 |
| Äitini rakastaa ruusuja. Toisin kuin minä. |
 |
| Äitini rakastaa herkuttelua. Niin minäkin. |
Siihen asti olen onnellinen.
perjantai 23. syyskuuta 2016
Äideiksi synnytään
Kyllä, luit oikein. Minä kategorisoin aika tylysti naiset kahteen kastiin: Äidilliset ja ei äidilliset persoonat. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. En ole koskaan hoidellut vauvanukkeja tai nukkeja ylipäätään lainkaan. Kotisleikeissäkin olin töissä käyvä uraohjus ja serkkupoika firmansa pomo joka laiskotteli kaikki päivät kotona minun käydessä töissä. Eikä minulla ollut alle kouluikäisenä edes mitään käsitystä vauvoista ollessani suvun nuorin jäsen. Seitsemän vuotiaana näin ekan vauvan livenä ja pidin sitä tylsänä sekä haisevana otuksena joka vaan potki ja sätki sängyssään.
Minulle riittää muutama tunti sillointällöin lasten seuraa esim. Naapurin Elsan. Pelaaminen, leikkiminen ja hassuttelu on hauskaa lapsen kanssa, mutta omat toisivat liikaa vastuuta. Senpä vuoksi sydämeni itkee verta aina, kun näen äitini ihastelevan muiden lapsia. Hän olisi niin ihana ja täydellinen mummo, mutta minun itsekkään päätökseni takia hänestä ei ainakaan "aitoa mummoa" tule koskaan. Äitini on äidillinen, pehmeä ja lempeä ihminen joka laittaa lapsensa (minun) tarpeet aina omiensa edelle. Hän on auttanut minut useammin kuin kymmenen kertaa pulasta. Hän on kärsinyt vuokseni enemmän kuin yhden ihmisen tarvitsee kärsiä, mutta siltikin vieläkin, vaikka olen aikuinen tekee kaikkensa että minulla olisi hyvä olla.
Te jotka olette äitejä. Te olette helvetin vahvoja! Arvostan teitä. Ilman äitejä tämä maailma olisi julma ja kylmä kulkea, mutta tulee sekin päivä kun näin käy.
Siihen asti olen onnellinen.
Siihen asti olen onnellinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos Minttu <3 Mielestäni on hienoa, että näet myös sen, että et itse ole äidillinen. Arvaapa monta naista tulee äidiksi olematta yhtään äidillinen tai oikeasti eivät haluakaan tulla äideiksi, mutta silti tulevat? Niitä näkee paljon. Minusta on myös vahvuutta tietää, että äitiys ei välttämättä ole se oma juttu.
VastaaPoistaHaleja ja aurinkoa perjantaihisi <3
Välillä olen leikkinyt ajatuksella, että olisin äiti. Kaikki kivat jutut olisi joo kivoja, mutta elämä ei ole yhtä joulu tai kevätjuhlaa. Siihen kuuluu arki, aikaiset aamut, kiukuttelu ja jos se lapsi tulis minuun niin muutahan se ei tekiskään kuin kiukuttelisi. :D
PoistaIhanaa viikonloppua Outi. <3
Itse en näe asiaa ihan noin. En nimittäin itsekään leikkinyt koskaan nukeilla, yök! Harmitti, kun poikapuolinen serkku sai aina kivoimmat lelut joululahjaksi. Vauvoista en ollut kiinnostunut koskaan. Pidin vauvaa varmaan ekan kerran sylissä saadessani kummitytön vähän päälle parikymppisenä.
VastaaPoistaEn haaveillut omasta vauvasta, mutta halusin silti kokea äitiyden. Äitinä olen ehkä liian suoraviivainen, en sellainen lässynlässyn äiti, mitä mielessäni perinteiset äidilliset äidit ovat.
Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Kun oikea mies sattuu kohdalle, voi piilossa olevat äidillisetkin tunteet nousta pintaan. Onhan lisääntyminen kuitenkin yksi perusvieteistä. Äiti voi olla monella tavalla.
Jos minusta tulee äiti, niin joko miehellä on lapset valmiina tai adoptoin. Synnyttämään en ala oman henkeni uhalla.
PoistaSinä olet combomixaus. Mut mä en haaveile vauvasta, enkä äitinä olosta. Jos oikea mies tulee kohdalle ja sillä on lapsia ennestään, niin hyväksi vanhemmaksi ystäväksi lapsille voin ruveta ilman suurta vastuullisuutta lastan kasvatuksesta.
