Ei oikein sovi yhteen kissa ja hiiri samassa otsikossa, mutta kohta tää juttu aukeaa teille. Mulle kävi nimittäin niin hassusti etten raaskinut lainkaan ottaa käyttöön sitä englanninlaku kukkaroa. En ainakaan kolikoita varten ja takin taskuun. Tosin liian iso se olikin takin taskuun. Saa toimia, vaikka korukukkarona kotona siististi kaapissa.
Joten jouduin tilaamaan uuden kukkaron kolikoille Arkkikaupasta. Tällä kertaa otin pienimmän ja söpöimmän mallin. Ainut huono puoli tässä on vaan se, että taskuja on ainoastaan yksi. Mut eiköhän tälläkin pärjää.
Kiva sattuma, että tässäkin oli mintunvihreä sisusta. Entäs nuo kissat sitten. Ne vasta söpöjä onkin. Ainakin tämmöisen kissanystävän mielestä.
Tarttui sieltä jotain muutakin mukaan. Päätin tilata itselleni yhdet korvikset, mutta kaikkien niiden karkki korvisten keskellä iski valinnan vaikeus. Enkkulakut vai nallekarkit. Tällä kertaa päädyin enkkulakuihin ja joululahjaksi tilaan sit itselleni vielä ne nallukat tai usutan miehen tilaamaan.
Jos jostain voi sanoa, että syötävän söpöt niin näistä korviksista! Eiköstä vaan.
Mukana tuli kiitoksena tilauksesta vaaleanpunainen sydän tikkari. Sehän ilahduttaa tätä sokerihiirtä kyllä. Saisipa muistakin kaupoista tällaisia tilaajalahjoja.
Tässä kuvassa vielä koko tilaus ja tuo mainitsemani tikkari. Ihania kaikki!
Tämä ei ole lahjottu tai maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan hehkutus. Tulen jatkossakin tilaamaan Arkkikaupasta kaikkea kivaa pientä, kun ylimääräiset kolikot polttelee kukkarossa. Vaikkasta niitä joululahjoja seuraavaksi.
Kivoja pieniä ostoksia
VastaaPoistaJuu, nimenomaan pieniä. Tällä hetkellä ei ole varaa isompiin.
PoistaLakukirvikset on ihanat ♡
VastaaPoistaSyötävän söpöt. <3
PoistaIhana kukkaro. Tahtoisin kans sellaisen pienen kolikkokukkaron. Kun täällä Englannissa tuntuu kaikki pyörivän kolikoiden ympärillä. Ihanaa viikonloppua! x
VastaaPoistaTuoltahan niitä saa. Sen kun tilaa. ;)
PoistaIhanaa viikonloppua myös teille sinne Enkkulaan! =)
Kivoja ostoksia, noi karkkikorut on kyllä hauskoja :)
VastaaPoistaNää on ihania. :) Tuolta sai sen verran halvalla, että raaskin jopa ostaakkin.
Poista♥onpa tosi söpöjä!
VastaaPoistaKyllä vain. :)
PoistaTosi ihania ostoksia!! <3
VastaaPoistaNuo kukkarot ovat sellaisia, joista itse tykkään tosi paljon. Eilen mulla oli mukana sellainen pieni vaaleanpunainen, jonne otin mukaan ainoastaan pankkikortin ja rahat. Eipä sitä koko kukkaroa tarvinnut kantaa sitten mukana.
Onneksi näitä taas nykyään saa!! <3
Kivoja ja näpsäkän kokoisia tosiaan ovat nämä kukkarot. Muistan kun aikoinaan pankista sai tällaisia pieniä "nahkaisia" kukkaroita. Ainakin mulla muksuna oli useampikin sellainen. :)
PoistaHerkulliset korvikset! Ja hyvä kauppalinkki, kiitos vinkistä;)
VastaaPoistaNämä ovat kerrassaan ihanat korvikset. :) Mukavaa, jos löysit uuden kivan kaupan. On aina ilo kuulla, että esittely kirjoitukset hyödyntää muitakin.
PoistaVoi Minttu <3
VastaaPoistaTuohon en osaa sanoa mitään muuta kuin :)
PoistaIhanat korvikset!!! Varmaan söisin nuo pahimpaan karkkinälkään =D
VastaaPoistaKuten sanoin...syötävän söpöt, mutta ei varmaan kannata vois hampaat mennä. :D
Poista