Tässäkin kirjassa on todella kauniit kuvat ja ihanat hahmot. Muistaisin saaneeni tämän joskus kummilta joululahjaksi.
| Takakannen teksti. |
Ajattelin tällä kertaa antaa kuvien puhua puolestaan, koska ne ovat niin kauniita ja tonttu tarinat sopivat hyvin tähän vuodenaikaan. Tosin tässä kirjassa on monta erilaista tonttua jotka seikkailevat pitkin vuotta erilaisissa olosuhteissa. Kyseessä ei siis ole joulutonttukirja tai muutenkaan mitenkään erityisesti jouluaiheinen kirja kuten kuvista tulette huomaamaan. Sisällysluettelo jäi kuvaamatta, mutta kirjassa on monta eri tarinaa ja sivujakin melkein 200. Eli kunnollisen kokoisesta satuteoksesta on siis kyse.
Kyllä se itse Korvatunturin pääjehukin siellä parissa tarinassa vilahtaa ja seikkailee, vaikka pääpaino onkin tonttujen touhuissa.
Oli vaikea valita vain muutamaa kuvaa joten laitoin melkei kaikki jotka kuvasin. Saattaapi olla, että käytän näitä myöhemminkin blogissa tekstiä värittämässä. Ovat niin kauniita.
Satumaisen ihanaa joulukuun alkua ja tai´an omaista joulun odotusta! Kohta se on täällä... Hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen. Voi kunpa ihmisellä ois joulu ainainen.
Ooooh, mä muistan tuon kirjan! Tykkäsin lapsena juurikin sen kuvista. :) Nyt kirja nököttää unohdettuna kirjahyllyssä odottamassa, että tytöt vähän kasvaisivat ja jaksaisivat kuunnella pidempiä tarinoita. Ehkä mun pitää kuitenkin käydä selaamassa kirjaa jo lähiaikoina!
VastaaPoistaSinun kannattaa ihan omaksi iloksikin selailla kirjaa. :)
PoistaKäy ihmeessä lukemassa myös tämä teksti, jos vanhat satukirjat kiehtoo. http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2014/10/lapsuuteni-satu-ja-kuvakirjat.html
PoistaLöytyykö sieltä yhtään tuttua kirjaa? :)
Siskoni lempikirja ja itekki pidän tästä paljon. Marja-Liisa Pitkärannan kuvitukset ovat niin hienoja ja värikkäitä. Harmittaa vaan kun esim. Kirjastoissa kaikki tonttu kirjat laitetaan esiin vaan jouluiksi, vaikka niissä on kesäisiäkintarinoita..
VastaaPoistaAi sinullekkin tuttu kirja. No jopas sattui! =)
PoistaPitäisi laittaa kirjastoon palautetta, että pitäisivät tonttu kirjat esillä ympäri vuotisesti.
Kunnon jouluinen satukirja ja ihanat kuvat :)
VastaaPoistaEi tää kovin jouluinen ole. Tarinat painottuu pääsääntöisesti muihin vuodenaikoihin. Kuvat ovat kyllä todella kauniit. <3
PoistaVoi kuinka ihanat kuvat on tässäkin kirjassa!! <3 Lasten kuvakirjoissa on niin ihania kuvia, että usein kirppiskierroksella sorrun näihin.... :P Siksi meille onkin kertynyt lasten kirjoja ihan tosi paljon... Haaveilen sellaisesta, että josko mä joskus saisin ison kirjaston tyyppisen huoneen, johon saisin kaikki kirjat nätisti esille lasiovien taakse. Haaveillahan aina saa. ;)
VastaaPoistaMinäkin haaveilen kunnollisesta lasiovisesta vitriinistä kirjoilleni. Saa nähdä saanko koskaan. Kuvat tässä kirjassa on todella ihanat. <3
PoistaAivan ihania kuvia! Nykyään ei niin panosteta moisiin puolet on tietokoneella tehty!
VastaaPoistaEn ole nykyajan satukirjoihin tutustunut. Onneksi kaikki lapsuuteni kirjat ovat tallessa. :)
PoistaKiitos joulukortista ja lakusta:)
VastaaPoistaOleppa hyvä! :)
PoistaNiitä on tänään muutama muukin varmasti saanut.
Kiitos Minttu<3 Posti toi mukavan yllärin:)
VastaaPoistaOle hyvä Eila. <3 Olet sen ansainnut.
Poista♥joulusadut ja -tarinat on yhä niin kivoja!
VastaaPoistaNiistä ei kasva ulos ikinä. :)
Poista