Viimein mä sain ostettua tän iki-ihanan elokuvan. Käytettynä piheyttäni, mutta on kuin uusi ja olin onnesta omenana kun tämä löytyi postilaatikosta.
Siitä lähtein kun tän ekan kerran näin niin lumouduin
täysin. Mauri Kunnaksen upeat piirroshahmot heräsivät kirjan sivuilta
henkiin ja toimivat mahtavasti elokuvana. Rakastan Kunnaksen kirjoja ja
tarinoita. Ne kuvat ovat jotain aivan uskomattoman upeita joita hän
tekee ja kirjansa kuvittaa. Kaikki ihanat ja hauskat yksityiskohdat
pikku öttiäisineen. Etenkin ne kissat ovat söpöjä.
Minulla toki on tv.stä nauhoitettu versio
vhs-kasetilla tästä leffasta, mutta pääsin nykyaikaan dvd.n. myötä.
Tuleehan tämä toki telkkaristakin joka joulu, mutta nyt voin katsoa sitä
milloin vain sekä mihin vuodenaikaan tahansa.
Joissain kohden tämä on jopa hieman jännä elokuva. Ainakin silloin kun shamaani alkaa soittamaan noitarumpuaan. Hassua katsoin tämän ilmestyneen vuonna 1996 jolloin itse olin
teini-ikäinen, mutta silti jo silloin ihastuin tähän.
Onko siellä muita tälle elokuvalle sydämensä menettäneitä?
Meillä on tuo leffa lapsilla ja onhan sitä tullut itsekin katsottua. Oon aina tykännyt Mauri Kunnaksen kuvituksesta. Tuntuu niinkuin kuvista löytyisi aina jotain uutta. Muistan että en lapsena tykännyt niistä tarinoista ja jotenkin en ole oppinut vieläkään niihin uppoutumaan, Esikoinen meillä on kunnon Kunnas-fani. Hänelle on tullut useita kirjoja ostettua, ja nytkin Kunnaksen kirja oli joululahjalistalla.
VastaaPoistaMä olen kyllä pienestä pitäen tykännyt Kunnaksen kirjoista ja saduista.
PoistaSe on kyllä totta, että niistä kuvista tuntuu löytyvän aina jotain uutta. :)
Klassikko usein tullu katsottua telkkarista
VastaaPoistaSinäkin! Kiva kuulla. :)
PoistaMä en ole nähnyt tätä elokuvaa. Rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja, niin paljon hauskoja pieniä yksityiskohtia tutkittavana.
VastaaPoistaTää tulee joka joulu tv.stä. Suosittelen katsomaan. :)
PoistaJoulu ei tule ilman tätä elokuvaa! Pitäisi hankkia omaksi kun sitä ei joka vuosi tv:stä näytetä! :)
VastaaPoistaJuu, kannattaa hankkia ja voi sit katsoa milloin vaan. Vaik kesällä, jos siltä tuntuu. :) Itsekkin viimein sain tän ostettua.
Poista♥"Mauri Kunnakset" on vaan niin hyviä :)
VastaaPoistaIki ihania ikisuosikkeja. <3
PoistaKiitos vinkistä. Katson aivan liian vähän tällaisia joten suositukset tulee tarpeeseen.
VastaaPoistaOle hyvä vaan, mukavaa jos sait uuttaa katsottavaa.
PoistaJos tykkää Mauri Kunnaksen lastenkirjoista, niin tykkää tästä elokuvastakin. Oli sitten lapsi tai aikuinen. Kunnas sopii kaikille. :)
Tää on kyllä tosi kiva! Nuorin siskoni on ollut "kunnasiässä" tämän ilmestyä ja sen myötä tämä on kuulunut omaankin jouluun. :)
VastaaPoistaTätä voisi jo kutsua klassikoksi joka kuuluu monen ihmisen jouluun. <3
PoistaToi on kyllä hauska! Joka joulu pakko katsoa. Löytyy muuten myös Netflixistä , jos joku haluaa nähdä :)
VastaaPoistaTaitaa kuulua jo aika monen jouluperinteisiin tämä elokuva. :)
PoistaSuomalainen vastine Lumiukolle.
Mulla on nyt kaksi toivetta elokuvien suhteen tämä ikuinen ihanuus...Jouluksi olis ihana!
VastaaPoistaMutta sitten Onneli ja Anneli olis nyt sellainen jonka ihan OIKEESTI haluisin. Siis ÄITI haluisi. :D
Sulla on niin paljon kaikkee joulusta jo täällä...alkaa väkisinkin nousta joulufiilis! :D
Sun kannattaa pysyä kanavalla nimittäin lisää joulu juttuja on tulossa. ;)
PoistaOnhan mulla joulublogikin, mutta silti tänne enimmäkseen tulee nuo jouluisetkin jutut kirjoitettua. :)
Mä en ole tätä varmaan koskaan edes nähnyt... Täytyskin joku kerta katsoa, niin tietää sitten, että mistä puhutaan. ;) Kunnaksen kirjat on kyllä niin ihania!! Se piirrostyyli on niin houkutteleva, että aikuinenkin jaksaa niitä kirjoja lukea.
VastaaPoistaMitä oikeasti jouluihminen etkä ole tätä nähnyt!!! Tämähän on ihana klassikko. Suosittelen mitä pikemmin katsomaan koko perheen voimin. :)
Poista