Sivut

torstai 14. heinäkuuta 2016

Isänsä tytär

Minä olen isääni tullut herkkäuskoinen varsin hyväätahtova, mutta usein mokaava persoona. Ihminen joka menee, vaikka läpi harmaankiven jos niin päättää. Ihminen joka lyö päänsä seinään useammin kuin kerran ennenkuin uskoo, että nyt ei onnistu.
Itsenäinen silti läheisyyttä ja hellyyttä kaipaava humoristi. Kovan elämänkoulun käynyt ja siitä oppinut ehkäpä enemmän kuin missään yliopistossa koskaan.
Rakkauttava antava ja sen ääneen sanova ihminen joka ei pelkää myös itkeä, kun oikein joku koskettaa.
Lähestulkoon rauhallinen persoona ja jos suuttuu niin leppyy nopeasti.
Kannustava ja rohkaiseva. Ei koskaan toisia alentava tai haukkuva ihminen.
Hyväksyy ihmiset juuri sellaisena kuin ovat.
Ei pelkää sanoa omaa mielipidettään, mutta kuuntelee toki muitakin.
Rakastaa lakua ja salmiakkia.
Inhoaa työlistoja. Ne kahlitsevat liikaa.
Tekee asiat mielummin inspiraation mukaan kuitenkin tehden ne ajallaan.

Lakua sen olla pitää.
Ulkoisesti muistutan isääni hyvin vähän, mutta jotain kuitenkin:
Silmät ja sama katse.
Huono iho ja hauraat hiukset. Ei niin kiva piirre, mutta minkäs teet.

Minä ja iskä 80-luvun alussa Haukkavuorella.
Tää viimoinen on hauska. Isäni on vasenkätinen, äitini oikeakätinen. No mikä minusta sitten tuli: Sekakätinen!

14 kommenttia:

  1. Mä olen luonteeltani isäni kaltainen...ulkonäkö taasen on äiskältä peritty.

    VastaaPoista
  2. Kuulostat olevan hyvää ystäväainesta ja sopivan persoonallinen ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksi kuuntelijaksi mua on ainakin sanottu ja myös persoonalliseksi ihmiseksi. Jälkimmäinen ei tosin viehätä kaikkia, kun erottuu massasta. ;)

      Poista
  3. Mä olen isäni näköinen ja hyvin paljon myös luonteeltani samanlainen. Siskoni usein sanoo, että taas kuulostit ihan iskältä.
    Ei haittaa yhtään, mun isi oli ihana <3

    VastaaPoista
  4. Hienoja ominaisuuksia! Itse olen sekoitus vanhempiani, ja perinyt jotain myös aiemmilta sukupolvilta, mm. kiharat hiukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun syvällinen ajattelutapani on peritty äitinisältä, rakkaalta ukiltani. Muuten taidan olla aika perus cocktail vanhempiani. :)

      Poista
  5. Minä löydän lähes päivittäin jotain perittyjä ominaisuuksia, milloin isältä, milloin äidiltä. Ehkä enemmän kuitenkin isältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellain kun katson peiliin niin ihan kuin isääni silmiin katsois. :)

      Poista
  6. Hahaa, mie olen niin paljon isäni näköinen, että miut on pysäytetty kaupungilla ja kysytty, olenko hänen tyttärensä. :D Piti sitten viedä terveisiä. Luonteenpiirteiltä en kai muistuta oikein kumpaakaan vanhempaa, tai sitten molempia vähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekkin on sanottu oletko sinä M.n tytär? Ihan on isäs silmät sulla. :) Eli silmstä, mutta ei muuten.

      Poista
  7. Mieki oon periny enempi piirteitä isältä ku äidiltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas täällä on lukijoissakin paljon isänsä tyttäriä. :)

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.