Sivut

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Lapsuusmuistoja: Meillä luetaan

Meillä on luettu aina ja paljon. Iskä sanomalehtiä, Aku Ankkaa ja Jerry Cottonia sekä yhden kirjan vuodessa (Sen jonka äiti joululahjaksi osti. Sen isä jouluna aloitti ja kesälomalla luki loppuun). Minä pienenä sarjakuvia ja satukirjoja. Myöhemmin esim. Tiina sarjaa ja Viisikkoa. Äiti ohjasi Tiinan pariin ja isä Viisikko kirjoja lukemaan. Äiti on lukenut kaikkea mahdollista aina lehdistä hömppäromaaneihin ja herttasarjoihin. Aku Ankan taskukirjoja keräsimme kiitettävän tiuhaan 90-luvun puolesssa välissä,

Kirjastossa käytiin vähintään kerran kuukaudessa. Joskus useamminkin. Kerralla lainattiin vinopino satukirjoja minulle ja niitä piti heti kotona päästä "lukemaan". Sieltä luettiin myös iltasadut minulle. Joka toinen ilta isin ja joka toinen ilta äitin vuoro, mutta äiti sai useammin lepovuoron jotta ehti lukea omaa kirjaa ennen nukkumaankäyntiä. Iskä kun ei juurikaan sängyssä lukenut. Äiti jatkoi lukemista vielä meidän jälkeenkin kunnes alettiin kämisemään: Nyt se valo pois. Ei täällä saa nukuttua. Äiti huokas. Luki luvun loppuun ja kävi nukkumaan.

Koska käytimme kirjastoa ahkeraan. Ei omia kirjoja ostettu kuin syntymäpäivä ja joululahjaksi. Siltikin niitä satukirjoja kertyi aika kasa minulle. Äitini on hamstrannut niin paljon kirjoja ettei koko elämänsä aikana ehdi niitä kaikkia lukemaan. Se ostaa niitä antikvariosta ja kirjastosta sylillinen kahdella eurolla. Minä ostan vain satukirjoja. En halua mitään painavaa kirja taakkaa kantaa mukanani, kun ei niitä hautaan saa. Kirjoja kuitenkin kiitän siintä, että omaan niin vilkkaan mielikuvituksen kuin olla ja vain voi sekä osaan itse luoda tekstiä helposti. Koulussahan rakastin aina aineenkirjoitusta.
Luetaanko teillä paljon?

16 kommenttia:

  1. Ennen luin enemmän. Lapsille olen lukenut ihan mahdottomasti. Meillä oli kotikotona paljon kirjoja, koska vanhemmat saivat Otavalta ja WSOY:ltä todella tuntuvia alennuksia. Mukavaa viikonloppua Minttu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen lapselle on kuin laittaisi rahaa säästöpossuun. :)
      Mukavaa viikonloppua Outi ja kiitos. <3

      Poista
  2. Lapsena minäkin olin kirjaston suurkuluttaja. Kyllä kävin läpi kaikki mahdolliset sarjat. Nyt aikuisena olen paljon laiskempi lukija, mutta luen kuitenkin. Mukavaa viikonloppua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on iän myötä tullut laiskempi lukija, mutta blogeja luen ainakin. :) Mukavaa viikonloppua Johanna. <3

      Poista
  3. Äitini luki aikoinaan paljon ja itse opin nsuttimaan kirjoista jo pienenä. Omatkin lapset ja nyt lapsenlapset olen houkutellut kirjojen pariin. Lukeminen on rentouttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen vaatii vain aikaa ja hyvää keskittymiskykyä.

      Poista
  4. Minä olen tai olin perheeni ainoa kirjatoukka.
    Edelleen se on rakkain harrastus, ja tulee varmasti olemaankin.
    Kirjaston palveluja käytän ja jonkin verran jo e-kirjojakin, vaikka olin ensin niin niitä vastaan :)
    Kirjoittaminen sen sijaan ei ole koskaan kiinnostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän nykyään enemmän kirjoittamisesta kuin lukemisesta. :)

      Poista
  5. Minnä luin Viisikoita ja Tiina-kirjoja mutta muuten meillä ei erityisemmin luettu tai en ainakaan muista. Itse olen omille lapsille lukenut paljon ja saanut sitä siirrettyä lapsilleni

    VastaaPoista
  6. Ei tahdo olla lukemisaikaa. Luin eniten silloin, kun meillä ei ollut vielä telkkaria, videopelejä tai internettiä. En ole koskaan pitänyt kuvattomista romaaneista, mutta Aku Ankan taskukirjoilla pääsi lukemisen makuun. Lasketaanko se vielä lukemiseksi, että Pikku kakkosessa luettiin satuja 1990-luvun alkupuolella. Harvoin enää on sellaista syventymistä tarinoihin, kuin lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lasken taskareidenkin lukemisen lukemiseksi ja itellään myös noiden varsinaisten kirjojen lukeminen vähentynyt.

      Poista
  7. Nyt ei oo ollu oikein aikaa lueskella. Kyllä nuorena tuli luettua mm. Aku Ankkaa, Hevoshullua, Suosikkia...Kirjoista yleensä Merja Jalon heppakirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein harmittaa, kun nykyään ei jaksa kirjoihin syventyä. Satukirjoja ja sarjakuvia sentään luen.

      Poista
  8. Meillä luetaan aika paljon, Ellulle yleensä useampi satu/lastenkirja päivässä ja Veenullekin on alettu lukea omia kirjojaan. Mie rakastan lukemista ja yleensä miulla on aina jokin kirja kesken, ennen lapsia luin useammann kirjan viikossa, nyt pari kirjaa kuussa ja lehdet siihen päälle. Mies luki ennen, mutta nykyään selaa lähinnä frisbeegolffoorumeita. ;)

    Meillä käy kirjastoauto tuossa vieressä, joten joka toinen viikko ainakin haetaan lisää luettavaa. Ja välillä tehdään vartavasten retki keskustan kirjastoon, siellä on upeat valikoimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut blogistasi, että teillä luetaan lapsille. :)
      Meidän kylillä käy kanssa kirjastoauto joka toinen viikko, mutta silti asioidaan enemmän keskustan kirjastossa.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.