Ihastuminen

Mä ihastun tosi usein, nopeasti ja helposti. Olen aina luullut, että niin muutkin, mutta näin ei kuulemma ole. Ihastuminen on usein yksipuoleista ja se ei haittaa mua. Parasta on se tunne, kun odottaa näkevänsä jonku tietyn henkilön ja jo ajatus hänestä saa hymyilemään. Nykyään kerron varsin nopeasti, jos olen ihastunut johonkuhun. Nuorena tuli missattua parikin hyvää miestä hiljaisuuden takia. Kadun vieläkin. Kliseisesti ihastun hymyyn tai silmiin. Joskus jopa sanoihin, mutta six-packilla ei muhun vaikutusta tehdä.

Ensimmäisen kerran ihastuin päiväkodissa 5-vuotiaana Pekka nimiseen poikaan. Pekalla oli kiva hymy ja hän nauroi paljon. Koulussahan mä vasta ihastuinkin ja moneen poikaan samaan aikaan. Wau, mikä valikoima! Teini-iässä ihastuin usein kavereiden isoveljiin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihastunut olen ollut aina.

Olenko ihastunut tällä hetkellä...Ehkä, en tiedä, olen. Ihan vähän vaan. Eikä se toinen tietenkään tiedä sitä. Enkä mä varmaan koskaan kerro sitä sille. Varmaan pitäisi, mutta tämä ihastuminen on tapahtunut salakavalasti ja hitaasti. Ei ex-tempore lainkaan. Vaan sama linja kuin aiemminkin: Yksipuolisena mennään.