
PoistaAaaaw, Jee Jee-karkit oli niiin parhaita! Nostalgista nähdä tuo rasia.
VastaaPoistaJee Jee karkit olivat tosi hyviä, niitä kaipaan. Näitä on varmaan vielä lisää, kun jaksaa tonkia. Kaikkea olen kerännytkin. :)
Poista