Sivut

tiistai 16. joulukuuta 2014

Lauantai ilta äitin kanssa

Miehen lähtiessä pikkujouluihin lauantaina minä vietin ihanan illan rakkaan äitini kanssa. Hän tuli meille perinteisen piparikattilansa kanssa ja tekas maailman parasta herkkua eli piparitaikinaa. Mikä ihana mausteiden tuoksu tulvikaan taloon ja se maku. Se on niin herkullista, että sitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Se täytyy itse maistaa. Etenkin juuri valmistuneena ja lämpimänä se on parasta. Sulaa suorastaan suuhun.


Aina niin kauan kuin minä muistan meidän piparitaikina on tehty tähän vanhaan paksupohjaiseen ruskeaan kattilaan ja aina samalla reseptillä. Maailman parasta herkkua äitin tekemä piparitaikina.

                        Leipuri itse puuhissaan hämmentää ja makeuttaa taikinaa.

Kyllä mä niin rakastan tuota mun äitiä. Pullan tuoksuinen pehmomamma. Joka antoi mulle maailman ihanimman lapsuuden pullan tuoksuineen kaikkineen.
Kun oltiin tarpeeksi koe maisteltu ja vedetty navat täyteen taikinaan, niin lähdettiin vielä yhdessä iltakävelylle ihanan talviseen ilmaan. Nimittäin täällä satoi lunta ja ihan kunnolla perjantai-lauantai yön välillä. Toivon todella hartaasti, että tuo lumi ei enää sulaisi vaan pysyisi ainakin jouluun asti. Se olisi niin tärkeää, että jouluna on lunta.

Tuliko sinne muualle suomeen talven ihmemaa viikonloppuna?



20 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja ihana perinne! Meillä on mamman kans perinteinä popparit ja linnanjuhlat =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa kun on jotain perinteitä joita vaalia vuodesta toiseen. :)

      Poista
  2. Piparitaikina on sitten hyvää. Lumi tuli ja lumi suli, plääh...taitaa tulla musta joulu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvää! Omasta mielestä maailman parasta herkkua! <3
      Täälläkin uhkaavasti alkaa lumet sulamaan (taas). Saa nähdä mikä on tilanne viikon päästä aatonaattona.

      Poista
  3. Ihana perinne teillä :) Lumi tuli ja sulikin sitten seuraavana päivänä.. :( Toivottavasti jouluksi kuitenkin tulisi lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodesta toiseen toistuva tapa. Tehdään niin kauan kuin äiti jaksaa. :)

      Poista
  4. Täällä on vaan liukasta, lumesta ei ole tietoakaan. Meillä aina lapsuudessa äiti teki itse piparitaikinan. Nyt perinteenä on, että mä leivon äitille oman piparkakkutalon jouluksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vielä lunta on ja pakkastaakin vähän, niin ei ihan heti sulakkaan pois. :)

      Poista
  5. Ihana perinne teillä! Ja oi tuota kattilaa, meillä oli lapsuudenkodissani samanlainen ja itseasiassa keittelin siinä ekat opiskelijavuodet omia makkarasoppian ennen kuin pohja tuli elinkaarensa päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kattila on varmaan yhtä tärkeä kuin tämä tapakin leipoa piparit. Aina tuohon samaan kattilaan tehty taikina ja aina tullaan tekemään. Sitä ei itse asiassa muuhun tarkoitukseen enää käytetäkkään kuin piparitaikinan tekoon. :)

      Poista
  6. Mä en oo tainnu ikinä maistaa ite tehtyä piparitaikinaa :D Aina kaupan valmista.
    Lunta tuli, mutta kaikki sulanutkin jo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih olet jäänyt paljosta paitsi. Toivottavasti vielä pääset itsetehtyä taikinaa maistamaan niin tiedät mitä herkkua se on. =)

      Poista
  7. Kiva ilta teillä:)
    Mä en maistele taikinoita , harvoin olen itse nykyään taikinan tehnytkään.
    Mutta veljeni tekemät piparit on olleet ihan parhaat, tähän saakka.
    Sillä ohjeella voisi tehäkin, jos innostusta riittää tänä jouluna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina taikinakulhon kimpussa. :D
      Kyllä itsetehdystä taikinasta tulee parhaimmat piparit. Kaupan taikina on niin mauton ja piparit joita niistä leipoo lättänöitä.

      Poista
  8. Ihana postaus<3 melkein voin jo haistaa piparitaikinan tuoksun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihana oli tunnelmakin ja tuoksu joka kattilasta tulvi tupaan. <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Silloin tunnelma välittyi sinnekkin ja onnistuin kirjoittamaan elävää tekstiä.

      Poista
  10. Sulla on ollut tosi ihana ilta!! <3 Mukavaa yhdessä puuhailla!! Piparit on niiiin hyviä!! Ja se tuoksu, kun niitä paistetaan on jotain niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihanaa. <3 Äiti nykyään niin harvoin jaksaa leipoa.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.