Niin siintä lumesta...

Vielä kuukausi takaperin lumi oli ihme jonka näkeminen aiheutti suurta huokailua ja ihastusta. Äiti katso lunta sataa, ihanaa! Huusin minä. Entä nyt...Sitä ei enää edes huomaa. Siinä se on ja siihen se jää aina kevääseen asti ja jos sitä sattuu satamaan lisää kuuluu: Äiti taas sitä lunta tulee. Sun vuoro tehdä lumityöt!
Äiti: Ei ole, kun sun vuoro. Mä tein viimeeks.
Minä: No et kyllä varmana tehnyt. Se olin minä joka sitä märkää painavaa nuoskaluonta kolasi.
Äiti: Muista, tontut liikkuu kurkkimassa onko täällä kilttejä aikuisia. Ei saa korottaa ääntä tai ne säikähtää ja sanovat pukille: Ei sinne voi aattona mennä. Siellä huudetaan.
Minä: En kuule mene tuohon halpaan enää en. Ehkä vielä kakskytviis vuotta sitten, mutta enää ei onnistu ei.
Äiti: No voi harmi. Sit menee naapurin Elsalle Disney dvd.t.

Kuva vanha. Ei liity tarinaan.

Niin että näin kivaa se on nyt, kun lunta sataa. Valkoista joulun odotusta vaan kaikille ja olkaahan kilttejä. Siellä ne tontut kurkkii kuka teki, mitä ja milloin. Ne pääsee makkarin ikkunankin taakse. Ähäs, äiskät ja iskät siellä kiltisti pysyvät vaan omilla puolillaan sängyssä. Mistä tuo nyt tähän tuli!? Tuhmasta mielestä. No niin, taas tuhma! Ei taida Minttu saada tänä vuonna yhtään lahjaa tällä menolla, kun ajatuksetkin on tuhmia! Hyi.