Lapsuusmuistoja: Kesätkin oli kauniimpia

Lapsuuden kesät olivat ainakin muistoissa kauniita ja pitkiä. Aurinkoisia ja iloisia Aamukastetta nurmikolla aamulla jalkojen alla ja grillimakkaraa illalla hampaiden alla. Niin ihania tuoksuja ja muistoja tulvillaan koko kesä. Iskä pyysi aina keräämään käpyjä grillitulia varten ja minähän keräsin pienet hiekkaämpärit täyteen. Näin jälkiviisaana ajatellen iskä tais teetättää mulle ennen nurmikon leikuuta vaativan pihan siistimistyön. Niin tai näin käpyjä kuten myös kiviä oli kiva kerätä. Entä se grillimakkara sitten... Se puolikas jonka just just jaksoin syödä maistui tosi hyvältä (ketsupin kera) takapihan terassipöydän ääressä ilta-auringon pilkistellessä mäntyjen välistä. Oi onnea ja autuutta niitä hiljaisia hetkiä kun ainoa ääni kuului vanhasta kasettisoittimesta joka soitti Kari Tapion kappaleita. Olen suomalainen kuvasti hyvin tätä hetkeä.

Vallan hauskaa oli silloin, kun serkku-poika tuli kylään. Pelattiin soft ballia, sulkapalloa, minigolfia, betangueta ja heiteltiin frisbeetä. Alla olevassa kuvassa nautitaan alkukesän päivistä meidän uudessa puutarhakeinussa jossa pystyi istumaan neljä samaan aikaan. Se oli hurjan hauskaa meistä lapsista. Nautitaan me myös näköjään lakupiipuistakin.

Huomatkaa päheet aurinkolasit ja minulla oli tuollain "hellehattu" päässä aina kolmevuotiaasta lähtein. Kouluiässä se vaihtui lippikseen. Enkä mä vieläkään osaa olla ilman hattua niinkuin hyvin tiedätte. Aidan rakennus puuhatkin näyttävät olevan vielä kesken taustalla joten kuva on varmaan vuodelta 1985. Sama keinu löytyy vieläkin pihasta. Tosin pariin otteeseen maalattu tässä välissä jo. Hyvä siinä oli istua ja aurinkoa paistatella. Tosin mä en yleensä kauheasti auringossa ollut, vaan viihdyin ja leikin aina varjossa. Yön lapsi, rakastin jo silloin iltoja ja öitä.

Niin se yksi mun ihan oma lempi puuha oli tosiaan kivien keräily ja sit rakensin laudoista (joita meillä riitti) esittelypöydän niille. Eli meillä oli joka kesä oikea kivinäyttely takapihalla. Toki ensin pesin ja putsasin hiekkaiset kivet ennenkuin näytille asetin ja joskus joku saattoi kymmenellä pennillä ostaa jonkun aarteen omakseen. Niitä kiviä löytyi  myös sisätiloistakin. Kaikki kukkaruukun aluset täynnään ja hienoimmat tallessa omissa kätköissä. Auta armias miten kauhea huuto nousi, jos äiti meinasi niitä pois heittää. Ei onnistunut. Itseasiassa kerään kiviä vieläkin. Tosin hieman tarkemmalla silmällä kuin muksuna. Etenkin rantahietikon veden sileäksi hiomat kivet kiehtoo mua ja rakastan kivikoruja. Saatanpa tuijotellakkin kiviä ja lumoutua niistä etenkin siintä että ovet ikuisia. Kuolemattomia ja täällä vielä silloinkin kun minä lähden taivaskuoroon.

Lapsuuden kesät niin ne olivat sitä huoletonta aikaa, kun surua en tuntenut lainkaan enkä aikaa. Nykyään tuo kello määrittelee mua niin paljon. Lapsuudenkesistä riittäisi kirjoitettavaa, vaikka kirjaksi asti joten tulen jatkossakin palamaan näihin kesämuistoihin.