Tästä viikosta tulikin Disney teema viikko. Oho, toivottavasti ei haittaa. Halusin vain unelmoda, haaveilla ja katsella kauniita kuvia. Kuvista puheenollen en ole täällä blogissa esitellyt minun prinsessa julisteita jotka tilasin syyskuussa ja siirsin seinälle joulukuussa. Disney blogia seuranneille tää on tuttua juttua.
Tarkoitukseni oli tosiaan tilata itselleni yksi pieni juliste ja naapurin Elsalle joululahjaksi iso Frozen juliste. Kävi kuitenkin niin, että edullisen hinnan vuoksi kotiutin kaksi pientä (41x51cm) prinsessa julistetta ja Frozenin lisäksi itselleni ison ( 61x91cm) Anna julisteen joka odottaa vielä seinälle pääsyä.
Tämä on suosikkini ja sijaitsee sängyn vieressä. Tykkään katsella kauniita kuvia heti herättyäni tai unta odotellessa. Pienestä pitäen olen ympäröinyt itseni kauniilla kuvilla. Valitsin monien kymmenien prinsessa julisteiden joukosta tämän, koska mukana oli kaikki suosikkini jopa Merida Pixar prinsessa. Erityisen ilahtunut olin, että tästä löytyy Tianakin. Hieman unohduksiin jäänyt kaunokainen. Tämä juliste on ispiroinut minua moniin Disney aiheisiin blogiteksteihin.
Tähän toiseen julisteen tuli salama ikävästi mukaan, mutta kai tuosta jotain selvää saa. Tämä on tällä hetkellä siinä paikalla johon Annan pitäisi tulla. Omaa silmääni tämä ei viehätä niin paljon kuin eka juliste. Ensinnäkin häiritsee nuo kruunut. Ainakin Jasminen kruunu on tökerön iso eikä sovi hänen päähänsä lainkaan ja miksi Ariel ainoana on jätetty ilman kruunua. Prinsessojen asennot ovat myös jo hyvin moneen kertaan nähdyt. Taustalla oleva linna ja ilotulitus houkutteli ostamaan.
Lapsena kun ei ollut niin pitäähän sitä nyt saada. Anna julisteen esittelen, kun joskus jaksan sen seinälle taiteilla. Mut arvatkaas mitä... Jos mulla olisi rahaa kuin roskaa olisin ostanut pahvisen Belle standin joka seisoo omilla "jaloillaan" Pituutta sillä on 163cm ja levein kohta helmasta 90cm. Pikkasen ois makee ja ehkä joskus sen ostankin. Ha ha, mitähän mä sillä teen... Tanssin sen kanssa? No haaveita vain. Täytyy alkaa säästää erästä Disney aiheista kirjaa varten jotta saan sen itselleni syntymäpäivälahjaksi ostettua. Olen koko viikon elänyt ihan unelmissa ja haaveissa. Eikä mua haittaa yhtään se ettei mulla ole varaa niitä toteuttaa. Haaveilu on onneksi ilmaista.
Tällästä höpönlöpöniä oli tää viikko. Ensi viikolla jotain ihan muuta tai sitten ei.
Oi, itse viehtyn enemmän tuosta alemmasta julisteesta. Todella kaunis
VastaaPoistaNoo, siinä prinsessat näkyvät ainekin kokonaisina eikä pelkkä puolivartalo kuva.
PoistaPitäisiköhän mun tilata tällain sulle synttärilahjaks. Tosin nekin tais vasta syksyllä olla. :)
Se ois kylläihan liikaa, vaikka upea kuvahan tuo on. Tossa alemmassa kuvassa prinsessat näyttävät minusta luontevimmilta, siksi pidän siitä enemmän.
PoistaMinusta on ihanaa ilahduttaa kavereita, mutta tuo olisi hankala postittaa.
Poista