Se on kyllä pääasia, että tietää, mitä haluaa tai ei halua :)
PoistaNiin, kyllä mä olen varma et semmosta miestä ei tulekkaan joka mielen sais muuttumaan. Etenkin, kun tuo ikä alkaa painaa ja mä rakastan nukkumista niin yösyötöt ois jotain ihan kauheeta mulla! :)
PoistaIhanasti kirjoitettu <3 Musta tuntuu, että osalla on vahva hoivaamisvietti jo heti pikkutytöstä lähtien, jolloin mm. ne vauvanuket kuuluvat leikkeihin. Minä olin pienenä juuri tuollainen ja voin kyllä myös sanoa, että olen aina ajatellut haluavani joskus lapsia. Silti ne äidit, jotka eivät ole oikeastaan koskaan aikaisemmin ajatelleet saavansa lapsia ovat usein äidiksi tullessaan mitä parhaimpia äitejä pienokaiselleen. Totta on kuitenkin sekin, että kaikki eivät äideiksi halua ehkä ikinä ja minusta se, että sen itse tiedostaa ei ole itsekkyyttä vaan viisautta.
VastaaPoistaKiitos Heidi. <3 Monen mieli muuttuu varmasti matkan varrella, mutta jostain kumman syystä minä olen aina ollut tätä mieltä. Ikääkin sen verran, että kyllä ne lapset täytyis jo olla tehtynä jos niitä meinaa.
PoistaItse kuulun ehdottomasti ei äidillisiin persooniin, ja minusta siinä ei ole mitään väärää.
VastaaPoistaLemmikkejä on ja on ollut, tällä hetkellä kissa, ja ne riittää kattamaan surkastuneen hoivaviettini tarpeen.
Ihan turha hokea että mieli muuttuu. Voi muuttua mutta voi olla muuttumattakin, ainakaan sitä ei kukaan ulkopuolinen sanele mitä elämälläni teen.
Nyt on toki ikääkin jo niin paljon että ei enää mahdollisuus.
Yes, asiaa. Yhdyn suhun muuten, mutta kissan sijaan hoidan kaloja. :)
PoistaJoo, itekkin kun lähentelee ikä enempi 40.v. kuin 30.v. niin kyllä ne lapset pitäisi olla jo tehty jos niikseen tulee.
Mielenkiintoinen postaus ja keskustelu.
VastaaPoistaSain esikoisen 34v.na ja toisen 36v.na. Ennen sitä en ollut kypsä äidiksi. Tosin silloin vasta olin vakaassa suhteessa nykyiseen aviomieheeni. Olen hoitanut veljiäni vaihtelevasti jo n.10 vuotiaasta äitimme ollessa vuorotöissä. Nukeilla leikin lapsena, mutta kavereina oli myös poikia.
Jokainen on erilainen ja äitiyden kokeminen on nykyään enimmäkseen vapaaehtoista. Tosin kaikki halukkaat eivät kuitenkaan saa omia biologisia lapsia, silloin adoptio on hyvä mahdollisuus.
Silloin esim. hylätyt lapset saavat turvaa ja hoivaa.
Minulle lapseni ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointinsa menee kaiken edelle tietyissä rajoissa, en siloittele tietä elämään liian tasaiseksi, mutta autan aina kykyjeni mukaan pyydettäessä. Annan myös tilaa kasvaa ja tehdä omia valintoja.
Joten kaikilla on oikeus olla tai olla olematta äiti tai isä. Siis jos ehkäisy on kunnossa:) Hyvää viikonloppua<3
Ehkä turhankin kärjistetysti kirjoitettu, mutta oma mielipiteeni omalta kohdalta tämä. Minulle on jotenkin lapsesta asti ollut selvää, että jos lapsen haluan niin adoptioin. Annan hyljätylle, rakkautta kaipaavalle lapselle sen mitä hänen omat vanhemmat eivät voineet antaa. <3
PoistaSurullisinta on juurikin se että kaikki jotka tahtoisivat oman lapsen eivät vältämättä sitä saa ja se raastaa sydäntä.
Hyvää viikonloppua Eila. <3
Ymmärrän mielipiteesi
VastaaPoistaItse oon todella onnellinen tuosta pikkumiehestä vaikka joskus hermoja kiristääkin =)
No kunhan kasvaa niin on loistopakkaus. :)
PoistaKauniisti kirjoitettu! Ja siulla on kyllä todella kaunis äiti, teissä on samaa näköä!
VastaaPoistaKiitos Minna. Välitetään terveiset äidille ja joo kyllä meissä aikasta paljon samaa näköä on. :)
PoistaHieno postaus!
VastaaPoistaKiitos Noora. <3
PoistaHyvä postaus. Omistin muutaman nuken, mutta enpä kauheasti niillä oikein leikkinyt. Eikä noi kotileikitkään oikein olleet mua varten.
VastaaPoistaKiitos. Aihe taas puhututti niin paljon, että oli pakko avautua.
Poista